Menkat,täti,mensut,kuukautiset, ja sit ne pari rumaa sanaa...

Ei hitsi.... Törmäsin näin sunnuntain kunniaksi facea selatessani videoon, minkä koitan tähänkin jakaa.

Siis niin hyvä. En oo monestikkaan ajatellut asiaa,ehkä siksi , että meidän perheessä menkat ei oo ikinä ollu tabu. Ne ei mitenkään olisi voinut edes olla. Ensinnäkin ne ketä tuntee mun äidin,tietää, että se ei paljon sanoissaan "säästele" ja sit ne on ollu niin iso "ongelma" mun elämässä, siitä asti kun ne  11v sain. Erään liikuntatunnin päätteeksi. Ne on vienyt mut sairaalaan niin monta kertaa, että mun sairaalakansio pysyy kasassa jesarilla, ja se on paksumpi kuin anatomiankirja. Trust me... Yksi mun ystävä oli kerran mukana sairaalassa henkisenä tukena ja oli luullut, että vitsailen siitä jesarista ja paksuudesta. Ei luule niin enää!!

Tossa videossa kysyttiin miehiltä, että tietääkö ne miksi naisilla on menkat? Oli aika hauskoja vastauksia. Ja sitten siinä puhuttiin siitä miksi ne on niin hyshys-juttuja jne.... No sitä mäkään en ymmärrä miksi niistä pitää puhua,niinku ois tekemässä jotain pahaa. Mutta ei tietenkään meidän kulttuurissa oo varmaan tarvetta niistä kellään huudellakkaan. Ja ei ne tietenkään ole mikään sellainen asia mitä pitäis tuoda esille. Se mitä mä mietin on,että miksi ne on niin ihmeelliset? Miksi niistä pitää puhua salassa? Ja miksi,oi miksi jos olet huonolla tuulella, niin joku mies keksii aina kysyä tai epäillä menkkoja?  Onko se jotain mitä niille opetetaan, koska varmasti kaikki naiset ovat olleet mukana tilanteessa, tai keskustelussa missä tämä kysymys on noussut esiin.

Mua lähinnä naurattaa tää, mut en tosiaan tiedä tietääkö suomalaiset jörrikät yhtään sen paremmin, miksi menkat tulee? Mielenkiintoinen pointti mitä en tullut ajatelleeksi.

http://hellogiggles.com/thinx-period-documentary/

Törkeen hyvää ja hormonivapaata joulunodotusta!!

I Give Up!

Oon alottanu tän tekstin parin viikon aikana ainakin 6krt, mutta en oo saanu mitään tajunnanvirtaa ulos.

Mä oon hajalla! Rikki,ei kokonainen. Mä hajoan lähes viikottain, kun meidän ihana 5.v kysyy et koska hänestä tulee isosisko? Jätän lähes joka kerta vastaamatta, koska jos mä vastaan, niin rupean itkemään niin , että neiti menis vaan hämilleen ja ei hänen tarvitse tätä taakkaa kantaa,tai sitä ymmärtää. Ei olis oikein mun mielestä!
Tää ahistava olo johtuu osittain siitä, että nyt on reilu puolitoista vuotta taas tahkottu saavuttamatta mitään. Ja tää vuodenaika, kun on pimeetä ja synkkää niin huomaan , että se vetää mun mielenkin matalaksi. Osittain tämä joulunaika, pyhät mitä en ole tottunut viettämään, muistuttaa mua siitä , miten tämä(kin) vuosi päättyy epäonnistumiseen.

Nyt on aika luovuttaa, ainakin hetkellisesti ja antaa vähän homman tasaantua. Mun on pakko antaa aikaa itselle ja saatava ajatukset kasaan. Ajatukset mitkä menee hyvin pitkälle näin. Miksi mä valitan?
Mulla on ihana perhe, ja hyvä parisuhde. Mun alitajunta osottaa mua sormella, joka muistuttaa niitä Amerikkalaisissa urheilutapahtumissa myytäviä" foamfingers "

Jos mä kirjoittaisin pukille,niin ehtisköhän se korjaamaan mun jo täksi jouluksi?  No ensvuoden alkukin riittää,en oo niin tiukka. Jos pukki ei kerkee,niin voisko joku ihana ihminen taikoa mut taas omaksi itsekseni. Tai edes vähän ehjätä mua.... tai jotain.... kaikki käy.... Minä olen minä ja sen pitää nyt vaan saakeli riittää, mutta....!!!!!

Oon nyt useamman viikon nukkunut todella huonosti. Ajallisesti nukun edelleen hyvin,mutta todella katkonaista unta. Oon ruvennut ilmeisesti jälleen narskuttamaan hampaita,ja siksi nyt käynkin hierojalla aukomassa näitä niskoja sitten. Päänsärky on mukana joka ikisessä päivässä. Ja koska tunnetusti yöaikaan on paras ratkoa näitä kaikkia aivojen syövereistä kumpuavia ajatuksia, niin oon nyt sit sitäkin harrastanut. Valvon,pohdin,tutkin netistä ja teen kaikkea muutakin yöaikaan tällä hetkellä. Ja sekin tietty verottaa vähä fiilistä ja jaksamista.

I Give Up!

Elämääni marraskuussa...

On taas vierähtänyt tovi,kun oon mitään julkassu. Asiaa olis mielenpäällä, mutta tällä hetkellä mieli ajautuu väkisinkin noihin meidän töissä oleviin YT-neuvotteluihin. Ne on nyt päättynyt ja ensviikolla ollaan viisaampia. Paljon väkeä tulee lähtemään,ja se ilmoitusten päivä on jo etukäteen ajateltuna kamala. Mitä se todellisuudessa on, en osaa edes kuvitella. Mun läheisimmät työkaverit on mulle lähes perhettä. Meillä on hyvä porukka ollu aina,vakionaamat minkä kanssa nähdään vapaa-ajallakin.
Lapsettomuuspuolella nyt ei kauheesti tapahdu. Ne asiat on nyt toissijaisena,vaikkakin aina läsnä. Hormonit on syöty ja nyt sit odotellaan taas....
Miksi,oi miksi tuntuu et mä toistan itseäni??? Muttaku,muttaku.... Tää ei oo helppoa,tän ei kuulu mennä näin,eikä nää tunteet oo kivoja. En mä tiä... Sekavaa!!!
Mulla on isompi juttu luonnoksissa muun muassa BED:stä. Koitan saada sen eetterriin tällä viikolla, mun pitää vaan vielä kerätä rohkeutta. Se on arka paikka....

Mutta mä en saa nyt tätä tajunnanvirtaa mitenkään selkeäksi,joten moikka!!
Rillit Huurussa pelastaa mut juuri nyt tältä päivältä!!!

Ja sitten...

Ei se vaan natsaa,ei sitten niin millään!! Ehkä vielä, mutta....
Mä oon alkanu miettiiä tulevaisuutta näin,yhden lapsen kera. Mitä se tuo ja mitä se antaa ja ja ja.... Mut katotaan nyt.
Hormonit jälleen kerran aloitettu ja katsotaan tilannetta sitten taas jonkun viikon päästä.
Nyt oon ajatellu et mun pitää päästä taas salille! Mä haluun ja mä tarviin. Siitä on niin pitkä aika ja se tuntuu korvien välissä. Mulla on muuten jännä juttu, joka kerta kun meen pitkästä aikaa salille, niin ekalla kerralla kun joudun tehdä jotain mikä vaatii tahdonlujuutta,ja ponnistelua niin multa tulee itku. Sellanen kiukkuitku!!!! Se nolottaa aina olla jossain laitteessa tai juoksumatolla ja porata, mut sit se helpottaa. Huomenna meinaan taas mennä ja tiedän, että poru tulee. Mut antaa sen tulla. Et jos törmään tuttuihin sielä niin sori,saatan olla sanaton tai näyttää itkeneeltä. Mut ei voi mitään!

Hyvää isänpäivää kaikille ihanille!  On suurin kunnia maailmassa olla vanhempi ja oman isäni suurimpana fanina, ei mitään niin hienoa, kun olla iskän tyttö. Kiitos kaikki iskät,paapat ja muut isänvirkaa toimittavat. Ootte parhaita!!!!!

Muttakun...

Mun hyvä flow on kokenut nyt minor takaiskun, edelleen siis melko positiivisin mielin ja rennosti otan. Ja nautin tällä hetkellä elämästä ihan näin kun se on. Muttaku.... siihen omaan pieneen kuplaan,analyyttiseen helvettiin,maaniseen suorittamiseen olis vaan niin helppo palata. Se on se mun turvasatama, jossa tiedän kuinka olla. Mä osaan olla siellä. Mä tiedän , että sielä mä voin tukeutua itseironiaan, ja olla päälleppäin se "luokan pelle" jollaisena monet mut tuntee. Silloin mun on helppo suojata itseäni kaikelta mun ympärillä tapahtuvalta. Silloin tää toisen lapsen kaipuu pysyy kasassa, ja muhun ei satu. Ei tunnu missään! Tiedostan joka ikisen nippauksen ja nappauksen, analysoin ne, mietin pääni puhki, että mikäs hormoni tämän tekee,ja kuuluuko tän nyt mennä näin? No voi helvetti, kaikkeen ai vaan oo selitystä, ja vaikka oliskin, niin mitä sitte!!!!!????? Siinä tilanteessa asialle ei mitään voi ja mun kortisoliarvot hyppää katosta läpi, mikä ei tee hyvää. Hormonit on ja tulee aina olemaan osittain mysteeri.... Ja hyvä niin. Eipä käy naisen elo tylsäksi!
Mut nyt tää positiivinen ajattelutapa ja se et mä oon päättänyt olla avoin siitä miltä musta oikeesti tuntuu, onkin hieman avannut mun silmiä sille kuinka helppoa mua on ollut "hyväksikäyttää". Useat ihmiset mun lähellä on sanonut asiasta aiemminkin, mutta en oo korviani lotkauttanut asialle, koska en oo ymmärtäny et on sellasia ihmisiä mun elämässä, jotka näin tekis. Siellä omassa kuplassani oon ollut aina vahva ( yritän sitä tietty olla edelleenkin ) mutta oon ollu aika naiivi. Ja nyt kun mä en halua enää olla sellainen, niin on aika pelottavaa, ja tää vaatii nyt hieman aikaa veikkaisin. Eikai sitä tietty Roomaakaan rakennettu päivässä. Pelottaa vaan niin törkeesti tää et asetan itseni nyt aika alttiiksi, kun ei oo sitä omaa kuplaa suojaamassa.
Tää mun hyvä flow on aiheuttanut toki hyviäkin asioita. Mun läheinen ystävä on tullut jos mahdollista niin vieläkin läheisemmäksi. Ja kiitin häntä ystävyydestä, koska usein unohtuu se tosiasia, että sekin suhde , niinkuin parisuhdekkin vaatii töitä. Ei voi olla ystävä, jos kiinnostaa ainoastaan juorut ,  tarvii jotain , tai haluaa jotain. Kaksisuuntainen tie, valitettavasti. Ja sitä tässä opetellaan, että mä en tarvitse ympärilleni negatiivisia asioita, ihmisiä tai muutakaan. Niitä saa pelkästään avaamalla sanomalehden tai katsomalla uutisia, niin ihan tarpeeksi. Oon huomannut että tietynlainen kyynisyys, negatiivisuus ja kylmyys on mulle tosi isoja turn offeja nykyään. Ja mun ei tartte, koska en saa sitä mitään muutaku pahan mielen. Mä oon nyt jopa ehkä kääntämässä kelkkaa niin paljon et pelkään jopa rupeavani pitämään joulun kulutushysteriasta, ja ihmisten stressamisesta..... Okei, no se vaatii vielä varmaan vähän enemmän, mutta ehkä sekin päivä tulee. Who knows!

Tervaristi takaseinään!!

No voi hyvää päivää. Tänään on maanantai, eli siis kaiken järjen mukaan nyt vaan ei voi olla hjuva fiivis! Ja silti,tää mun viime viikonloppuna alkanut nousukiito ei nyt osoita hiipumisen merkkejä. Mä oon varmaan ollu edelliset kuukaudet jotenkin todella sumennossa ja surullinen, että en oo ees huomannu. Tai sit mä vaan oon päässy jonkun tietyn pisteen yli ja antanut periksi. No olkoon nyt ihan mitä tahansa, niin mä oon tällä hetkellä onnellinen. En oo ollu ei-onnellinen, mutta nyt se tuntuu jotenkin superhyvältä. Onpa taas tajunnanvirtaa.
Ja kun miettii, että tässä kuussa olen alottanut ne Letrotkin, ja oon näin hyvillä mielin, niin jotainha tässä ny täytyy olla taustalla. Ja koska olen nainen, niin tämäKIN asia pitää ylianalysoida ja mitä luultavimmin pilata sillä, että olen nainen. Putkiaivoisuus kunniaan, ei millään pahalla miehiä kohtaan, mutta välillä se heidän kaltainen ajattelutapa voisi olla meille naisille terveellistä. Toki ei aina, muutenhan taloudet all over the world joutuis kaaokseen, koska jos me kaikki ajateltaisiin koko ajan niinku miehet niin en usko, että tää maailma pyöris kauheen joutuisasti. ( Anteeksi miespuoliset lukijat, jos niitä on )
Hubby on iltavuorossa tän viikon, ja tääkin on pitkästä aikaa outoa. Mutta tervetullutta. Mä saan hörvehtiä ton neidin kanssa ihan omia juttujani iltasin. ( kaffille saa tulla jos koet siihen halua) Ei siinä, etten silloin voisi kun Hubby on kotona iltasin, mutta en vaan yleensä silloin saa aikaiseksi. Nyt me voidaan olla kyläluutina jos halutaan, se ei oo Hubbyn juttu. Tai voidaan olla vaan kotona jos siltä tuntuu. Maailma on meidän!!
Nyt menee niin hämäräksi , että parempi lopettaa...

Viikonloppuna kerran.

