Päivän olot....

Oon tänään tosiaan ollut kotona ja kävin aamulla hakemassa koneen kotiin, jotta oon voinut kuitenkin tehdä töitä. Enhän kuitenkaan ole fyysisesti raskaassa työssä, ja ihana kollegani on  ansaitulla lomamatkalla perheens kanssa etelän lämmössä, niin oon saanut hoidettua vähä sellasia töitä, mitä muutenkin hoidetaan yhdessä.
En oo ennen tätä päivää ikinä tehnyt töitä makuultani, nyt oon tänään kokenut senkin. Oon pötköttänyt mahallani, ja puoli-istuvassa asennossa sohvalla ja voin kertoa et niskat ei nyt ollenkaan tykkää tälläisistä työasennoista. Kun kokoajan kirjottaa pienellä läppärin näppäimistöllä ja tuijottaa pientä ruutua mahallaan maaten, on jonkun ergonomisen osan annetteva periksi. Ai mun niskaraukkaa.... No sitä varten on tietty Hubby joka varmaan iloisin riemunkiljahduksin rientää niitä hieromaan. Kyllä, vahva on luotto!!
No mut päivän olot, ne on ollut paremmat siinä mielessä, että kun ei oo ollut housuja (en oo mutten ennen tehnyt myöskään pyjamahousuissa töitä) jotka puristaa, ja en istu tän mun seittemän leivän uunini päällä kokoajan, niin paine ei oo ollut tänään downstairs kovin kovaa. Ja siksi varmaan kipukin on ollut ihan jees... Oon ottanu tänään vain kahdesti särkkäriäkin. Mulla on vahva usko myös siihen, et se patti mun sarjassani on huomenna pienempi. Pakko olla, kun olo kerran on ollut tänään paree. Pakko!!! No huomenna tuokin selviää, tai ollaan ainakin vähän viisaampia.

Kiitoksia Facen puolelle kommentoineet ja myös tänne kommenttinsa antaneet. Lämmittää tälläsissä olotiloissa todella paljon. Kyllä ystävät ja kamut on vaan tärkeitä. Kiitos.

Kirsi

Tilannepäivitys

Nojoo....
Tilannehan on nyt sellainen, että perjantaiaamuna talsin VKS:n porteista sisään lääkärin määräyksestä. Sielä oli tieto mun tulosta, ja melko nopeasti pääsinkin tutkittavaksi. Tuloksena entisestään suurentunut munasarja, sekä kaksiosainen kysta. Halkaisijan ollessa nyt 85mm, kun se vielä keskiviikkona oli sen 75mm.
Labrojen ja parin ultrauksen jälkeen, pääsin kuitenkin kotiin, sillä ehdolla, että otan yhteyttä mikäli jokin asia muuttuu. Leikkaus olisi tehty heti mikäli lapsitoivetta ei olisi. Mutta kun se toistaiseksi on, niin ei leikata. Kaikki lääkitys käskettiin lopettaa,paitsi kipulääkitys, ja tiistaina kontrolli omalle hoitavalle lääkärille. Siihen asti kiellettyä on nostaa mitään maitopurkkia painavampaa,mikä on tietty tosi helppoa kun tyttö vaatii syliä. Kaikki kiertoliikkeet on myös nounou,joten palloa ei ainakaan lyödä. Myös kaikki muu kiva on kiellettyä :) :)
No perjantai meni kivasti,oltiin siellä mökillä kaverin kanssa ja parannettiin maailmaa rauhallisesti saunoen ja höpötellen. Lauantaina huomasin, että oon alkanu vuotamaan ja eikun yhteys VKS. Sielä palaveerattiin asiasta ja sanottiin seurata kotona. Jos yltyy niin takas sisälle. Tilanne on edelleen ongoing, ja olen siis kotona. Tänään toki meidän oma hoitava lääkäri soitti ja kyseli kuulumiset huomattuaan, että hänelle on jätetty viestiä minun vierailusta. Eli on siis päivystämässä sielä. Juteltiin pitkään ja sovittiin, että jatkan kuitenkin kotona vaikka kysta onkin suurentunut. Nähdään tiistaina mikä meno tuolla on, ja sovitaan jälleen kerran jatkosta. Kuitenkin olon mennessä vähänkään huonommaksi , tulee mun lähteä heti sairaalaan ja mennä synnärille. Mä en oikeesti ajatellut vierailevani sielä näissä hommissa vaan ajattelin, että jos sinne vielä joskus pääsee niin se on ihan toisissa merkeissä.

