Siitä näyttäis olevan tovi, kun oon viimeksi julkaissut. Sanotaanko näin, että on ollu ihan liikaa kaikkea ja ihan liian vähän sanoja.
Mutta meidän matka Singaporeen oli yhdellä sanalla kuvattuna , KOKEMUSRIKAS!
Matka alkoi vähän raskaissa tunnelmissa, koska mun annettiin ymmärtää, että oon tehnyt jotain todella väärää ihmisille, joille sitä ihan viimeiseksi olisin halunnut tehdä. Mutta sitten ajattelin asiaa niin ,että jos musta luullaan, että tahallaan satuttaisin mulle tärkeitä ihmisiä siten, niin se ei oo mun ongelma. Se on jopa hieman loukkaavaa. Ilmeisesti luullaan , että mä voisin olla niin kamala. Kauhean valitettavaa. Oon asiasta edelleen todella surullinen. Mutta se on taas ihan toinen juttu, mitä en täälä aio ruotia. Mun sydäntä särkee...
Oli kokemuksia, mitkä nostaa hymyn huulille ja kokemuksia, mitkä saa kyyneleet valumaan silmistä.
Mutta otetaan ensin käsittelyyn ne hyvät ja ihanat. Oli niin ihana nähdä ystäviä. Ja matkan aikana, ystävät todella tuli tarpeeseen.
Lento oli pitkä, muta sitä onneksi helpotti se , että matkattiin ns. yötä vasten. Neiti nukahti jo ennen ruokaa. Ja veti sellaset 9h yöunet siinä koneessa. Ite torkahtelin sielä täälä. Onneksi oltiin varauduttu ja ostettu sellaset dorkan näköset niskatyynyt. Niin hyvä 8€ ostos, ettei mitään rajaa. Saralla oli omansa. Ja sekin ihan törkeen kätevä, kun ei se pää pääse notkahtelemaan, ja kun noi muksut nyt nukkuu mitä kummallisimmissa asennoissa, niin se ei haitannu, vaikka vähä käsinojaan joutuikin nojata, niskatyyny pelastaa.
Perille saavuttiin, ja heti kun pääsi kentältä pihalle, se kosteus ja kuumuus iski voimakkaasti vasten kasvoja. Ollaan Hubbyn kanssa oltu joskus Thaimaassa, ja oletin sen olevan samanlaista. No voin kertoa, EI OLLU! Mutta main thing, me oltiin perillä. Hypättiin taksiin, ja ajettiin puolen tunnin matka etukäteen saatuihin koordinaatteihin. Ja sielä ystävät odottivat pihatiellä. Yhtä lukuunottamatta, kaikki oli todella iloisia jälleennäkemisestä, ja tälle eräälle annettakoon se anteeksi, koska hän on pieni taapero ja vierastus oli kovaa. Mut onneksi sekin helpotti matkan kuluessa, ja hänen ansioistaan, meidän matkalla oli monia ihania hetkiä.
Ensimmäisenä tytöt 6v vaan tuijotti toisiaan 4kk tauon jälkeen. Siitä päästyä, oli kuin he eivät koskaan olisi olleet erossa. Vähän ruokaa, juomaa ja illaksi altaalle vielä huuhtomaan matkan pölyt päältä. Neidistä kuoriutui todellinen vesipeto matkalla. Sukeltaminen on ihan pop, samoin kuperkeikka vedessä, ja yhden käden käsilläseisonta, koska toinen käsi on vielä tiukasti nenässä. Ja kyllä mä itsestänikin löysin sen kauan kadoksissa olleen sukeltelijan. Oon aina rakastanut sukeltamista, ja sitä mä pääasiassa tein nytkin, jos en heitelly neitejä veteen mun polvilta, tai katsellut kun he hyppelivät erilaisia hyppyjä tasanteelta altaaseen.
Ensimmäisen neljän päivän aikana tuli nähtyä Universal Studios Singapore, ja se oli huikee, mahtava, innostava, kaunis ja kaikkia mahdollisia adjektiiveja mitä maa päällään kantaa. Siitä enemmän kuvapostauksessa, minkä laitan lähipäivinä.
Singaporessa liikkuminen on kyllä äärimmäiäsen kätevää. Julkisia kulkuyhteyksiä kutsutaan hyvästä syystä yhdeksi mailman parhaimmista. Paikat on järkyttävän siistit, tokikin roskaamisesta ja likaamisesta sielä myös sakotetaan ihan törkeen paljon. Niinkin siistiksi maaksi, sielä EI ole ROSKIKSIA juuri missään julkisilla paikoilla. EIKÄ kelloja, minkä oon selittänyt sillä, että vaikka kritisoin suomessakin hyvin näkyvästi esillä olevaa kännykkäaddiktiota, niin se EI ole mitään verrattuna tuola asuviin. Rohkenen väittää, että 90% ihmisistä (ellei enemmänkin) on silmät kohdistettuna kännykkään kaiken aikaa. Ja mä tarkotan kaiken aikaa. Ne kulkee kaduillakin ihan niinkuin humalassa, koska seilaavat kadun laidalta toiselle, hitaasti ja lainkaan seuraamatta liikennettä. Se on jotain ihan kamalaa. Ei ne siis tarvi kelloja, koska kännykkä kertoo sen koko ajan, koska se kännykkä on kädessä KOKO AJAN. Tuliko selväksi? Vieläkin ahistaa...