Siis miten voi olla, että nää viikonloput menee näin nopeasti?  Ja vaikka viikotkin tuntuu menevän kiihdyttävällä tahdilla eteenpäin, niin nää pe-su menee vaan niin nopeeta.
Meidän viikonloppuunon mahtunut se perjantainen Tropiclandiareissu, mistä jo aiemmin kirjoittelinkin. Ja ollaan oltu mökillä, me Hubbyn ja Paapan kanssa kalassa ja neiti paljuili Mummin vahtivan silmän alla. Ja tänään siivosin meidän liinavaate/ulkovaate/romukomeron mun äitin ja hänen siskonsa kanssa. ( Heidän on aina oltava tälläsissä maailmanlopun proggiksissa mukana,koska kummallakin on mökki ja ovat sitä - Kyllä aika tavaran kaupittee -ikäluokkaa) Sieltä komerosta lähti siis 7 muovipussillista kamaa pois. Vanhoja verhoja, pyyhkeitä, lakanoita yms... Otin asenteen et jos ne ei oo ollu käytössä 3 vuoteen, niin ei ne käyttöön enää tuu. Ja voi pojat , että tuli tilaa. Seuraavana on vuorossa neidin leikkihuone.... Siis mä en anna sen joulupukin tuoda yhtäkään tavaraa, enneku näistä vanhoista on päästy selvyyteen. Mitä oikeasti vielä käytetään. Mun oma vaatekaappi tulee siis jossain ennen joulua myös agendalle, mut se vaatii myös tämän tehokaksikon, koska mun vaatteista mitkä mun komero on kutistanut, niin suurin osa mahtuu näiden päälle ja ne ei mitään teinivaatteita ole, niin viekööt.
Mut tapaus Tropiclandia, ei kauheesti naurattanut, kun päästiin pihaan ja autojen volyymi kertoi mulle , että ainiin, syysloma. Mut ei se sit kuitenkaan ollut paha. Mentiin sopivaan aikaan, kun suuri osa teki tunnin sisällä katoamistempun ja henuuttelijat ei vielä ollu tullu.  Neiti ui kivasti jo pienen matkan ilman mitään apuvälineitä ja sukelsikin pari kertaa näppärästi. Toki ei ehkä suunniteltu sukellus, mut enivei.... Sielä on muuten nykyään sieltä ulkoaltailta se lohikäärmeliukumäki sisällä sielä matalassa päässä, niin siinä mä kelluin pua karheeta pohjaa hinkaten ja katoin kun neiti laski ainakin 50krt siitä. Oli pojat rauhallinen ilta, kun väsytys oli aika maximaalinen.
Lauantaina tosiaan neiti paljuili pipo päässä mökillä ja me oltiin kalassa. Toki 3h ja 2 haukee ei oo mikään jäätävä menestys, mutta kyllä sielu taas lepäs. Oli lämmin merellä ja vähä kaffia välillä termarista niin onhan se nyt siistiä.
Että paljon on tullut tehtyä ja ihan liian vähä aikaa tehdä kuitenkaan mitään. Saa nähä mitä ens viikonlopuksi keksitään. Isäntä seilaa Turku - Tukholma väliä ja me kehitetään jotain siihen. Tiedä vaikka painettais junalla Seinäjoelle ja käytäs syömässä ja tultais takas... Tällänen muhii tällä hetkellä. Oon päättänyt , että yritän olla taas vähä parempi ihminen, kun nää uudet horkut näyttäis sopivan hitusen paremmin. Ja ku yleinen pössis on hyvä niin miksi kiukutella?? Minä olen minä ja se riittää kyllä. Pakko riittää!!!!

Uskomatonta!!

En Ole Raskaana, mikäli jo niin säikähdit!

Uskomatonta on siis se , että mulla on tosi hyvä boogie,vaikka oon aika väsyny, ja joululahja-sana on tullut esille useampana päivänä.
Mä kävin taas VKS tossa synttäripäivän kunniaksi. Tilanne on tällä hetkellä hyvä,ei mitään akuuttia. E.P oli sitä mieltä, että saan itse päättää mitä asialle tehdään. Mun tapauksessa leikkauksesta ei ole mitään hyötyä, muutakuin henkisellä puolella. Eli saisin vain tiedon siitä onko mulla endoa vai ei. Ongelmaa se ei poista, mutta ei ole myöskään esteenä mitä luultavimmin. Mä oon alottanut nyt uudet hormonit ja niitä syödään siis tällä hetkellä. Katsotaan tilannetta sitten taas parinviikon päästä. Mä en nyt jaksa piitata. Tässä on nyt hieman muutakin ajateltavaa, kuten töissä meneillään olevat YT - neuvottelut.
Mä meinaan mennä huomenna, kun Hubby lähtee mökille kalaan, niin neidin kanssa Tropiclandiaan. Me lillutaan sielä niin pitkään,että uni tulee nanosekunnissa , kun päästään kotiin. Meillä on nyt pari viikonloppua neitin kanssa laatuaikaa, kun ensiviikolla Hubby lähtee Pe-La laivalle kamujen kanssa. Mitähän sitä ensviikolla keksii?? No onneksi siihen on aikaa valmistautua! 

VMP

Otsikosta voi jo varmaan arvata, ja jos oot yltiöpositiivisessa vireessä nyt niin suosittelen, että jätät väliin. Tai jos omaat masokistisia piirteitä ja haluat kiduttaa itseäsi lukemalla mun avautumista, niin be my guest.
Mähän kävin tänään taas Mehiläisessä, kun piti käydä zekkaamassa onko kysta pois jo. No olihan se.... tavallaan.
Välikommenttina pakko lisätä mun lääkärin kommentti ku näki mut sielä jälleen kerran. Mehiläisessä käydessäni asioin aina eräällä vanhalla herrasmiehellä. Hän siis tuumasi kun istuin siinä odotustilassa,klo.16 aikaa odotellessa, että pitääkö meidän lakata tapaamasta näin,tai ainakin hänen pitää lakata velottamasta tai antaa alennusta kun niin usein käyn. Meillä onneksi huumorintaju kohtaa hyvin. Ei varmaan kaikille pysty noin heittää, mutta se on sivuseikka.
Kysta oli kuihtunut ja sielä puolella on kaikki hyvin. Mutta oikealla on joku jäänne viimekiertoisesta keltarauhasesta. Papereissakin lukee jäte edellisen kierron keltarauhasesta. Ja siltä musta tuntuu.... Jätteeltä. Isolta kasalta toimimatonta, viallista jätettä.
No nyt sit odotan päätöstä saanko sunnuntaina alottaa ne uudet horkut mitä meinataan kokeilla. Katotaan ehtiikö se tulla, vai siirtyykö tää shaisse jälleen kierrolla eteenpäin. Musta tuntuu et vaikka mä niiiiiin oon ajatellu positiivisesti, ja oon ottanu rennosti nyt jo tosi pitkään , niin alkaa taas se kuuluisa aallonpohja näyttää rumaa mutaista naamaansa. VMP!!!! Mä en jaksa, ja silti mä tiedän et jaksettava on ja annettavansa kaikkensa. En halua myöskään katua myöhemmin. Oon vaan niin v*****n kypsä. Miten tää voi olla näin vaikeeta? Miksi niinkin luonnollinen asia kun lisääntyminen voi vastustaa näin kovaa? Mä haluun huutaa ja oksentaa ja itkeä tän kaiken jonnekki, mut tää ei oo kenenkään syy. Eikä tätä ansaitse kukaan. En edes mä. Mä mietin et oonko mä tehny jotain pahaa joskus?  Onko tää rangaistus jostain? Tää on niin paskaa....

Kiitos ja anteeksi!!!!!

Kirsi

Outoa...

Siis niin hämärää.... Mä makaan puoli ysi aamulla sängyssä ja on melko rauhallista. Hubby lukee lehteä ja juo kahvia keittiössä. Neitiä ei näy ei kuulu,koska hän on Hubbyn äidin kanssa Lahdessa, serkkupojan synttäreillä. Lähti perjantaina ja tulee sunnuntaina.
Vapaa viikonloppu, ja tää on outoo. Ihan niinku puuttuis joku raaja. Mä en osaa toimia. Heräsin yöllä kahdesti,niihin aikoihin, kun neiti yleensä hiippailee väliin. Oon vaan lähinnä pyöriny sen jälkeen sängyssä. Herättää hassuja ja outoja tunteita tää tällänen.
Vaikka neiti illalla oli puhelimessa niin onnellinen ja mä tiedän et se jo osaa 5 veenä nauttia tollasista reissuista, mut sit taas, kyllähän toi väsyttää aikalailla. Siksi sovittiin maanantaiksi vielä kielikylvystä vapaa. Mä en muista,  että meillä ois vuosiin ollu Hubbyn kanssa kokonainen vkl vapaa. Yökylässä neiti on aika ajoin, mutta kokonainen vkl. This is weird!!!
No eilen oli normi työpäivä, ja sit Valio-myrsky pilas meidän suunnitelman lähtee kalaan, joten ihan vaan kotona meni ihmetellessä ja Netflixiä tuijotellessa. Ainiin ja saunassa käytiin, mikä sekin oli outoa, kun yleensä lasioven toisella puolella laulaa joku pieni ihmistaimi kylvyssään. Ja nyt oli ihan hiljaista. Ja mä saunon meillä huomattavasti useammin kuin Hubby. 
No, jos tänään pääsis mökille ja kalaan. Katotaan mitä tästä tulee....

Kesäkuntoon 20XX

Noniin, tää projektihan unohtui aivan täysin keväällä. Mä päästin itseni aivan järkyttävään kuntoon sen ensimmäisen kystan jälkeen. En todellakaan välittäny mitä suuhuni laitoin. Paino nousi yli 5kg kesän aikana,voin huonosti fyysisesti, henkisesti tasapainoilin päivittäin. Pääasiassa oli hyvällä tuulella, mutta raja tuli vastaan kun palasin töihin.
No nyt oon pudottanu sen mitä kesän aikana otin, mutta oon silti vielä niin kaukana siitä missä olisin edes tyytyväinen. Mutta sitä kohti mennään.
Oon nyt laittanut reilu kuukausi sitten tän lapsiasian mielessä taka-alalle,en unohtanut, mutta en myöskään panikoi asialla.
Ensikuussa sitten sairaalan kautta uuteen yritykseen. Nyt mä haluan rauhottaa tän pari kuukautta itelleni. Ja saada tän painon alaspäin. Mä en havittele mitään kuuta taivaalta, mä haluan vaan oloni mukavammaksi.
Se mikä pelottaa ihan hirrrveesti on se et kelpaako sekään? Mitä muut ajattelee? Miten tää muuttaa mun välittömiä ihmissuhteita? Ja vaikka mä tätä itseäni varten teenkin,ei kukaan voi sanoa,etteikö tällänen muuta myös ihmissuhteita. Se on vähä niinku sanois että , kun saa lapsen niin ei kovinkaan paljo sun elämästä muutu. Koska mä oon tehny tän pari kertaa aiemminkin ja huomannut ilmiön olemassaolon.
Mutta se on sit sen ajan murhe, ja katotaan asiaa sitten. Nyt mä toivon vaan et jos näät mut kaupan karkkihyllyllä,tai pää jäätelölaarissa niin tuu muistuttamaan, että mulla on proggis,nyt ei käytetä moisia.

Olipa sekavaa sepustusta,mut nyt ei irtoo lauantaiaamuna paremmin.

Me, Myself ja BED!

Oon mä vissiin joskus itsestänikin kertonut, mutta aika pintaraapasuja on varmaan ollut. Oon kertonut sairastaneeni BED-nimistä syömishäiriötä teini-iässä.

Jospa raottaisin tuota häiriötä nyt hieman enemmän.

BED: Tulee sanoista Binge Eating Disorder. Siinä on kyse ahmimisesta, ilman oksentamista (bulimia) ja siihen liittyy usein masentuneisuutta, alakuloa, ja useita epäonnistuneita laihdutusyrityksiä. Ja paljon muuta... Mutta mun tauti alkoi yläasteella ja jatkui täysi-ikäisyyteen asti ainakin osittaisena.
Mä söin maapähkinäävoita, Nutella yms. Menin koulusta kotiin kaupan kautta ja ennekun mun vanhemmat tuli töistä, mä tinttasin naamaan 400-500g tuota suklaista mömmöä. Lähes aina itkin, kun sitä söin, ja koska morkkis oli niin kova, mä vaivuin uneen ja heräsin kun äiti/isä tuli kotiin. Tätä jatkui reipas vuosi, kunnes jäin kiinni. Söin varmsti 2-4prk viikossa. Puoli vuotta meni ihan ok, sitten rupes vaatteet puristamaan niin kovaa, että huomasin vasta sen 12kg mitä olin itselleni haalinut.
Aina kun ei ollut rahaa hakea Nutellaa, niin tein kotona perus piirakkataikinaa, ja söin sitä. Usein tosi puolivalmiinakin, kun en jaksanut odottaa siitä sitä ihan parasta versiota. Mutta se ei haitannut. Mä en osaa sanoa mistä se rakkaus Nutellaan lähti, mutta se oli ihan pakkomielle, sitä oli vaan saatava... Oon itseasiassa tänäkesänä syönyt sitä moniin vuosiin ensimmäisen kerran, kun leivoin mansikkakakkua ja sulatin sitä väliin ja päälle. Ja ei oo jääny "putki" päälle. Tähän asti oon vältellyt sitä kuin ruttoa.

