Menkat,täti,mensut,kuukautiset, ja sit ne pari rumaa sanaa...

Ei hitsi.... Törmäsin näin sunnuntain kunniaksi facea selatessani videoon, minkä koitan tähänkin jakaa.

Siis niin hyvä. En oo monestikkaan ajatellut asiaa,ehkä siksi , että meidän perheessä menkat ei oo ikinä ollu tabu. Ne ei mitenkään olisi voinut edes olla. Ensinnäkin ne ketä tuntee mun äidin,tietää, että se ei paljon sanoissaan "säästele" ja sit ne on ollu niin iso "ongelma" mun elämässä, siitä asti kun ne  11v sain. Erään liikuntatunnin päätteeksi. Ne on vienyt mut sairaalaan niin monta kertaa, että mun sairaalakansio pysyy kasassa jesarilla, ja se on paksumpi kuin anatomiankirja. Trust me... Yksi mun ystävä oli kerran mukana sairaalassa henkisenä tukena ja oli luullut, että vitsailen siitä jesarista ja paksuudesta. Ei luule niin enää!!

Tossa videossa kysyttiin miehiltä, että tietääkö ne miksi naisilla on menkat? Oli aika hauskoja vastauksia. Ja sitten siinä puhuttiin siitä miksi ne on niin hyshys-juttuja jne.... No sitä mäkään en ymmärrä miksi niistä pitää puhua,niinku ois tekemässä jotain pahaa. Mutta ei tietenkään meidän kulttuurissa oo varmaan tarvetta niistä kellään huudellakkaan. Ja ei ne tietenkään ole mikään sellainen asia mitä pitäis tuoda esille. Se mitä mä mietin on,että miksi ne on niin ihmeelliset? Miksi niistä pitää puhua salassa? Ja miksi,oi miksi jos olet huonolla tuulella, niin joku mies keksii aina kysyä tai epäillä menkkoja?  Onko se jotain mitä niille opetetaan, koska varmasti kaikki naiset ovat olleet mukana tilanteessa, tai keskustelussa missä tämä kysymys on noussut esiin.

Mua lähinnä naurattaa tää, mut en tosiaan tiedä tietääkö suomalaiset jörrikät yhtään sen paremmin, miksi menkat tulee? Mielenkiintoinen pointti mitä en tullut ajatelleeksi.

http://hellogiggles.com/thinx-period-documentary/

Törkeen hyvää ja hormonivapaata joulunodotusta!!

I Give Up!

Oon alottanu tän tekstin parin viikon aikana ainakin 6krt, mutta en oo saanu mitään tajunnanvirtaa ulos.

Mä oon hajalla! Rikki,ei kokonainen. Mä hajoan lähes viikottain, kun meidän ihana 5.v kysyy et koska hänestä tulee isosisko? Jätän lähes joka kerta vastaamatta, koska jos mä vastaan, niin rupean itkemään niin , että neiti menis vaan hämilleen ja ei hänen tarvitse tätä taakkaa kantaa,tai sitä ymmärtää. Ei olis oikein mun mielestä!
Tää ahistava olo johtuu osittain siitä, että nyt on reilu puolitoista vuotta taas tahkottu saavuttamatta mitään. Ja tää vuodenaika, kun on pimeetä ja synkkää niin huomaan , että se vetää mun mielenkin matalaksi. Osittain tämä joulunaika, pyhät mitä en ole tottunut viettämään, muistuttaa mua siitä , miten tämä(kin) vuosi päättyy epäonnistumiseen.

Nyt on aika luovuttaa, ainakin hetkellisesti ja antaa vähän homman tasaantua. Mun on pakko antaa aikaa itselle ja saatava ajatukset kasaan. Ajatukset mitkä menee hyvin pitkälle näin. Miksi mä valitan?
Mulla on ihana perhe, ja hyvä parisuhde. Mun alitajunta osottaa mua sormella, joka muistuttaa niitä Amerikkalaisissa urheilutapahtumissa myytäviä" foamfingers "

Jos mä kirjoittaisin pukille,niin ehtisköhän se korjaamaan mun jo täksi jouluksi?  No ensvuoden alkukin riittää,en oo niin tiukka. Jos pukki ei kerkee,niin voisko joku ihana ihminen taikoa mut taas omaksi itsekseni. Tai edes vähän ehjätä mua.... tai jotain.... kaikki käy.... Minä olen minä ja sen pitää nyt vaan saakeli riittää, mutta....!!!!!

Oon nyt useamman viikon nukkunut todella huonosti. Ajallisesti nukun edelleen hyvin,mutta todella katkonaista unta. Oon ruvennut ilmeisesti jälleen narskuttamaan hampaita,ja siksi nyt käynkin hierojalla aukomassa näitä niskoja sitten. Päänsärky on mukana joka ikisessä päivässä. Ja koska tunnetusti yöaikaan on paras ratkoa näitä kaikkia aivojen syövereistä kumpuavia ajatuksia, niin oon nyt sit sitäkin harrastanut. Valvon,pohdin,tutkin netistä ja teen kaikkea muutakin yöaikaan tällä hetkellä. Ja sekin tietty verottaa vähä fiilistä ja jaksamista.

I Give Up!