Käytiin myös Little Indiassa ekana viikonloppuna, hieman huokeammilla hintatasoilla varustetussa ostoshelvetissä. Siis ihania tavaroita yms, mutta silkka volyymi oli jotain ihan käsittämätöntä. Ostoskeskus niin täyteen tungettuna kaikkea, mitä maa päällään kantaa. Mutta sain upotettua sinne vähä reilun 60 euroa, ja sain sillä ( neidille pääasiassa) kaikkea ihanaa. Singapore on maineensa arvoinen kalliissa hintatasossa. Myöhemmin tässä postauksessa rahaa vasta palaakin.
Mä kutsuisin Singaporea eri kulttuurien sulatusuuniksi. Löytyy Kiina, Malesia, Filippiinit, Intia ja you name it, kaikialta tulleita expaatteja unohtamatta.
Sitten lensi paska tuulettimeen.
Mun äiti sai sydänkohtauksen. Olin kyllä huomannut, että äiti oli väsyneempi kuin yleensä, ja ihmetteli sitä itsekkin. Mutta laitettiin se kumpikin kuumuuden piikkiin.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, äiti sanoi mulle, että nyt satttuu ja kovaa. Vasen käsi puutui, leukoja kiristi, oksetti, on kylmä hiki ja huimaa. Herätin isäntäperheen ja pyysin soittamaan ambulanssin. Ambulanssi tuli, mielestäni hitaasti, mutta eihän mulla ollut mitään käsitystä ajasta, koska yritin rauhottaa äitiä, ja olla rauhallinen. Isäntäperhe sitä jälkikäteen ihmettelikin, että kuinka mä pystyin olla niin rauhallinen? Oli pakko.
Ambulanssista tullut hoitaja otti äitiltä EKG:n ja se paljasti, että kyseessä on epänormaali tulos. Lähdettiin sairaalaan. Muistan vaan sanoneeni ystäville, että ilmottelen miten käy, ja että pitää neitistä huolta. Siitä alkoi pätkä mun elämää, mitä en ikinä olis halunnu kokea, ja mikä pisti mun englannin kielitaidon suurimpaan kokeeseen ikinä Meidän onneksi Singaporen lääketieteen tietämys, osaamistaso ja palvelutaso on yksi maapallon parhaimmista. Mutta kun raha tule kovin lähellä potilaan hoitoa, sai valitettavasti taistella melko kovaa, ennenkuin saatiin vakuutuskeissit auki ja rahavirrat pyörimään, ja sekään ei tietty mennyt mutkitta.
Äitiä hoidettiin ensin akuutilla, missä hänestä otettiin verikokeita, sydänfilmiä ja mitattiin jos jonkinmisella mittarilla. Kaikki tulokset viittasivat sydänkohtaukseen, ja meidät siirrettiin tarkkailuosastolle. Sielä meille infottiin, että äidin täytyy jäädä osastolle, ja että vapaata sänkyä sydänosastolta odotetaan. Seuraavaksi sisään kävelee jakkupukuinen kiinalaisnainen, lyö mulle 6600 singaporen dollarin laskun käteen, ja ilmottaa, että mun täytyy tehdä tämän suuruinen talletus ( 1sd on karkeesti 0,70€) , mistä maksetaan äidin hoito, lääkkeet ja yöpymiset. Että he ilmoittavat kun se raha loppuu, ja tarvitaan lisää, tai jos se riittää, niin me voidaan sitten periä se meidän vakuutusyhtiöstä suomessa. Tässä vaiheessa kello oli n.03.30 paikallista aikaa, ja mun prosessointi kesti hieman, taisin kysyä vaan ,että hä? Mistä sä luulet, kun oon 10minuuttia sitten avannut vakuutuskeissin suomeen, että mä sulle annan tollaset rahat. Ja se tulkittiin, että en halua maksaa, ja vaikka selitin, että annan vaikka toisen munuaisen tässä kohtaa, ei mulla ole tollasia rahoja tällä sekunnilla. No päästiin sopuun, että äiti jää aloillen ja katsotaan asiaa aamulla kun uudet kokeet on otettu. Lääkäri tulee tulokset kertomaan ja suomessakin valkenee aamu, että vakuutusyhtiö kerkee asiaan reagoida. Lähdin kämpille, halusin olla sielä, kun neiti herää ja kertoa, että mummilla on vähä kipuja, ja ei oo nyt paikalla hetkeen.