Mun syyt on mulle harvinaisen selviä tänäpäivänä, mutta ne saa nyt olla. Sen verran niistä,että mä söin osittain siksi,että 2 mun läheisintä kaveria sairasti sitä kuihduttavaa mallia syömishäiriöstä ja kun oon tällänen tunnepuolen suuri tulkitsija, ja otan muidenkin murheet kannettavakseni, niin tää oli mun teini-ikäisen minäni ratkaisu tilanteeseen. Muut syyt on sellasia,mistä en halua kirjoittaa. Koska ne koskevat myös muita ihmisiä ja heidän yksityisyyttä haluan vaalia.
Se mikä mut sai paranemisen polulle, äitini lisäksi oli pesis. Ehkä siksi mä vieläkin koen , että oon lajille velkaa paljon. Kun pääsin pelaamaan ihan tosissani, ja jouduin oikeesti reenaamaan,et pelkät lahjat lajiin ei riittäny. Se tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta. Kun mä oli kentällä,varsinkin kun siirryin kotiuttajaksi, ja hokasin et mä oon siinä hyvä, se nosti mun itsetunnon taas ihan hyvälle tasolle. Kentällä mun olo oli niinkuin olisi pitänyt olla myös sen ulkopuolella. Mä tiesin just mitä mun piti tehdä milloinkin ja mun valtava luotto itseeni sai aikaan myös sen, että usein myös onnistuin. Rakastin sitä painetta, kun oli 2 paloa ja pesät täynnä. Juoksu tai pari piti tulla. Vieläkin niin mahtava pelkästään ajatellakkin asiaa. Mun mielestä jos sun tehtävä on käydä kerran vuorossa lyömässä, niin paine on vaan se mitä pitää oppia rakastamaan. Jos sä oot sillä fiiliksellä, että no katotaan,niin on varmaan paras antaa olla. Se pettymys jos ei ollut ruokaa kentällä oli jäätävä. Mun piti päästä lyömään!!!! Ai että....
No mut toi BED!
Se on monille tuntematon sairaus, mutta moni varmasti tunnistaa oireita. Toki se et silloin tällöin ahmit,ei tee susta syömishäiriöistä. Se on systemaattista,salattua ja sä teet mitä tahansa, että se sulle suodaan.
Mä olen valehdellut, peitellyt,salannut ja vaikka mitä,että mun treffit sen Nutellan kanssa toteutui.

Syksy on täällä!

Mä oon aina ollu syksyn suuri kannattaja. Syksyn värit on mun suokkareita, lempivärini on oranssi,sellanen ruskan oranssi. Syksyyn kuuluu jokavuotinen lenkkeilyinto. Se et se johtais lenkkeilyyn, on vähän niin ja näin. Mutta kun sinne ulos pääsee, niin se on ihanan happirikasta ja letkeää se meno. Mä nautin, eikä haittaa vaikka vähä ripauttais vettäkin.
Mutta sitten joulukuu,AHDISTUS!  EI ole mun juttu. Se ressi ja kälätys joulun ympärillä kuormittaa ihan törkeesti. Mä en pidä joulunvietosta, vaikka sitä jollain tapaa vietetäänkin. Mua ahdistaa ajatus lahjoista ja siitä määrästä mitä ostetaan vaan siksi , että on joulu. Itselleni en tarvitse lahjoja, ja Hubbyn kanssa ollaan sovittukkin , että ei osteta toisillemme. Ja jos jotain pientä haluaa ostaa,niin yleensä se on jotain todella pientä ja yleensä joku inside-juttu. Eikä muidenkaan aikuisten kesken ostella mitään. Se mistä pidän joulussa on se et kokoonnutaan isommalla porukalla hyvän ruuan pariin ja päivitetään kuulumisia.
Myöskään tammi-helmikuu ei oo mun juttu. Pimeetä on liikaa,pakkasta yleensä myös niin etten halua olla pihalla. Maaliskuussa alkaa jo helpottaa...
Tästä kaikesta voi vetää johtopäätöksen, että se syksy on mun juttu. Vaikka kesä onkin ihan hyvänä kakkosena mutta....

Happyhappyhappy...

Hieman harhaanjohtava otsikko, mutta meinasin vähä kirjotella onnellisuudesta,mikä saa mut onnelliseksi ja kuinka sitä vaan pitäs urputtaa vähän vähemmän ja nauttia elämästä tässä hetkessä, ja juuri nyt. Ja siihen toki pyritään, mutta onhan se nyt välillä kiva urputtaa,valittaa ja kitistä. Omalla kohdalla tää on toki myös hyvin päiväkohtaista. Mähän elän oikeestaan jo nyt päivä kerrallaan ja maksimissaan kuukauden rytmeissä,mutta se sopii mulle. Pysyy kupoli kasassa paremmin.
Oon silti viimeaikoina miettinyt,että mitä se urputtaminen jalostaa? Ei mitään. Miten se helpottaa mun elämää? Ei yhtään mitenkään. Helpottaako se mun arkea? Noup! Ja sit se, et en yhtään jaksa kuunnella muiden ihmisten urputusta,mä niin dislike pessimistisiä ihmisiä. Muutosvastarinta alati muuttuvassa maailmassa on mun mielestä vaan helkatti soikoon tyhmää. Räpiköin itse tietyllä osaa myös muutosta vastaan. Asioissa kuten lasten teeveentuijotusta, kännykän räpläämistä, tablella pelailua ja muuta tällästä vastaan mikä vie aikaa pihalla leikkimiseltä, pelamiselta ja itsensä likaamiselta. Mun mielestä kersat kuuluu iltasin pihalle,säällä kuin säällä. Mutta työstän asiaa päässäni et kirkonrotta eli kirkkis ja neljä maalia ja lenganpyöritys ei vaan oo enää niin IN!
Nyt karkaa jo ajatus.... hämärä juttu !!!
Mutta meitsin saa onnelliseksi aika helpolla. Mun onnellisuus koostuu pienistä asioista.
Kotona se on neidin hyväntuulisuus, ja hömpötys. Hubbyn kosketus ohimennen. Illalla yhteinen aika, vaikka jonkun sarjan parissa. Ja uni, se että saan nukkua tarvitsemani määrän tunteja per yö. Mä oon valmis luopumaan monista asioista,jos tiedän , että tekemällä niin saan ne tarvitsemani yöunet. Ajattelen asian niin et mulla on sit ( toivonmukaan) vanhempana aikaa kukkua yöllä ja herätä aamulla aikaisin. Niitä kutsutaan kai vaihdevuosiksi. Nyt kun joskus unohdun teeveen eteen tai luen jotain jännää,mitä ei voi lopettaa, niin seuraavat 2 päivää on pilalla.
Mut saa onnelliseksi myös muiden onni. Tässä tullaan siihen,että en myöskään koe siis muiden lastensaannin olevan multa pois. Tottakai uutiset on aina vähän "shokki" , mutta se ei tarkota muuta kuin sitä, että ehkä meidänkin vuoro lähestyy. Lapset on ihana asia, ja That's all I have to say about that subject.
Mä tykkään yllätyksistä in general, mutta en kauheen usein ylläty. Mä aistin aika paljon asioita,ja ellei yllätys oo spontaani, niin aistin läheisistäni aika hyvin,et jotain on. Hubby on ainakin ehkä maailman surkein valehtelija. Siksi ehkä ne muutamat kerrat,kun Hubby on mut yllättäny, niin ne on olleet ihan parhaita.
Joskus tuntuu et haluisin vaan luottaa siihen,et kaikki järjestyy ilman mun ressiä,murehtimista ja pakonomaista tarvetta säätää ja sekaantua.
Välillä kun on aistiärsykkeitä liikaa,niin haluisin olla ihan yksin,ja vollottaa ja potea ja ryteä. Mutku mutku.... sit kun se mulle mahdollistetaan, niin tunne oloni tyhmäksi ja säälittäväksi. Tulemme siis taas pisteeseen,missä kysymys kuuluu, miksi tää naisen elämä on välillä niin vaikeeta? Ja välillä taas niin helppoa. Ei ihme et miehet on välillä vähän sekasin meidän kanssa.

Lauantaina kerran!

Mulla on ollu todella pieni dagen efter. Tai en tiedä voiko sitä kutsua dagen efteriksi, mutta väsyttänyt on ja aamulla oli pää kipeenä. Meillä oli työporukalla pienet illanistujaiset pitkän palaverin päätteeksi. Otin pitkästä aikaa punkkua enemmän, kun sen perus lasin tai kax. Mutta kotona oon ollu jo puolen yön jälkeen.
Tänään sit tuli tuijotettua useampi tunti töllöä, kun katoin ensin naisten superin finaalin,sitten miesten finaalin ja ehdin nähdä myös vähän Sportin pelin loppua. Syy tähän, että tämä on ollut mahdollista toteuttaa on se, että neiti oli mummin luona kylässä. Ja tulin tänne "rötväämään" täksi päiväksi. Nähtiin myös hyvää ystävää ja hänen vauvaa. Ja niinhän siinä kävi, että päätettiin jäädä tänne yöksi neidin kanssa, kun isäntä lähti tänään kaverinsa kanssa istumaan iltaa.
Käytiin saunassa neidin kanssa, ja katottiin vähä Masha ja karhua Netflixistä. Ihanaa,rentoa ja ressitöntä. Voin vaan kuvitella sit sen huomisen fiiliksen, kun kämppä tuskin on tässä itse itseään siivonnut ja se on ollu vähä niin ja näin muutenkin nyt pari viikkoa.

Mun "Elsa" !!

VAIN yksi lapsi ( vol 3)

Positiivisia asioita, koska muusta en tiedä!

Positiivista yhdessä lapsessa on....
Huomioon otto! En tiedä kovinkaan monen päivän kokemuksella miten se on, mutta sen tiedän ettei se varmasti ole sama asia antaa huomiota vain yhdelle lapselle, kun antaa sitä kahdelle tai kolmelle tai vaikka useammalle. Enkä ota kantaa tässä siihen,että mitä se on jakaa kahden versus kolmen lapsen kanssa. Mulla on vaan yksi ja kommentoin sitä.
Mä pystyn keskittymään täysin tuohon mun kokovartaloeihin näin halutessani. Mä usein pystyn keskeyttämään esim.kotona tekemäni askareen (ellei se ole palamassa pohjaan ) osallistuakseni täysin neidin sielunelämään. Se , että teenkö sen aina,on vastaus siihen ei. Eikai aina pidäkkään, mutta se on taas toinen juttu. Mun sylissä on aina isosti tilaa,sitä ei joudu jakaa ( hyvä vai huono asia ) ,ellei Hubby tunge siihen yhtäaikaisesti kiusaamaan.  Meidän väliin mahtuu yöllä hyvin ja aina pääsee mun peiton alle. And so on...
Toinen positiivinen onkin aiheena inhottava, mutta fakta never the less! Ja se on raha. Mä aika avokätisesti ja impulsiivisesti ostan Saralle esim.vaatteita tai kenkiä yms.... En mielestäni lahjo, eikä ne myöskään ole palkintoja. Teen sen koska pidän siitä ja mulla on siihen toistaiseksi mahdollisuus. Katotaan kauanko asia on näin. En koe , että multa ois koskaa  puuttunu mitään itseltäni lapsena. Enkä mä kaikkea saanut. Todellakaan! Tässäkin voi vaikuttaa se, että mulla ja veljellä on 8 vuotta ikäeroa. Ja olinhan ehkä vähän lellitty, mutta hei....ihan ookoo musta tuli. En todellakaan ole saanu vapaata kasvatusta ja kiitos urheilun, mä en oo ikinä ollut notkuja tai maleksija. Urheilu oli mun pelastus, jollain muulla se on varmaan ollut jotain muuta....
Huomioon oton lisäksi yksi missä olen huomannut, että oon melko tarkka on huomioiminen. Koen ja tunnen itse asioita todella voimakkaasti ja huomaan Sarasta lähes heti, mikäli joku asia on pielessä vähänkään. Tai että nyt on jotain meneillään vaikka en heti tiedä mitä. Huomaan pieniä asioita , tunteita, pohdintoja neidissä ja niistä on hemmetin hauska välillä siis ihan jutella Saran kanssa. Se on uskomatonta, kuinka paljon 4-5vee osaa kertoa tai pukea sanoiksi, kun vaan se rauha ja mahdollisuus on olemassa. En tiedä, mutta voisin kuvitella että monilapsisessa perheessä henk.koht "laatuaikaa" pystyy tahtotilastaan huolimatta antaa vähemmän kuin yksilapsisessa.

Sii muutamia esimerkkejä miten mä itselleni vakuutan , että tämäkin on hyvä ja tämäkin kelpaa.
Kuten sanoin,mä en nyt ota kantaa miten se kaikilla menee joilla on useampi. Tää on mun näkemys siitä, että missä mä kenties nyt pääsen helpommalla, tai jos toinen lapsi tulee, niin missä näen itselläni ehkä tulevan sopeutumisongelmia.

Pitääkö paikkansa?  Kommentoida saa jos oon hakoteillä.

P.S. Sain ekan haasteen,jei!!!! Koitan vkl saada sen aikaseksi ☺

Mitä muuta...