Mutta näillä eväillä mennään ja voin kertoa et mun happyhappyjoyjoy-fiilis on nyt hieman hankalasti tavoitettavissa. Annetaan ihan hele....n kipeet ja toimimattomat munasarjat. Jos haluaa jotain antaa,niin sanko näille kyynelille ois kiva.

Kirsi

Kipua ja pelkoa

Siis mun happyfiilikset vaihtui eilen melkoiseen huoleen ja pahaan mieleen. Mutta siis kerroin aiemmassa blogitekstissä( Voi Tottaviä klik ) että maanantaina alkoi pieni kipu, ja se paheni tiistaina, ja nyt sit eilinenhän meni näin.

Heräsin aamulla ja totesin,että kipu on siirtynyt alaselkään. Töissä pähkäilin, että mennäkkö Mehiläiseen vai eikö mennä! Ku pärjään kivun kanssa, mutta paine on kova ja tosiaan siirtynyt selkään.... No mä sit kuitenkin tilasin gynikselle ajan puoli viideksi, ja sielä sit paljastui erinäisiä asoita. Eli olin oikeessa, kipujen syyksi paljastui kysta. Ja suuri kysta onkin. Munasarjan ollessa reilun mantelin kokoinen elin, niin siihen oli tunkenut asumaan 75mm halkaisijaltaan oleva kysta. Lääkäri totesi ( mies) että vaikka en näitä värkkejä itse omaakkaan, niin sun kertomuksen mukaan lievä kipu, joka sätii nivusiin ja selkään, on varmasti myös lievä ilmaisu. Mutta ei se oo... Mä pärjään näiden kipujen kanssa. Vasen ovario oli ihan kunnossa, samoin kohtu näytti hyvältä. What ever that means. Mun mielestä on vaikee ottaa tosissaan, kun nää lausutaan sieltä jalkovälistä, lähes aina hymyilyttää :)
Lääkäri olisi halunnut lähettää mut suoraan sairaalaan, koska nyt tässä on riskinä se, että kystan ollessa noin suuri, se voi kierähtää munajohtimen ympäri ja estää normaalin verenkierron munasarjaan. Ja jos en todella nopeasti pääse sairaalaan, niin voin menettää sekä johtimen, että sarjan. ( kuullostaa sähkötöiltä)
No, nyt tulee se mun perustyperä luonne esiin... En suostunut lähtemään, koska mun mielestä on tyhmää mennä sairaalaan kun kerran pärjään kipujeni kanssa. Ja mulla on ollut näitä ennekin ja ne on aina hävinnyt mensujen aikana. Ei ihan näin isoja oo montaa kertaa ollut, mutta on ollut kuitenkin. Luotan siis menneisyyden tapahtumaketjuun... Sain siis avoimen lähetteen lausuntoineen, ja kuvat mun muniksista, mikäli nousee äkillinen kuume, tulee tajunnanräjäyttävä kipu, tai laatta rupee lentään vatsakivun yhteydessä, niin sit soitto 112 ja suoraan lippulappuineni kanssa VKS.  Mutta se on vaan vaara, ei se välttämättä tapahdu ja luotan siihen et ei tapahdu.
Hubby sai melkoset kilarit, kun kuuli mun kieltäytyneen tästä tarjouksesta. Ja samoin mun äiti varmaan tykkäs musta vähän vähemmän. Nytkin se yrittää mua kokoajan saada lähtemään. Mut mä pärjään, mähän oon töissäkin.