Pääsin kämpille, ehdin torkahtaa tunniksi, kun sairaalasta soitettiin perheen isännälle, jonka paikallinen numero annettiin yhteysnumeroksi, koska muun maan numero ei kelpaa. Sain viestin lähteä sairaalaan heti, äitin tila on uudelleen huonontunut, ja hän tarvitseen kiireellisen operaation. Päästyäni sairaalaan, mulle kerrottiin, että äidin tulokset on vähä huonontuneet, ja kyseessä on luultavasti tukos jossain/useammassa sydämeen vievässä verisuonessa. Varjoainekuvaus on tehtävä nyt heti, ja mahdollisesti pallolaajennus. Kardiologi kertoi tehneensä päätöksen , että äidistäni tehdään ns.high risk case ja näin ohittaa sen vakuutuksesta saatavan maksusitoumuksen odottelun. Koska lääkäri totesi, että äitini on high risk, niin hän ei jää byrokratiaa odottelemaan. Tässä vaiheessa kerroin äitilleni missä mennään, että häntä alotetaan valmistelemaan varjoainekuvaukseen, ja mahdolliseen pallolaajennukseen. Valmistelujen aikana, mut pyydettiin äidin vakuutustietojen kanssa jälleen käymään sielä Patient Service Centerissä, mikä siis hoitaa kaikki vakuutus/raha-asiat saraalassa. Mulle luvattiin, että ehdin vielä takaisin, ennenkuin äiti viedään operaatioon.
Centerissä mua odotti joku aasialaisrotuinen pieneltä pojalta näyttävä mies, ja mitään puhumatta/pohjustamatta hän löi mulle käteen 18 865SD laskun, ja selitti hiljaisella ja sekavalla englannilla, että mun täytyy nyt maksaa tuo summa, että mun äidin hoitoa voidaan jatkaa, ja hän saa kipeästi tarvitsemansa operaation. Siinä vaiheessa, kun mulla oli unevelkaa vaan ihan liian monta tuntia ja hänen presentaatio oli surkeaa, mulla napsahti. Mä huudin sielä toimistossa, että mistä v'''''ta te luulette, että mä kaivan tollaset rahat tällä minuutilla, ja että rupea poika saa''''''na puhumaan kunnollista englantia, artikuloi, lakkaa hymyilemästä ja korota sun ääntäs, koska mä en v'''''u ymmärrä sanaakaan!!!!! Mun käskettiin vaan tuoda äidin vakuutustiedot ja sä lykkäät mulle käteen laskun, mikä vastaa mun about puolen vuoden tuloja kotimaassa. ( ei se tiennyt , että oon työtön) Hän siinä sitten vain hymyilemään ja samassa kuulen, kun se ihana hoitaja äidin huoneesta ryntää paikalle, kertoen, että äidin valmistelut on tehty. Hän haluaa minut nähdä ja mikä täälä kestää? Oli kuulemma kuullut mut hisseille asti. Kerroin mikä hätänä, ja hän nopeasti selvitti tilanteen "poitsun" kanssa ja päästiin pois sieltä toimistosta.
Äitini kävi operaatiossa, ja LAD-valtimosta löytyi 4 pientä tukosta, kaksi muuta olivat puhtaita. Pallolaajennus tehtiin, ja kotiutus tapahtui 2pv myöhemmin. Toki matkaan sisältyi vielä pari riitaa Centerissä, mutta äiti oli hoidettu kuntoon ja kun yhteys vakuutusyhtiöönkin saatiin pelaamaan
( kiitokset vaan pro-liiton kautta Turva-vakuutuksille) oli kyyti melko sujuvaa siitä eteenpäin. Vielä piti hoitaa asiat Finnairin kanssa ja hommata pyörätuolikuljetus lentokentälle, ja matka pystyi jatkumaan.
Äiti lensi meidän kanssa kotiin, ja on nyt ookoo kunnossa. Mulla meinaa olla vähä käynnistysvaikeuksia. Aina mulla niitä on , mutta nyt jotenkin normaalia enemmän. Mutta kyllä tämä tästä.
Ystävät rakkaat, älkää koskaan ottako läheisiä ja rakkaita itsestäänselvyytenä. Ei koskaa tiedä millä oksalla piru istuu. Kyllä taas monet asiat tuntuu pieniltä tämän rinnalla. Mun perheelle ja läheisille tiedoksi vielä tätäkin kautta. Mä rakastan teitä, lähellä ja kaukana.
Tulipa romaani, jos joku jaksoi mun jaarittelua tänne asti, taputtakaa itseänne selkään ja huokaskaa, koska nyt se loppui. Tältä erää....