No ettei tää nyt ihan täysin menisi mun sairaskertomukseksi,niin kerrotaan vähä mitä muuta mun elämään kuuluu tällä hetkellä ja mitä kesällä oli agendalla.
Kesä ( tai voisiko sanoa kesäkuukaudet) meni oikeen näppärästi mökillä paljuillen. Ja Hubby sai siellä ihan hirrrveesti aikaseksi. H laittoi uuden alapohjan siihen päämökkiin mitä mun porukat käyttää, raivas ensin ne vanhat kököt pois ja teki Paapan kanssa hurjan työn sitten uudelleen villoituksen ja kaikenmaailman tuulensuojalevyjen kanssa. Mä nauroin Mummille ( mun äiti) että mä oon niiiin nainut isäni kaltaisen miehen. Kumpikin kulki vanhoissa tuulipuvunhousuissa , flanellipaidassa, lippalakki päässä ja maiharit jalassa ympäri markkia ja värkkäs tosiaan sen alapohjan täysin uusiksi, paljun ympärille terassin, uuden saunanlattian ja paljon muuta. Keskustelu heidän välillä oli aika pitkälti numeerista. Hubby huusi mökinalta tai lauteidenalta mittoja ja paappa sahas ja toimitti. Sit kun asia oli valmis ne otti muutaman kaljan ja meno jatkui samanlaisena myös seuraavana päivänä.
Hubbyn kanssa siis edelleen kaikki hyvin. Scary!!! Mut hei,mun porukoillakin on kohta 44 vuotta avioliittoa takana ja kuten sanoin, oon nainut isäni kaltaisen miehen ja ite (pelottavaa kyllä ) muistutan äitiäni aika paljon.
Siitä paljusta vielä,se on kyllä ollu niin hitti. Siis ihan huippuvärkki. Love It! Aikuset ja kersat viihtyy törrrrkeen hyvin. Ootan vaan syksyä ja pimeneviä/viilentyviä iltoja.... Aiaiai!!!
Neiti täytti 5 vuotta just Elokuun lopussa. Ja alotti kielikylvyssäkin samaan syssyyn. Voi luoja kuinka nopeeta nuo lapset oppii tuota kieltä. Ihan järkkyä,ekan viikon jälkeen Sara lauleli kylvyssä Jaakko Kultaa ruottiksi ja nyt puhuu tosi paljon sellasta sekakieltä. Niin ihanaa, mutta on neiti kyllä ollut paljon väsyneempi. Iltaunet on aikaistunut ( ei huono ) puolella tunnilla ja kielikylvyssäkin ottaa päikkärit. Muutenkin ihana ikä, vaikka sellasia ekoja "esiteini" vänkäyksiä pääsee silloin tällöin suusta. Neuvolassa kyselivät, että oonko huomannut. En silloon vielä ollut mutta nyt on pari kertaa tullu ihan ihme laukasuja. Hellu,vaikka en sitä aikaa odota vielä millään tavoin. Mutta aina uusi steppi eteenpäin hämmästyttää, et mun lapsi kasvaa/kehittyy ja siitä tulee isompi päivä päivältä. Kamalan ihanaa !

Mun puutarhuroinnit meni ihan jees. Perunoita tuli paljon jälleen ja oli TODELLA  maukkaita.  Porkkanoita samaten,mutta harvennus jäi tänäkin vuonna liian vähäiseksi. Tuli vähän pieniä. Sellasia 10-12cm makupaloja. Loistavia uunissa ja päälle mausteet ja oliiviöljyä. Naa-am. Sipulit meni myös ok, mut tomaatit ja mansikat ois tarvinnu enemmän lämpöä varmaan.

Here we go again...

Tuntuu et toistan itseäni, mutta se kysta nyt on uusinut, toki toiseen munasarjaan. Pidetään homma balanssissa nääs. Mun reaktio tähän kaikkeen on et no v****u ylläri. Siis mähän oon kärsinyt niistä koko "naisellisen" ikäni. Ja been there ja done that. Mut en tiä pitäskö tää nyt ottaa jo merkkinä siitä, että mun ei oo tarkotus lisääntyä enempää,vai siitä et tässäKIN asiassa mennään vähä vaikeemman kautta? Vai onko tää nyt vaan helekutin huonoa säkää? Mä oon niin kauan elänyt viallisten osien kanssa in general, että tää ei oikeen heilauta suuntaan eikä toiseen. Lääkärit soittelee/meilailee/tekstailee et miten pärjään kipujen kanssa? Mikä on olo? Ja eilenkin sovittiin illalle kasilta ihan oma lääkärikäynti meidän hoitavan lääkärin kanssa, hänen vapaa-ajallaan. Sitä kutsuisin jo hyväksi palveluksi. No kyllähän mä pärjään, pakko pärjätä. Eikai mulla ole vaihtoehtoa. Ei ne mua varmaan nukuta aina 2vk/kk.
Tosiaan kaikki muu on nyt jäissä, kunnes saadaan tuo kökkö kysta pois mun sarjoistani. Oisko vähä siistiä kirjottaa self help-kirja omista kokemuksistaan asian tiimoilta, noin niiku huumorimielessä. Tyyliin - Jos tunnet kipua pakoputkistossa/imuaukossa,tarkista sarjat esimerkiksi hyppimällä paikallasi. Tärinäkipu imuaukon ja sarjojen kohdalla voi olla merkki tukoksesta sarjojen piuhojen päässä. Tai mikäli keskiosan äkillinen pullistuma aiheuttaa ilmanvaihto-ongelmia ( turvotus alavatsassa) on se myös mahdollinen merkki toimimattomista sarjoista. Kipu on yleensä erittäin selkeä, helppo paikallistaa. Hei, itseironia on mun kantava voima. Pakkohan tälle on nauraa,kun itkeäkkään en kokoajan halua.
Mä haluan luovuttaa, mutta en osaa. Mä haluan antaa olla, mutta en oo vielä valmis. Mä haluan olla vahva ja positiivinen, mutta usko ei meinaa riittää. Vaihtoehto on... to keep on going. Niinku mun ihana lääkäri Nti. E  eilen sanoi jo niin tuttavalliseen sävyyn, Kirsi, nää sun värkkis kusee nyt koko meidän hyvän idean saada rouva raskaaksi. Ja niinhän ne tekee, mut minkäs teet. Tää on ehdottomasti yksi sellaisista asioista mitä en toivoisi kellekkään. Ikinä!

En tiedä onko tän mun pikku luovan taukoni jälkeen enää ketää lukijoita, mutta onko jotain mistä haluaisitte et kertoisin enemmän,tai kysymyksiä mitä tää asia herättää. Laittakaa kommenttia niin katsotaan mitä voidaan tehdä.

I'm back !!

Moikka.

Oon kirjottanu viimeeksi juhannuksena, tai julkaissut silloin. Luonnoksissa on paljonkin pohdintoja kesän ajalta. En tiedä tulenko niitä julkaisemaan, mutta ne on olleet sellasia terapiakirjoituksia itteä varten.
Kesä ( tai miksi sitä kukin haluaa kutsua ) oli ja meni. Meillä oli tosi hauskaa enivei. Mä en oo raskaana, enkä oo muutenkaan keskittänyt ajatuksiani siihen suuntaan. Hormonit on olleet visusti kaapissa, ja mietin tälläkin hetkellä kaivanko niitä enää esiin. Ehkä,who knows?
Tällä hetkellä oon ilmeisesti leikkausjonossa, en ihan varma oo. Sitä nyt miettii parikin lääkäriä ja heillä on eriävät mielipiteet asiasta. Eli mä en tiedä oonko menossa veitsen alle vai en... Syypää tähän on tietenkin uusiutunut kysta. How original... Nyt odotellaan,mikä sekin on tietysti kovin tuttua. Katsotaan mitä tapahtuu. Tällä hetkellä oon ihan törkeen kypsä vaan tähän kaikkeen.
Hubbyn kanssa menee hyvin,pelottavan hyvin jos tiedätte mitä tarkoitan?? Kun ei vaan osaa olla tyytyväinen tilanteeseen. Aina pelkää pahinta. Tai siis oonhan mä tyytyväinen, mutta odotan et koska tää kupla poksahtaa ja tulee taas joku takku. Vaikka aika harvoin niitäkään tulee... Et mitähän mäkin tässä valitan tai suren etukäteen. Elämä on.... Ehkä mulle riittää takuksi ja alamäeksi nää mun epäkurantit värkit!

Katellaan taas.... tuntuu et asiaa taas riittää ☺

Juhannus

Hei vaan...

Meidän Juhannus menee tänäkin vuonna mökillä.
Tässä kuvina mun Juhannus tähän mennessä.

Sunnuntain soperrukset...

Koko viikko on ollut yhtä häröilyä. Sunnuntaina, kun palattiin Virosta,Hubby ilmotti että hänellä on iltavuoroviikko. No sit piti hommata heti lapsenvahti maaantai-illalle, kun mulla oli peli. Tai peli johdettavana! Tiistaina oltiin Neidin kaverin työnä,oli jo vähä ikävä ja pitihän tuliaiset saada antaa. Keskiviikko kului taas pesiskentällä miesten pelissä ja Neiti saa sielä aina kuluttaa energiaa juoksemalla sen pari tuntia ympäriinsä. Ja se makkara.... se on varmaan kohokohta, makkara ketsupilla. Illalla pelin jälkeen,neiti lähti mummin luokse yöksi, kun hoitajalla oli pari koulutuspäivää,ja mun äiti sit lupas ottaa neitin,kun hänellä on eläkepäivät. Mun äiti on osa-aikasella eläkkeellä. Ja käy siis töissä kolmena päivänä viikossa!!! Torstaina mummi ilmotti, että lähtevät paapan ja neitin kanssa mökille. Että tulkaa hakemaan neiti lauantaina. Oltiin sit vähä et... öööö....okei. Me saatiin siis parit vapaaillat isännän kanssa kahdestaan, mut ei siitä paljon käyeen jääny ku toinen oli iltavuorossa. Ja voin kertoa, että mitään en juurikaan saanut aikaiseksi. Siis järkyttävää. Paha omatunto asiasta,mut otin päikyt ja kövin yksin naisten ottelussa,kun mulla siihen oli mahdollisuus. Katotaan siivouksia sit vissiin ensiviikolla.
Perjantaina oli töistä läksiäiset Kantiksen saunalla. Ja siitä sit jatkettiin yöhön.... Käyn ehkä max.3 kertaa ulkona vuodessa. Ja niistä kerroista mulla katoo into ennen kello yhtä yöllä ja mulle tulee tylsää. Nyt päätettiin mun samanhenkisen työkaverin kanssa,että otetaan päiväunet ennen läksiäisiä,ja katotaan auttaisko se. Nukuttiin kumpikin kunnon tunnin päikyt,ja auttoihan se. Ollaan lähetty kotiin 20 yli 2. Eli tunnin päikyillä,puolitoista-parituntia lisää aikaa yöhön. Lauantaina heräsin aamulla kahdeksan aikaan ja olo täysin normaali. Ihmettelen suuresti, mutta mitään oloja ei ollut.... kelpaa toistekin olla noin. Mietin et olisko mahdollista, että se oli jotain hormonaalista??
Lauantai jatkui kuullutustehtävissä. Ja päättyi siihen, että sain neidin takaisin kotiin ja käytiin kaverin luona neidin kanssa paljuttelemassa. Sunnuntaina jatkui kuullutustehtävät ja viikko pulkassa.
Hubbylla on viikko lomaan ja mulla 3. En voi käsittää, että ensiviikolla on jo juhannus. Sittenhän alkaa päivä pidentymään ja kaikkea. 

Kirsi

Kipu!

Oon miettinyt tässä kaiken shaissen keskellä kipua. Henkistä ja fyysistä. Sellaista mihin tottuu ja turtuu ja sellasta mitä vaan on. Sitä ei huomaa, mutta se on läsnä. Kipua mikä satuttaa, vaikka se ei näykkään...

Fyysinen kipu on mulle kipua mikä vaatii särkkäriä, ne niin tutut jäätävät, kramppaavat ja polttavat kuukaustikivut esimerkiksi. Parin ensimäisen päivän aikana mulla menee 4-6kpl Panadolia/Panacodia/Litalginia, riippuen kierrosta. Mähän olen alleginen asetyylisalisyylihapolle, joten perus Asperinit voin unohtaa, ellen halua nopeaa reissua sairaalaan. Burana on myös nounou!! Saan siitä järkkyjä iho-oireita. Fyysiseen kipuun tottuu, mä väitän. Tieto siitä esim. menkkojen aikaan että ne ei kestä kuin muutaman päivän, helpottaa mua ja vaikka herkästi otan särkkärin, koska mun mielestä kivusta ei tarvitse kärsiä, jos on kerran sellasta kipua, että sä sen huomaat, tai se kokoajan muistuttaa olemassaolostaan. Musta on vaan tyhmää kärsiä... Sitä saa tehdä ihan muutenkin. Sit kuitenkin on olemassa fyysistä kipua, mihin en halunnut/ottanut lääkettä ja se oli synnytys. En mielestäni ollut missään vaiheessa niin kipeä, että olisin halunnut kivun lievitystä. Ja sitten kun oli niin kipeä, että sitä halusin, se oli jo liian myöhäistä, kun siitä 15minuuttia, ja neiti oli pihalla. Onko kipu riippuvainen tilanteesta, ajasta, aiheesta? Mä olin onnellisen kipeä, kun vihdoin pääsin synnyttämään. Mä halusin kokea sen kaiken. Kun sitten taas nyt, kun oli tämä kysta, niin otin kyllä särkkäriä, mutta en mielestäni ollut niin kipeä, kuin kaikki lääkärit mulle sanoi. Mä otin särkkäriä siksi, että se vähäinenkin muistutus mun toimimattomasta kropasta lähtis pois. Söin sitä siis osittain myös henkiseen kipuun. Kun fyysinen hävisi, ei henkinenkään puoli ollut ihan niin sietämätöntä. Voiko kipuun tottua? Tai varmasti voi, jos se on kuitenkin siedettävällä tasolla, mutta miksi?

Henkinen kipu. Kipu mikä ei näy, jos ei kyyneleitä valuta. Kipu mikä sattuu, ja siihen ei juuri koskaa ole lääkettä. Se jättää usein pahemmat arvet, kuin kipu mikä lähtee särkkärillä, tai kipu jostain loukkaantumisesta. Mun polvi on leikattu, ja siinä on arpi. Se on siinä aina, mutta silti muistot tuon polven loukkantumishetkestä, ja siitä kuinka hassu se tilanne oli, lähinnä vaan naurattaa mua nykyään. Mulla on poistettu kaulasta imusolmuke, siinä on arpi. Syytä miksi se poistettiin, en edes muista. Mun vatsaa on leikattu pariinkin otteeseen todella isosti, ja mä muistan sen kivun miksi leikkaukset tehtiin, ja mua ei silti mun arpeni haittaa. Mulla on vitiligo, mä tiedostan että ihmiset sitä tuijotttaa, ja mä tiedän kuinka kipeä se on kesäisin jos se pääsee palamaan, mutta mua ei enää haittaa se. Teininä se haittas aika paljonkin, mutta silloin nyt haittaa aina kaikki. Mutta arvet mitä tää kaikki lapsettomuuteen liittyvä "shaisse" on jättänyt, on musertavaa. Ja silti sen kanssa on elettävä, ja mulla on yksi lapsi kuitenkin. Mä luulin et nää haavat on nuoltu ja arpeutunut, ja niin ne olikin. Mutta muutama niistä arvista on jälleen vereslihalla, ja niihin sattuu. Kun sua ahistaa joku asia niin, ette saa henkeä välillä, kun pala nousee kurkkuun. Kun kurkkuun sattuu fyyysisti, kun estät itkua tulemasta. Mä en mielelläni puhu kivusta, jos ei nyt puhuta siis tyyliin sellasesta kivusta kun lyöt varpaas sohvankulmaan, siitä pitää aina mainita, kovaa ja kuuluvasti. Koska AUTS!!!! Mut jos puhutaan vähän pidempiaikaisista jutuista. Se lasketaan mun mielestä valittamiseksi, ja siitä pyrin eroon. Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta.

Ja kuitenkin, mä voin hyvin, mulla on normaaliksi laskettava terveydentila. Mulla on juuri mun näköinen perhe, johon kuuluu se yksi lapsi. Mä teen kovasti töitä, että olisin mukava, sosiaalinen, ja iloinen. Yritän poistaa negatiivisuutta mun elämästä parhaani mukaan. Avoimuutta voisin vähän rajoittaa, mutta heikolla menestyksellä. Mä oon mä ja se riittää kyllä!!!!

Kipu??

Kirsi

Lomailua, lääkäriä ja lässytystä!

Miniloma on ohi, ja se tuli kyllä tarpeeseen. Oli ihana käydä ja nähdä ihmisiä, joita näkee jo välimatkankin vuoksi niin harvoin. Kunnon amatöörinä lähdin matkaan, ja kun kerran täälä Vaasassa, aurinkoisuudesta tunnetussa rantakaupungissa oli kylmä ja satoi vettä, niin ei tullut edes mieleen pakata aurinkorasvaa mukaan. No niinhän siinä sitten kävi, että nyt saisin laittaa Joulupukille anomuksen Petterin paikasta, kun nenä paloi, myös toinen olkavarsi ja rinta otti vähän päihinsä. Onneksi muille päiville löytyi isäntäväeltä rasvaa, että saatiin neitikin kunnolla rasvattua. Kokoajan sellasta 23-25c lämmintä, ja kiva pieni tuulenvire. Niin ihanaa... Käytiin Pärnussa ostoksilla lauantaina, ja neiti sai parit kesäkengät, ja mekon. Meitsi sai laukun ja isäntä vähän peräkonttiin täytettä. Itsehän siis syljen kuppiin...oikeesti!! Hehehe...

Lääkärissäkin kävin tänään aamulla, ja voin kertoa, oli poka maailman turhin reissu. Oon vissiin siitä kirjottanutkin, kun oon ollut ihan ihmetyksissäni, kuinka hyvin mua on tän asian kanssa hoidettu. Jopa tuntuu välillä et liikaa hössötetty, ja nyt tänään siihen kyllä tuli stoppi. Mä ymmärrän, että opiskelijat ei oo asiantuntijoita, ja mä ymmärrän, että niidenkin pitää saada kokemusta. Ja mä ymmärrän vielä senkin, että kaikki lääkärit ei oo luotuja asiakaspalvelijoiksi, vaikka kutsumusammatti varmasti on suurimmalle osalle. Mut camoon!!
Mun hoitava lääkäri ei ollut tällä kertaa paikalla, vaan joku erikoistuva nainen. Ja voin kertoa, että kaikkien näiden vuosien aikana, on tonne alakertaan kattonu ja koskenut jos jonkunlainen lääkäri. Ja aina oon antanut harjoittelijoidenkin olla mukana. Mut tänään siis tää lääkäri sanoi sen vajaan kymmenen minuttin aikana ainakin kolmesti, et- Mä en osaa nyt sanoa, kun en oo mikää superhyvä tässä!!! No aijaaa, no saisinko jonkun sellasen joka nyt kertois missä mennään. Tyytyisin jo siihen. Ilmeiseti siis kystasta ei oo jäljellä ku muistojen lisäksi kuori, kai, puhui niin hiljaa etten kuullu. Jostain jäljestä se puhui. Vasen munasarja oli ok, ilmeisesti vastaa kieron tätä vaihetta, kun en taaskaan oikeen kuullut. Sanoi sielä olevan jopa munasolukin, mutta ei osannut kertoa oliko se puhjennut, tai muutakaan. Kun ei tosiaan tässäkään asiassa ollut se superhyvä! Kysyin sit et no näkyykö vatsaontelossa nestettä, niin tuumas et ei näy, et eikai se sit vielä oo puhjennu. No öö, okei... En sit todellakaan ruvennut kertomaan/kyselemään sen enempää. Kohdusta ei ollut mitään puhetta, eikä sielä olleesta myomasta. Oletanko nyt sit vaan et sekin on veks?? Pyysin saada epikriisin kotiin ja lähetän sen mun hoitavalle lääkärille sähköpostilla. PRKL!

Tää viikko on taas niin täyteen buukattu ja Hubbykin on iltavuorossa, et vähän meinaa kiristää. Mut Nyt ajattelin hypätä siihen ZEN-junaan taas ja nauttia kesästä, toivottavasti tulee ne säätkin kohta.

Oikeen hyvää alkanutta viikkoa.

Keskiviikkona ennenkuin lähdettiin, tuli mökillemme tälläinen.

Rusinakeitin :)

Kirsi

Virossa

Moikka vaan kaikille. Ollaan nyt oltu muutama päivä täällä Virossa appiukon hellässä huomassa ja voin kertoa, että olen todellakin nauttinut olosta. Kelit on ollut kokoajan loistavat, yli 20c joka päivä. Nenä paloi, ja kun en tajunnut vaihtaa terassilla puolta, niin myös toinen olkapää ja käsivarsi paloi. Onneksi on hyvät after sunit mukana äiteellä. Ollaan oltu pihalla kaikki päivät ja yänään käytiin Pärnussa shoppailemassa. Löysin itelleni laukun kympillä, ovh luki 45,90. Ei huono... Neiti sai kahdet kesäkengät ja mekon. Nekin yhteensä 20egee.... Sitten tietty juomapuoltakin hoidettiin kesää varten kuntoon.
Oon onnistunut nollaamaan pään täysin, ja maanantain jälleen uusi lääkärireissu ei ahdista enää juurikaan. Hyvillä mielin taas VKS kutsuu maanantaina klo.9:30. Ehkä siihenkin tiirailuun lopulta turtuu...
Mä oon taas happy. Ollaan Hubbyn kanssa taas niin samalla aaltopituudella, että melkein pelottaa!

Kesäkuntoon 20XX???

Pää junnaa, ruokavalio lipsuu, ja olo on sen mukanen...

Paino tippuu joo, mut ihan väärällä tavalla. Mulla ei oo minkään valtakunnan ruokahalua, ollu nyt pariin viikkoon. Ja seki ottaa päähän.... Mut musta tuntuu et laatta lentää jos paan jotain raskaampaa suuhun kun sen pari jälkiuunipalaa päivässä. Mulle hämärä tunne, kun oon aina ollu tunnesyöppö. Ehkä mä tän "laman jälkeen" mätän sitten taas kaksin verroin. Ja sithän vasta ottaakin päähän, ja oravanpyörä on todellakin valmis...

Nyt on vaan kehitettävä jotain.... Mutta mitä? Miten mä saan tän kurssin taas käännettyä? Ehkä tää Tallinnanreissu auttaa, pöhön mä saan aikaseksi anyway, kun on autossa istumista ja matkalla syömistä ja varmaan joku zidukkakin tulee nautittua !!




Mutta vähä hienoa on se et viimevuonna syksyllä on tullut Tallinnaan Sportsdirektin myymälä. Joutuu ehkä väkisin käydä sielä, kun seilä vaan on niin paljon paremmin kaikkee. Neiti tarvii kumpparit, ja sielä on Frozen-kumppareita, ja neiti tarvii myös kaikkee muutakin, kuten verkkarit ja nekin on vaan niiiin paljon halvempia sielä. Ja mä tarviin vaikka ja mitä samoin Hubbylle yleensä tulee jotain ostoskoriin, kun sieltä tilaan. Huomaatteko innostuneisuuteni??? Valtavaa...

Kirsi

Sekopää sepittää....

On ollut vähä taukoa nyt täältä, ja en tiedä mitä saan tällä kertaa aikaiseksi.

Mun päässä ei liiku mitään, ja toisaalta taas liikkuu ihan hirveesti. Alkuun haluan sanoa et vauvauutisia poksahtelee ihan ovista ja ikkuinoista ja oon NIIN onnellinen heidän puolestaan. Siis ihan mahtavaa....

Mut mun tajunnan virta on tällä hetkellä hyvin sekavaa. Lääkärissä on hypätty nyt 4 krt ja vielä pitäs kerta jaksaa tälle viikkoa. Kysta on pienentynyt, mutta ei halutulla tahdilla ilmeisesti, mun omat olot on paremmat, vaikkakin kyllä edelleen tiedostan kystan läsnäolon... Kivut on väistynyt, paine jäi. Nyt mielessä liikkuu, kun tilanne vähä niinkuin laitettiin " on hold", että mun pitää saada nyt päätös aikaan tän parin kuukauden aikana, että mitä tän asian kanssa tehdään. Haluanko enää syödä horkkuja? Haluanko mä et jatkuvalla syötöllä saa ravata jos jonkunmoisessa lääkärissä? Lähetäänkö kokeileen oikeen hoitoja? ( Siis ei pelkkää horkkua) mut sitä en kyllä usko!!! Oikeesti. Ja sit se.... HALUANKO OIKEASTI VIELÄ LAPSEN? Mä tiedän että halutaan, mutta mikä hinta ( ei rahallinen) siitä pitää maksaa? Mä tiedän et se on todella arvokas palkinto, mutta tosiaan, millä hinnalla? Terveys, ihmissuhteet, mielenterveys, avioliitto, suhde omaan lapseen?? Nää on kaikki asoita mitä mietin. Onko mun/meidän hyvä olla näin? Pääsenkö yli tästä tunteesta, mikä sanoo et mä en voi olla onnellinen jos en saa toista? Kun mä kerran nyt olen onnellinen, niin miksi mä mietin onnellisuutta tulevaisuudessa? Oonko vuosisadan paskin mutsi jos en annakkaan neitille sisarusta? Riitänkö mä ihan näin? Riittääkö mun perhe näin? Miksi tää vaan ei voi olla helpompaa? Onko oikein valittaa, kun on jo lapsi? Miksi oon niin onnellinen, kun kuitenkin kaipaan jotain?

Että tällästä....

Torstaina Tallinnaan appiukon luokse pidennetylle viikonlopulle, ja mä niin tarvin päästä pois kotoa, ihanaa!!

Kirsi

Päivän olot....

Oon tänään tosiaan ollut kotona ja kävin aamulla hakemassa koneen kotiin, jotta oon voinut kuitenkin tehdä töitä. Enhän kuitenkaan ole fyysisesti raskaassa työssä, ja ihana kollegani on  ansaitulla lomamatkalla perheens kanssa etelän lämmössä, niin oon saanut hoidettua vähä sellasia töitä, mitä muutenkin hoidetaan yhdessä.
En oo ennen tätä päivää ikinä tehnyt töitä makuultani, nyt oon tänään kokenut senkin. Oon pötköttänyt mahallani, ja puoli-istuvassa asennossa sohvalla ja voin kertoa et niskat ei nyt ollenkaan tykkää tälläisistä työasennoista. Kun kokoajan kirjottaa pienellä läppärin näppäimistöllä ja tuijottaa pientä ruutua mahallaan maaten, on jonkun ergonomisen osan annetteva periksi. Ai mun niskaraukkaa.... No sitä varten on tietty Hubby joka varmaan iloisin riemunkiljahduksin rientää niitä hieromaan. Kyllä, vahva on luotto!!
No mut päivän olot, ne on ollut paremmat siinä mielessä, että kun ei oo ollut housuja (en oo mutten ennen tehnyt myöskään pyjamahousuissa töitä) jotka puristaa, ja en istu tän mun seittemän leivän uunini päällä kokoajan, niin paine ei oo ollut tänään downstairs kovin kovaa. Ja siksi varmaan kipukin on ollut ihan jees... Oon ottanu tänään vain kahdesti särkkäriäkin. Mulla on vahva usko myös siihen, et se patti mun sarjassani on huomenna pienempi. Pakko olla, kun olo kerran on ollut tänään paree. Pakko!!! No huomenna tuokin selviää, tai ollaan ainakin vähän viisaampia.

Kiitoksia Facen puolelle kommentoineet ja myös tänne kommenttinsa antaneet. Lämmittää tälläsissä olotiloissa todella paljon. Kyllä ystävät ja kamut on vaan tärkeitä. Kiitos.

Kirsi

Tilannepäivitys

Nojoo....
Tilannehan on nyt sellainen, että perjantaiaamuna talsin VKS:n porteista sisään lääkärin määräyksestä. Sielä oli tieto mun tulosta, ja melko nopeasti pääsinkin tutkittavaksi. Tuloksena entisestään suurentunut munasarja, sekä kaksiosainen kysta. Halkaisijan ollessa nyt 85mm, kun se vielä keskiviikkona oli sen 75mm.
Labrojen ja parin ultrauksen jälkeen, pääsin kuitenkin kotiin, sillä ehdolla, että otan yhteyttä mikäli jokin asia muuttuu. Leikkaus olisi tehty heti mikäli lapsitoivetta ei olisi. Mutta kun se toistaiseksi on, niin ei leikata. Kaikki lääkitys käskettiin lopettaa,paitsi kipulääkitys, ja tiistaina kontrolli omalle hoitavalle lääkärille. Siihen asti kiellettyä on nostaa mitään maitopurkkia painavampaa,mikä on tietty tosi helppoa kun tyttö vaatii syliä. Kaikki kiertoliikkeet on myös nounou,joten palloa ei ainakaan lyödä. Myös kaikki muu kiva on kiellettyä :) :)
No perjantai meni kivasti,oltiin siellä mökillä kaverin kanssa ja parannettiin maailmaa rauhallisesti saunoen ja höpötellen. Lauantaina huomasin, että oon alkanu vuotamaan ja eikun yhteys VKS. Sielä palaveerattiin asiasta ja sanottiin seurata kotona. Jos yltyy niin takas sisälle. Tilanne on edelleen ongoing, ja olen siis kotona. Tänään toki meidän oma hoitava lääkäri soitti ja kyseli kuulumiset huomattuaan, että hänelle on jätetty viestiä minun vierailusta. Eli on siis päivystämässä sielä. Juteltiin pitkään ja sovittiin, että jatkan kuitenkin kotona vaikka kysta onkin suurentunut. Nähdään tiistaina mikä meno tuolla on, ja sovitaan jälleen kerran jatkosta. Kuitenkin olon mennessä vähänkään huonommaksi , tulee mun lähteä heti sairaalaan ja mennä synnärille. Mä en oikeesti ajatellut vierailevani sielä näissä hommissa vaan ajattelin, että jos sinne vielä joskus pääsee niin se on ihan toisissa merkeissä.

Mutta näillä eväillä mennään ja voin kertoa et mun happyhappyjoyjoy-fiilis on nyt hieman hankalasti tavoitettavissa. Annetaan ihan hele....n kipeet ja toimimattomat munasarjat. Jos haluaa jotain antaa,niin sanko näille kyynelille ois kiva.

Kirsi

Kipua ja pelkoa

Siis mun happyfiilikset vaihtui eilen melkoiseen huoleen ja pahaan mieleen. Mutta siis kerroin aiemmassa blogitekstissä( Voi Tottaviä klik ) että maanantaina alkoi pieni kipu, ja se paheni tiistaina, ja nyt sit eilinenhän meni näin.

Heräsin aamulla ja totesin,että kipu on siirtynyt alaselkään. Töissä pähkäilin, että mennäkkö Mehiläiseen vai eikö mennä! Ku pärjään kivun kanssa, mutta paine on kova ja tosiaan siirtynyt selkään.... No mä sit kuitenkin tilasin gynikselle ajan puoli viideksi, ja sielä sit paljastui erinäisiä asoita. Eli olin oikeessa, kipujen syyksi paljastui kysta. Ja suuri kysta onkin. Munasarjan ollessa reilun mantelin kokoinen elin, niin siihen oli tunkenut asumaan 75mm halkaisijaltaan oleva kysta. Lääkäri totesi ( mies) että vaikka en näitä värkkejä itse omaakkaan, niin sun kertomuksen mukaan lievä kipu, joka sätii nivusiin ja selkään, on varmasti myös lievä ilmaisu. Mutta ei se oo... Mä pärjään näiden kipujen kanssa. Vasen ovario oli ihan kunnossa, samoin kohtu näytti hyvältä. What ever that means. Mun mielestä on vaikee ottaa tosissaan, kun nää lausutaan sieltä jalkovälistä, lähes aina hymyilyttää :)
Lääkäri olisi halunnut lähettää mut suoraan sairaalaan, koska nyt tässä on riskinä se, että kystan ollessa noin suuri, se voi kierähtää munajohtimen ympäri ja estää normaalin verenkierron munasarjaan. Ja jos en todella nopeasti pääse sairaalaan, niin voin menettää sekä johtimen, että sarjan. ( kuullostaa sähkötöiltä)
No, nyt tulee se mun perustyperä luonne esiin... En suostunut lähtemään, koska mun mielestä on tyhmää mennä sairaalaan kun kerran pärjään kipujeni kanssa. Ja mulla on ollut näitä ennekin ja ne on aina hävinnyt mensujen aikana. Ei ihan näin isoja oo montaa kertaa ollut, mutta on ollut kuitenkin. Luotan siis menneisyyden tapahtumaketjuun... Sain siis avoimen lähetteen lausuntoineen, ja kuvat mun muniksista, mikäli nousee äkillinen kuume, tulee tajunnanräjäyttävä kipu, tai laatta rupee lentään vatsakivun yhteydessä, niin sit soitto 112 ja suoraan lippulappuineni kanssa VKS.  Mutta se on vaan vaara, ei se välttämättä tapahdu ja luotan siihen et ei tapahdu.
Hubby sai melkoset kilarit, kun kuuli mun kieltäytyneen tästä tarjouksesta. Ja samoin mun äiti varmaan tykkäs musta vähän vähemmän. Nytkin se yrittää mua kokoajan saada lähtemään. Mut mä pärjään, mähän oon töissäkin.

On tää naisena oleminen kyllä kivaa! Varsinkin, kun on vähä tällänen varaosista tehty. Suurin osa osista toimii ihan jees, mut sit muutama kyllä prakaa ihan huolella.

Mitäs teidän loppuviikkoon kuuluu? Onko mitään jännää muilla tiedossa :)

Kirsi

Voi tottaviä...

No just kun oon päässy kertomaan siitä, että horkuton kuu on ollut kivaa, ja rentoa ja mukavaa ja ja ja... Niin eilen illalla se sit taas iski vasten kasvoja, et ne horkut vaikuttaa kehossa vaikkei niitä syökkään, kun ne poistuu siis aika hitaasti.
Päivistä mulla ei oo ollut mitään tietoa, mutta jossain reippaan puolenvälin tienoilla mennään. Itseasiassa nyt kun nopeaa matikkaa tein päässäni (mikä on jäätävän harvinaista) niin mennään jo kyllä hyvin puolenvälin yli. Oisko viikko armonaikaa, kunnes taas...
Mutta siis se mikä nyt sit sai mielen vähän matalaksi, mutta vain vähän, on eilisiltana alkaneet alavatsa/munasarjakivut. Ne alkoi satunnaisina jomotuksina illalla ja nyt tänään kun oon istunut tässä omassa pienessä kuutiossani täälä töissä, niin oon useita kertoja, itseasiassa vähän väliä huomannut, että naama vääntyy virneeseen ja polttaa niin mahottomasti downstairs! Ihan niiinkuin krampit munasarjoissa, mitkä hellittää ja taas tulee. Kivun kanssa pärjään kyllä, mutta on todella epämiellyttävää ja siis melko kivuliastakin ajoittain, Mutta sen kyllä kestää, en ihan pienistä ronkeleista tolla suunnalla piittaa. Olisin huolestunut jos sielä ei ois mitään tuntemuksia. Oon kärsinyt kysta/kystanpuhkeamiskivuista niin monesti, muutaman kerran ne on jopa vieneet mut sairaalahoitoon, niin tiedän et ne kuuluu tähän helvetin kroppaan, niinku herne nenään. Epäilen siis jälleen et mun kehon on vallannut sellanen appelsiinin kokoinen kysta ja se nyt pistää mun elämän ranttaliksi.

Summa summarum...
Ristus ku oon kipee taas vaihteeksi, mut mä en piittaa siitä, koska edelleen oon happy ja mitä lähemmäksi perjantaita mennään sitä enemmän oon happy, kun silloin me mennään mökille parantamaan tän maapallon asioita. Joten älkää ihmetelkö jos lauantaina on helpompi hengittää, kaikki näyttää paremmalta ja muutenkin on vaan hyvä fiilis. We have then made a difference!

Kirsi

Varaa valittaa

Viikonloppu meni Ikealla ja ihan kotona ihmetellessä. Oli kyllä hauska ja rentouttava miniloma.... Ikealle nyt sit kuitenkin meni vähän aiottua enemmän rahaa, ja pitää nyt sit vähä uudelleenorganisoida kotona, että saadaan uudet mööpelit paikoilleen. Neitin sänky menee myyntiin, kun ostin uuden, missä on säilytyslaatikot valmiina. Koska tietty se on kivempi, kun ne on siinä, rungossa, kuin että ne on (halvempia) muovisia, ja ei aina oikeen sovi.... Naisen logiikkaa, mene ja tiedä. Mutta kun se oli Ikea Family-kortilla niin halpakin.... Onhan hyvä ostos, onhan. Laitan kuvia, kun saadaan se joskus paikalleen, kun joku ostaa multa tuon sängyn mikä nyt on... Sekin on siis melkein uusi. HUOH!!

No mut kuitenkin. Katsoin itsekseni (kun Hubby on siis sielä lätkän ämmämmissä) perjantai ja lauantai-iltana teeveetä, neiti nukku Hubbyn paikalla tyytyväisenä ja mä laitoin elämän risaiseksi, join kumpanakin iltana yhden sidukan!! Mietin siinä, että vaikka Zenlike elämään pyrinkin, varmaan koko loppuelämän, niin ihmisillä on kova tarve valittaa. Itsekin valitan tästä tilanteesta, tästä omasta olomuodosta, saamattomuudesta asian suhteen, ja siitä, että tilanne on päässyt tähän pisteeseen. Mutta suurin osa mun valituksista on siis itsestäni, mä suomin itseäni tästä kaikesta. Ja se et puhun siitä ääneen on ruvennut tuntumaan enemmän ja enemmän siltä, että sekin on niin turhaa. Haenko mä sillä hyväksyntää tälle kaikelle? Hetkellistä hyvän olon tunnetta, että mä kelpaankin just tälläsenä. Että vaikka mä kuinka muuttuisin ja marmattaisin matkalla, niin tietyt ystävät ja tietyt asiat pysyy mun elämässä. Pelkäänkö muutosta niin kovaa, että en uskalla muuttua? Miksi mä mietin tällaisia, kun oon jo niin hyvin päässyt alkuun? Mulla on kaikki hyvin, siispä miksi?

Sitten on olemassa tietty niitä ihmisiä, jotka on vaan luonteeltaan kovia arvostelemaan, ja valittamaan. Miettiiköhän sellaiset ikinä, mitä se aiheuttaa, mielipahaa tai muuta? Niinkuin aiemmin kirjoitin, mä tunnen ja koen ihmisten asiat/tunteet tosi voimakkaasti, niin mun usein tulee tilanteessa tosi ahdistava olo, kun ihmiset valittaa toisten asioista, omista asioista, tai muuten vaan asioista, mitkä ei mun mielestä kuulu heille. Oon ollut ite ennen sellanen, että oon laittanut omassa pienessä päässäni sanoja ns. toisen päähän. Kun en oo saanu asiaan heti vastausta, tai toisen elekielessä on ollut jotain ,mikä on pistänyt silmään, niin oon välittämästi "tiennyt" mitä toinen ajattelee, ja mitä sen oikeesti ois ehkä mieli tehnyt sanoa. Jokseenkin energiaavievää hommaa... Ja ne ei ikinä, ikinä ollut mitään positiivista. Aina negatiivista. Ja kun mä en voi sitä tietää. Ei kaikkien ihmisten ulosanti oo tällästä tajunnan virtaa mitä itse tuotan. Ei kaikki oon aina suu auki joka paikassa, niinkuin itse olen. Mun mielestä on törkeen kivaa olla ihmisten seurassa, ja viihdyn isommassakin porukassa, johtuen osittain varmaan joukkueurheilutaustastani, mutta ne on sellasia mulle sopivia juttuja. Silti, oon kyllä vähentänyt sitä "lörpöttämistä" joka paikassa. Ja oon pärjännyt ihan hyvin. Oon edelleen onnellinen, go figure!

Onko mulla lupa valittaa, kun mulla on jo yksi lapsi? Onko mulla oikeus surra sitä mitä oon jo kerran kokenu, mutta en välttämättä koen uudelleen? Se on niin paljon enemmän jo kuin se, mitä moni ei saa kokea ikinä. Hedelmättämyyshoidoissa ja niihin liittyvässä aineistossa, törmää lähes 100% varmuudella tekstiin. - Hoidoilla 80% pareist saa lapsen- Prosentuaalisesti siis iso osa saa sen lapsen, useammankin, mutta siitä et juurikaan lue/kuule mitä sille 20% kuuluu? Mitä heidän elämässään on tapahtunut, kuinka elämä on jatkunut? Onko adoptoitu, vai onko jatkettu vain kahdestaan. Onko tullut ero, ja lapsia sitten jommalle kummalle uudessa liitossa. Mitä heille kuuluu??

Ja silti, vaikka näitä asioita kuinka pohdin, niin huomaan, että onpas mulla ollut ikivä Hubbya joka tänään tulee kotiin. Oon edelleen omalla tavallani todella onnellinen. Kausi alkaa tällä viikolla. Ensiviikolla teen debyytin kuuluttajana, (en vastaa sammakoista jos joku pelaajista sattuu lukemaan tätä) Tallinnan reissu lähestyy, Ja nyt perjantaina lähden hyvän ystävän kanssa maailmanparannusreissulle meidän mökille. Ollaan oltu ystäviä nyt noin 7 vuotta. Tavattiin aikoinaan näissä lapsiasioissa, ja siitä se sitten lähti. Tavattiin meidän neitin kummitädin kautta, ja heti vaan klikkas. Omataan samanlainen huumorintaju (eli vähä roisi) ja sama horoskooppimerkki. Se riittää jo pitkälle....

Arkea ja Ikeaa.

Alkuviikko on mennyt kuin siivillä.... Hubby on ollut iltavuorossa, ja mä oon myyny kamaa facekirpparilla. Koska...... mä lähden Ikeaan mun äitin, tätin ja neitin kanssa. Hubby lähtee Prahan lätkän MM-kisoihin. Kumma kyllä haluaa mieluummin mennä katsomaan finaalia, kun lähteä perheen kanssa Ikeaan. Can you believe it?? Shocking, kun kuitenkin vaakakupissa on laatuaikaa perheen kanssa isossa tavaratalossa, missä ei miehet kyllä niin generally tykkää olla, ja toisessa kupissa on kavereiden kera lätkän ämmämmiin ja vähän olutta, aika paljonkin varmaan ja ei lasta, ei vaimoa. Camoon, onko vaikea valinta? HÄ?

No mut mä lähen Ikeaan, ja ostan meille uuden sängynpäädyn, uudet lelulaatikot neitille ja ja ja ... Tuon sieltä myös muutamalle kaverille kaikkea sälää, joten peräkärryhommiksi meni :) Mäku niiiin tykkään sitä peruutella. Onneksi iskä on liikenneopettaja, niin oon tässä viime viikkoina sitä kovasti harjoitellut. Laitan sitten kuvia uusista tavaroista, kun ne jossain kohtaa tulee paikalleen.

Arki itsessään on ollut ihan leppoisaa. Horkuttoman kuukauden oloista oon tykännyt. EI oo kiristäny ihan hirmusti. Normikireydet on läsnä, ei hirviötä! Noh ehkä vahva ilmaus, mutta you know!!

Oon miettinyt taas sitä, että jäädäänkö me VAIN yhden lapsen vanhemmiksi? Ja miten mä sen asian sitten käsittelen, kun on tullut aika niin tehdä. Kuinka mä sen teen, ja mitäs sit? Hajoonko mä palasiksi, vai oonko asian kanssa sinut? Tosi fiksua miettiä näitä nyt.... Mutta on vaan niin luovuttanut olo, vaikka hyvä fiilis onkin. Mistä se sit kertoo?

Onko linjoilla yhden lapsen vanhempia? Onko ollut tietoista, vai miten ootte siihen päätynyt?

Sateisen päivän pohdintoja...

Kirsi

P.S Lisäsin tonne sivuun sellasen jonku ihme namiskan, missä voi liittyä lukijaksi, ja huomasin että yksi sinne oli jo tullut.... Siistiä. Sieltä vaan liittymään :)

P.P.S Kuulostinpa huomionhakuiselta!!

Äitienpäivä

Näin äitienpäivän iltana voin todeta,että mun maha ei kiitä tästä päivästä, mutta minä ristin käteni kyynerpäitä myöten ristiin!  Vaikka meillä ei sen kummemmin asian tiimoilta hörvehditä,niin oon ehtinyt saada ihanan kortin ja hamahelmiperhosen tyttären askarteluja. Isäntä oli ostanu mulle akttivisuusrannekkeen ( pieni vihje siis meni perille..... tai siis suora ilmotus tollanen ois kiva) Nyt pitää vaan oppia käyttämään sitä. Aamupäivällä mentiin mun porukoille ja sielä oli kakkua ja kahvia. Siitä mentiin Hubbyn kotiinkotiin ja sielä oli.... wait for it. ....kakkua ja kahvia. Onneksi ennen sitä oli vähän kunnon ruokaa. Et ei aivan menny harakoille. No mut silti se Anopin tekemä valkosuklaapäällysteinen suklaakakku mustaherukkatäytteellä oli niiiiin törkeän hyvää ja raikasta, että eihän sitä yksi pala riittäny. Kävin ottaas tunnin päikkärit yläkerrassa ensin ja sit pystyi taas syömään  vähän kakkua!
Ollaan Hubbyn kanssa oltu tosiaan pian 12 vuotta yhdessä ja tää oli toka kerta kun nukuin anoppilassa torkut. Ekat oli kun odotin neitiä,niin oli vaan niin väsy jouluna. Ja minä jos joku tykkään nukkua, että ihmeen vähällä oon päässy.
Lauantaina vietettiin Hubbyn kanssa vähän kahdenkeskistä aikaa ja käytiin Seinäjoella katsomassa Vaasa Royalsin peli Crocodilesia vastaan. Oli huikeeta. Oon tosi fani,kun oon Hubbyn kautta lajiin tutustunut ja säännöt oppinu.....ainakin auttavasti. Suosittelen,monella varmasti väärä kuva lajista. Täällä tehdään kovasti lajin tiimoilta työtä,todella mahtavaa. Go Royals Go!! Ei musta kyllä cheerliideriä tule, vai miten se kirjoitetaan? ?

Elämän pieniä oivalluksia...

Olin toissapäivänä ruokalan jonossa, ja vastapäätä oli pari miespuolista kolleegaa, ja mun edessä oli mun äiti, joka siis on mun kanssa samassa työpaikassa, samalla osastolla ja mua ei oikeesti ahdista yhtään. Oikeesti, hän on yksi mun parhaimpia ystäviä.... No siitä enemmän äitienpäivän postauksessa. Niin....mihin mä jäin...... Ainiin, totesin siinä ruokajonossa, että mikä saakeli on, kun ei ahista? Ja on vasta keskiviikko. Kun suupielet on lähes kokoajan ylöspäin, ja korvamadotkin on up beat, ettei tyyliin - kun elämässä kaiken menettää!!! Nää miehet sitten innostui analysoimaan mua sen 10metrin matkalla kassalle, ja lopputulema oli, että he haluavat ehdottomasti sama lääkkeet, kuin mitä mulla on!! No mullahan on, Clomifen muniini, lugesteron keltsiini, flixotide/ventoline keuhkoille, loratadin allergiaani ja panadolit kramppeihin yms....

Noh, sit rupesin miettimään sitä mun Aikalisä-postausta klik ! Ja siinä mä päätin, et vähän kevennän tota olemusta, mitä muuten on nyt siitä postauksesta tähän päivään kilo by the way. Mut se nyt on aika iisii, juo vettä ja älä syö Penttiä ja Jerryä! ( Hieman nyt tää ajatus taas karkailee, koittakaa kestää)  Niin ja tuossa kyseisessä postauksessa siis päätin et nyt jää ainakin kuukaudeksi/pariksi horkut purkkiin. Ja meinaan vähän nauttia tästä keväästä ja tästä breikistä. Voiko tosiaan olla niin, että tuo pelkkä päätös, ja nyt se etten niitä horkkuja napsinut, olisi jo itsessään keventänyt mun oloa? Koska ei nää kelit nyt niin hienoja oo ollu paitsi eilen, että tää siitäkään johtuis. Niin että mikä on, kun ei ahista??? Miksi mä oon onnellinen, onko tää sallittua? Ja voijjee, koskahan tää loppuu? Onkohan alamäki kovinkin kuoppainen? Mitä tää on??? Spookya ny ainaski!!

Siis miettikää, oon niin onnellinen, että vaikka Hubby on pari päivää murissut pahaenteisesti, niin en oo kummempia kysellyt. Muriskoot...kyllä se siitä taas. Ja TaDaa, eilen oli homma illalla taas ihan normia. Mä en siis vetäny hernettä nenään, ylianalysoinut (vähä vaikee sana kirjottaa) ja laittanut sanoja Hubbyn suuhun, mitä hän ei ollut edes sanonut, ja en ressannut, että mitähän mä nyt oon tehny/sanonu/kautta jotain. Ja siis niinkuin ihan tavallinen arki, se tuli taas. Ilman mun häsäämistä! Miettikää, arki rullas, vaikka en tehnyt kaikkea edellämainittua! Toimiiko universumi niin, että mun ei tarvikkaan kantaa sitä ja sen murheita MUN olkapäillä? Koska oonhan kuitenkin kakkivoipa, eix vaan? Kyllä mä jaksan, pakkohan mun on! Niinku kaikki äidit ja naiset, EIHÄN MAAILMA VOI PYÖRIÄ ILMAN MEITÄ? Nyt kun kirjoitin näin, en voi kuitenkaan olla miettimättä, että minkä asian mä täälä universumissa nyt jinxasin? Kaatuuko mun onnellisuus kenties jo tänään? Alkaako Hubbyn murahtelut taas.... APUAA!!! Huoh sanon mä!!

Mä oon onnellinen tällä hetkellä!!!

Maanisuutta hipovaa viikonloppua vaan teillekkin kaikille!!
Toivoo hieman taikauskovainen, hymyilevä, ja hieman pelokas Kirsi!

P.S. Toi taikausko-hommahomma on niin peruja mun peliajoilta. Siis voitteko uskoa, että pelasin yhden kauden kymmenpenninen sukassa, koska sellanen oli vaan kerran unohtunut sinne( miten se voi unohtua sinne on mulle mysteeri) ja löin pelissä 1+6. Joten siitä helekutin kymmenpennisestähän se johtui, ja arvatkaa vaan kun se sit meni hukkaan. Melkeen muserruin. Et voi tottaviä vaan teillekkin!

Lapsettomien lauantai.

Tulevaan äitienpäiväsunnuntaita edeltää lapsettomien lauantai. Kauheen kaksijakoiset fiilikset on asian suhteen siinä mielessä, että miellän itseni lapselliseksi lapsettomaksi. Talosta kun löytyy tuo neiti, joka tekee tästä tulevasta sunnuntaista taas ihanan, riippumatta ilmasta, tai siitä millä tuulella hän on tai tai... Mutta samalla muistuttaa mua siitä, että lapsia ei KOSKAAN saa ottaa itsestäänselvyytenä.
Kun lasta ei ollut, äitienpäivä oli päivä, minkä halusi vain menevän mahdollisimman nopeasti ohi. Toki oli kiva herkutella parissakin paikassa ja istua vaan juoden kahvia. Mutta se kun oot ihan varma, että jos joku kysyy asiaan liittyen jotain, niin nouset niiltä teloiltas ja HUUDAT kitarisat heiluen, että painu v''''un siitä. Se tukehduttava tunne siitä, että se mikä pitäis olla maailman luonnollisin asia ei vaan onnistu. Se mitä tapahtuu kaikille muille, mutta ei vaan sulle.
Lapsettomien lauantaita ei olla ikinä sen kummemmin "vietetty". Oon tiennyt päivän olemassaolon, tiedostanut sen ja haluan, että se on ihmisten tiedossa. Koska on olemassa sellaista tuskaa mikä toivon mukaan herättää ihmisiä siihen totuuteen, että ihan pienistä ei aina tarttis valittaa. Ja jälleen kerran, VALITTAA SAA JA ON JOSKUS IHAN PAKOTTAVA TARVEKKIN, mutta kun suusta ei muuta tuu kun sitä että valittaa jonkun asian olemassaoloa, aikaansaantia, tai vaikka lasten uhmaa niin tulisi aina muistaa, että jos voi ihan pienistä asioista valittaa, niin yleensä silloin on asiat ihan hyvällä mallilla. Kaikki perusasiat on kunnossa. Ihmisluontoon kuuluu valittaa ihan arjestakin, ja se sallittakoon. Teenhän sitä itsekkin, mutta kyllä mä kovasti yritän ajaa itseäni siihen suuntaan, et positiivisuus tulee positiivisuuden luokse. Ihan niinku aina sanotaan et raha tulee rahan luokse. Ja jälkimmäistä kun ei oo, niin sitä on kai turha odottaa, joten otetaan toi eka sitte..

Olipas taas tajunnanvirtaa, mutta toivottavasti se ymmärretään oikein....

Äitienpäivänä ei ole meillä myöskään mitään kummempia perinteitä. Se ei poikkea oikeastaan muuten, kuin siinä mielessä että nyt on se lapsi. Joka antaa sille päivälle tarkotuksen. Edelleen on lupa herkutella, juoda paljon sitä kahvia ja seurustella isovanhempien kanssa ja vaan olla. Me ei käydä ravintolassa lounaalla, ulkona saatetaan syödä jos ollaan mökillä :) Mä saan jotain neidin askarteluja, ja jotain hyvää aamiasta. Ja se riittää mulle hyvin. Mä oon onnellinen. Ja samalla vähän alakuloinen, koska tiedän, että on niin monia, jotka ei saa äitienpäivänä sitä lapsen tekemää korttia, eikä niitä hellyydenosoituksia sängyssä heti herättyään... Ketä ei kuule sitä kikatusta, kun leikit nukkuvaa ja lapsi yrittää "salaa" tehdä sulle aamupalaa.

Lapsettomien lauantai on mulle yhtä iso juttu, kun on äitienpäiväkin. Se kuuluu musta just tohon ajankohtaan, ja se muistuttaa hyvin siitä, että mikä on maailmassa kaikkein rakkainta. Ja minkä ei pitäisi olla niin vaikeeta osalle, ja toisille se vois olla vähän vaikeampaa. Anteeksi tuo viimeisin lause, mutta kyllä mä välillä oon vakaasti päättänyt löytää lapsettomuudesta kärsivän alkoholisti/huumeidenkäyttäjä/sekakäyttäjän. Olis muutama kysymys esitettävänä....

Perinteet...

Meidän Vappu meni mökillä... Ylläri!

Vappupallon neiti sai jo viikolla, mumman kanssa hakivat Honkkarista. Joku hirmuiso prinsessapallo sieltä tuli. Sydämen muotoinen, ja sivussa vielä monia muita sydämiä... Olihan se nyt hieno!!
Mietin, että meillä ei oo mitään perinteitä Vapulle. Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitin, ei edes mun sima onnistunut. Mä vaan en oo sellanen pullantuoksuinen äiti, mikä on kauheen valitettavaa, kun pullakin on niin hyvää. Mä oon kolmesti tehny muffinseja, ja niillä ois voinu suorittaa pahoinpitelyn. Ne on niin kovia. Ja oon yrittäny kaikilla eri kikoilla saada niistä sellasia ihania, kuohkeita ja kauniita. Ja tulos on ollut littana, kivikova, ruma. En tee enää....

Perinteistä sen verran, että meillähän ei oo oikeen mitään kirkollisiin juhlapyhiin liittyviä perinteitä. Eikä muutenkaan ole hirveästi sellasia yleisiä perinteitä. Meillä on sellasia meidän perheen perinteitä. Ne on jokapäiväsiä, arkisia, ja just meidän näkösiä. Me ei käydä vapputorilla, koska sielä on jäätävä meteli, useinkaan ei keli suosi ja ei tarvi vappupalloa, kun ne ostetaan marketista halvemmalla. Loivarikaan ei oo enää oikeen tarpeen!! Pääsiäinen ei eroa meidän perheessä millään tavalla normi arjesta. Suklaamunia syödään joo, mut niitäkin saa nykyään ympäri vuoden. Ennen Kindereitä sai vaan pääsiäisen tienoolla kaupoista. Ruohot laitetaan kasvamaan jos muistetaan. Tänä vuonna oltiin Rukalla, niin ei tehty sitäkään. Trullittamassa me ei käydä. Joulusin ollaan oltu ennen lasta joka ikinen jouluaatto Hubbyn kotona, koska meidän perheessä ei joulua ole vietetty mitenkään perinteisellä tavalla. Mun kotona keräännyttiin vaan perheen kesken syömään hyvin, ja viettämään aikaa yhdessä. Me ei olla ikinä ostettu joululahjoja, tai jos saatiin niin se oli joku yksi juttu mikä sillä hetkellä oli haluttu. Mun kotona on aina ostettu silloin, kun on tarvittu jotain. Ei oo tarvinnu venata synttäreihin, eikä jouluun. Nyt lapsen tulon jälkeen nämäkin on kokeneet hieman muutosta.
Hubbyn kotona on taas aina vietetty pääsiäistä, joulua, pikkujoulua, yms. Ja siksi osa näistä perinteistä on tullut myös meidän perheeseen. Ja neiti on näihin jo osittain tottunut. Ja hyvä niin, tietty kaikki nämä ovat omalla tavallaan rikkaus.  Nyttemmin pyritään jakamaan jouluaaton tunnit niin, että käydään kummassakin paikassa. Sekä mun kotona, että Hubbyn. Ja sit me ollaan Hubbyn kanssa tyytyväisiä, kun päästään illalla kotiin. Pieruverkkarit jalkaan, ja mussutetaan vielä siihen ähkyyn lisää herkkuja, ja katotaan teeveetä. Ja sama toistuu usein joulupäivänä. Tää toimii ainakin vielä meillä tosi jees.
Itse koen suurta ahdistusta siitä, että pitää ostella lahjoja jouluna, vaikkei välttämättä pysty tarjoamaan sellaista mitä toinen oikeasti tarvitsee. En pidä lahjojen ostosta vain siksi, että kuuluu ostaa. Ja tätä yritän kovasti myös tytölle jossain kohtaa sitten opettaa. Ahdistaa myös kovasti ajatus trullittamisesta. Itseasiassa, reilu kuukausi sitten juttelin neidin kummitädin kanssa, ja hän kertoi että varsinkin heillä taas tuo trullittaminen on ollut kova juttu pienenä. Ihan huippumuistot siitä. Kivaa huomata, että on niin monia eri tapoja. Mutta siltikään, meidän neiti ei trullita .)
Synttärit vietetään normisti, kuten suurin osa kansasta varmasti tekee. Hyvää ruokaa, juomaa ja keskustelua aikusille, lapsille leikkiä. Lahjoja pyrin siinäkin minimoimaan. En ikinä tykkää siitä, kun lapset laskevat montako lahjaa saa/sai.

Minua ei ole kastettu, niin mä oon ihan pihalla kaikista kirkollisista pyhistä, ja niiden perinteistä. Ainut missä kohtaa on ottanut päähän, että en kuulunut kirkkoon, on se kun kaverit sai riparilahjaksi paljon rahaa.
Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä mullakin uskoni on!! Toki välillä vähän koetuksella tän kaiken vuoksi, mutta en vain kuulu mihinkään instituutioon ja maksa veroja siitä. Neitihän on kastettu, joten jonkun asian sentäs on Hubby saanut päättää :) :) Toki tais muuten myös valita nimen....

No sen enempää kenenkään mieltä järkyttämättä!!

Kirsi

Aikalisä...

Kun mä vielä pelasin, niin vastustajan mennessä johtoon pelin aikana, ja tilanne piti saada poikki, niin otettiin aikalisä. Sillä yritetään saada vastustajan hyvä flow poikki sisäpelissä, ja oma peli kasaan, että saadaan ne tarvittavat palot, ja päästään sisälle. Pähkinänäkuoressa, kun peli menee niinku lumivyöry eteenpäin, ja SÄ oot häviävässä ( sillä hetkellä) joukkueessa, niin on aika ottaa aikalisä. 

Ja sen aika on tullut nyt myös mun lumivyöryisessä päässä. Musta tuntuu, että oon elämässäni jonkunlaisessa taitekohdassa. Mietin kysymyksiä kuten, että pitääkö mun olla jo aikuinen? Tai siis joo, mut mitä mä haluun tehdä elämälläni? Mulla on sellanen olo, et mun tulee tehdä jotain ihan mua, ja ainoastaa mua itseäni varten. Ja sit kuitenkin, näiden kysymysten kanssa pähkäillessäni, oon onnelisempi ku hetkeen. Siis puhutaan parista vuodesta. Mä oon niin lopen kyllästyny ihmisten negatiivisuuteen, teeskentelyyn, ja siihen kuinka se oma työ, oma perhe, oma elämä hallitsee ihmisten elämää niin ,ettei nähdä oikeasti vaivaa kysyä ystäviltä miten ne voi? Tai mitä niiden elämään kuuluu? Ja olla aidosti kiinnostuneita siitä. Mä ymmärrän ruuhkavuodet, ja mä tajuun myös sen, että se vaan on tässä kohtaa elämää sellasta, et kaikkeen ei oo aikaa ja huvitusta/jaksamista. Mutta kyllä mä väitän, et jos joku asia on ollut sulle tärkeä, kuinka siitä yhtäkkiä tulee EI tärkeä? Ja mä pohdin nyt siis mun omaa elämää. Ja sitä et kuinka paljon mä oon käyttänyt aikaa miellyttämiseen, ja siihen et mä mietin mitä mieltä ihmiset on musta? Kelpaanko mä näin ja näin? Pitäiskö mun kuitenkin käyttäytyä vähän enemmän näin, tai näin? Mun vanha uskonnonope sanoi aina kyllästymiseen asti, että yksi neuvo tulee muistaa aina. Minä olen minä ja se riittää kyllä! Me ollaan niiden ystävien kanssa ketä tietää kyseisen ihmisen ja hänen "fraasit" niin naurettu aina tällä jutulle. Mutta näin kun ei ole enää yläasteikäinen, niin sehän alkaa kuullostaa ihan hyvältä neuvolta. 

Oon ajatellut usein, että on tiettyjä asioita mitkä kestää läpi tuulen ja jään. Ja on niitä varmasti sellasiakin, mutta ei ehkä siinä määrin, kun mä luulin. On aika puhkasta tää mun pieni kupla, ja katella ympärilleen. On varmaa, et nyt mä otan aikalisän, ja koitan saada kurssin kääntymään. 

Ja se alkaa mun omasta hyvinvoinnista. Ja se taas lähtee.....painosta. Mä en haaveile "bikinifitneksestä" enkä ees "fitneksestä"!! Mä haaveilen omasta hyvinvoinnista. Kun mä sen saavutan, mä katon asiaa uudestaan. Ja hei, oon tehny tatä matkaa jo sen kymmenen vuotta. Et aikataulua en itelleni laita, Mä teen tän julkiseksi, se ehkä riittää mulle tässä vaiheessa. 

Ja mä otan aikalisän myös horkuista. Mä nautin nyt tän kesän mökkeilystä, mun perheestä, ja horkkuvapaasta kesästä. Se on tosi kivaa se. 

Asia numero yksi! Pelin seuranta! 

Mä en kerro tänne numeroita mistä lähden. Tää kone varmaan heittäis jonkun errortilan päälle, mutta mä kerron viikkotasolla tuloksen, viikottain, to-pe. Riippuen tilanteesta.. On se sitten plussaa, tai miinusta. 

Ja kun se tikku nyt jälleen kerran näytti mulle kaapin paikan, niin ehkä mä nyt vaan annan olla niiden horkkujen sielä purkissa, laitan itseäni vähän kuntoon ja lopetan sellaisten asioiden murehtimisen, mille mä en voi mitään. Mä en saa ketään ihmistä muuttumaan, enkä halua. Mä haluan olla edelleen ystävä harvoille, kaveri useille ja tuttu tosi monille. Ja mun ei tarvi enää väkisin sitä yrittää!!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. Jos omaatte kokemusta asian tiimoilta, niin laittakaa rohkeesti kommenttia, tai viestiä! Ois kiva kuulla, oonko mahdollisesti menossa perse edellä puuhun, vai ihan oikeenpäin.

Kirsi

Hauskaa Vappua, Glada vappen !!

Oikein hauskaa vappua kaikille!!! Olkaahan ihmisiksi, ja muistakaa kohtuus kaikessa!!

Kohtuus kaikessa, muistaisinkohan mäki sen. Meinaan sen verran tuli hamstrattua mökille kaikkia herkkuja. Aivan huono olo jo valmiiksi. No ehkä mä TÄNÄVUONNA osaan :) :)
Viimekesänä kokeiltiin ekan kerran ja nyt lupasin neitille, että tehdään taas.... eli vaahtokarkkeja ulkona grillissä. Niin siis sairaan hyvää, mut ei niitä voi syödä ku muutaman, sit on jo niin tahmee ja öhmee olo et oksat pois. Uskokaa mua, ne on hyviä, kunhan on vaan oikeanlaisia vaahtiksia. Ei liian "kovia". Ajattelin tänävuonna kokeilla laittaa niitä kahden suklaahippukeksin väliin ja kattoa josko sais kaffin kanssa alas. En jotenkin näe sen olevan ongelma.

Ja sitte!!!
Se mun sima! How hard can it be??? Sain rusinat viikossa puoleenväliin pulloa (aploodit koska se oli ainut mikä meni putkeen) ja sit ei siis yhtään hiilihappoja, ja makukaan ei ollu mun mieleen!! No varmaan ei ollu, kun se ei onnistunu. Oikee mämmikäpäläkirsi tässä sitten vaan hei. Oikeesti, en keksi muuta kuin, että olen laittanut hiivan liian lämpimään veteen. Ja I killed it!!

No ensvuonna sitten!

Hauskaa, sokerista, ja ihanaa vappua kaikille. Me suunnataan mökille, joten ihmispaljoudessa ei näy meitä TÄNÄKÄÄN vuonna! Ei niin piitata tosta toritouhusta!

Reissua pukkaa...

Tässä on nyt viimesen parin vuoden aikana reissattu aika paljon.

 2013 syksyllä oltiin akkaporukalla Rhodoksella. Minä ja neiti, mun äiti ja hänen sisko, ystäväni ja hänen esikoistyttö. Pikkuneidit on syntyneet kuukauden ikäerolla, joten jutut oli hyvin samanlaisia.
2014 keväällä oltiin Puerto Ricossa. Mun vanhemmat oli sielä 3 vko, niin lennettiin sinne mun perheen kanssa heidän viimeiseksi  viikoksi. Syksyllä samana vuonna oltiin taas tuolla akkaporukalla Turkissa. Pikkuneidit oli nyt reilu 4v. Ja taas kerran reissu meni loistavasti. Ollaan oltu aina kun neiti on mukana reissulla niin All Inclusive-hotelleissa. Ollaan koettu se parhaaksi lasten kanssa. Ja silti jonkun verran syöty myös muualla, ettei pelkkää hotelliruokailua kuitenkaan. Mutta kukin tyylillään. Mua ei huvita raottaa lompakkoa koko ajan, kun on nälkä, jano, haluaa jädeä. Ja sit juodaan puoli kuppia, tai syödään 2 perunan palaa, tai sit vedetään sitä jädeä niin et ihan 1 ei riitä.

Noista paikoista ihan ehdoton ykkönen oli Rhodos. Mikri Poli-hotelli. Hiljainen, lapsiperhehotelli ja ihmiset todella ystävällisiä. Ruoka ihan taivaallista, ja allasalueet pienille vesipedoille ihan huiput. Kyllä me taidettiin sen mun ystävän kanssa myös kokeilla vähän vesiliukumäkiä. Tuloksena yksi auennut kyynerpää, ja yhdet bikinin yläsosan paikaltaa luiskahtamiset. Jätettiin se sen jälkeen muille.

Rhodos 

Hyvänä kakkosena tulee Turkki. Turkissa pidin myös hotellialueesta, ja erityisesti siitä rannasta mihin oli 50m siitä allasalueelta /( Pegasos Royal). Jos oli vähän huonompi päivä neiteillä, niin meriveden lempeät ja kelluttavat aallot sai sen huono fiiliksen kyllä pois.  Ruoka oli myös ihan jees, pidin kyllä ja sain napani ähkyyn. Ainut mistä en pitänyt, oli ihmiset keskustassa. Kauppiaat, ravintoloitsijat, tarjoilijat. Varmasti moni pitää siitäkin, mutta ei ollut mun juttu.

Kolmantena sitten tulee Puerto Rico. Ruoka oli tyydyttävää. Siis salaatit ja hedelmät oli ihania, mutta liha onnistuttiin paria iltaa lukuunottamatta päästämään liian kuivaksi. Vaihtelua ei ollut kovinkaan paljon, kuten aiemmissa paikoissa. Ei todellakaan ollut aina samaa. Allasalue oli vähän köppänen, mutta iltaisin oli tosi kivoja esityksiä ja paljon. Ja hotelli oli siisti. Mutta huoneet vähä kummallisen ahtaita. Tulipa nähtyä sekin, pääasiahan oli , että lämpöä riitti ja hauskaa oli.

Puerto Rico parvekenäkymät

Hubbyn isä asuu Virossa, on asunut jo varmaan 25 vuotta ainakin. He asuivat ennen Tallinnassa, mutta ostivat eläkkeelle päästyään ihanan vanhan hirsitalon vähän Tallinnan ulkopuolelta. Ja sielä käytiin viime kesänä, ja mennään taas kesäkuun alussa. Nyt mun vanhemmatkin lähtee mukaan. Nähdään tietysti paljon harvemmin, mutta puhutaan sitten puhelimitse, tai viestitellään Facebookissa.

Syksylle ei vielä oli mitään!! Mitähän keksis??? Onkos teillä jotain reissuja? Onko perinteenä tehdä joku kesälomareissu? Kotimaa vai ulkomaa?

Kirsi