On tää naisena oleminen kyllä kivaa! Varsinkin, kun on vähä tällänen varaosista tehty. Suurin osa osista toimii ihan jees, mut sit muutama kyllä prakaa ihan huolella.

Mitäs teidän loppuviikkoon kuuluu? Onko mitään jännää muilla tiedossa :)

Kirsi

Voi tottaviä...

No just kun oon päässy kertomaan siitä, että horkuton kuu on ollut kivaa, ja rentoa ja mukavaa ja ja ja... Niin eilen illalla se sit taas iski vasten kasvoja, et ne horkut vaikuttaa kehossa vaikkei niitä syökkään, kun ne poistuu siis aika hitaasti.
Päivistä mulla ei oo ollut mitään tietoa, mutta jossain reippaan puolenvälin tienoilla mennään. Itseasiassa nyt kun nopeaa matikkaa tein päässäni (mikä on jäätävän harvinaista) niin mennään jo kyllä hyvin puolenvälin yli. Oisko viikko armonaikaa, kunnes taas...
Mutta siis se mikä nyt sit sai mielen vähän matalaksi, mutta vain vähän, on eilisiltana alkaneet alavatsa/munasarjakivut. Ne alkoi satunnaisina jomotuksina illalla ja nyt tänään kun oon istunut tässä omassa pienessä kuutiossani täälä töissä, niin oon useita kertoja, itseasiassa vähän väliä huomannut, että naama vääntyy virneeseen ja polttaa niin mahottomasti downstairs! Ihan niiinkuin krampit munasarjoissa, mitkä hellittää ja taas tulee. Kivun kanssa pärjään kyllä, mutta on todella epämiellyttävää ja siis melko kivuliastakin ajoittain, Mutta sen kyllä kestää, en ihan pienistä ronkeleista tolla suunnalla piittaa. Olisin huolestunut jos sielä ei ois mitään tuntemuksia. Oon kärsinyt kysta/kystanpuhkeamiskivuista niin monesti, muutaman kerran ne on jopa vieneet mut sairaalahoitoon, niin tiedän et ne kuuluu tähän helvetin kroppaan, niinku herne nenään. Epäilen siis jälleen et mun kehon on vallannut sellanen appelsiinin kokoinen kysta ja se nyt pistää mun elämän ranttaliksi.

Summa summarum...
Ristus ku oon kipee taas vaihteeksi, mut mä en piittaa siitä, koska edelleen oon happy ja mitä lähemmäksi perjantaita mennään sitä enemmän oon happy, kun silloin me mennään mökille parantamaan tän maapallon asioita. Joten älkää ihmetelkö jos lauantaina on helpompi hengittää, kaikki näyttää paremmalta ja muutenkin on vaan hyvä fiilis. We have then made a difference!

Kirsi

Varaa valittaa

Viikonloppu meni Ikealla ja ihan kotona ihmetellessä. Oli kyllä hauska ja rentouttava miniloma.... Ikealle nyt sit kuitenkin meni vähän aiottua enemmän rahaa, ja pitää nyt sit vähä uudelleenorganisoida kotona, että saadaan uudet mööpelit paikoilleen. Neitin sänky menee myyntiin, kun ostin uuden, missä on säilytyslaatikot valmiina. Koska tietty se on kivempi, kun ne on siinä, rungossa, kuin että ne on (halvempia) muovisia, ja ei aina oikeen sovi.... Naisen logiikkaa, mene ja tiedä. Mutta kun se oli Ikea Family-kortilla niin halpakin.... Onhan hyvä ostos, onhan. Laitan kuvia, kun saadaan se joskus paikalleen, kun joku ostaa multa tuon sängyn mikä nyt on... Sekin on siis melkein uusi. HUOH!!

No mut kuitenkin. Katsoin itsekseni (kun Hubby on siis sielä lätkän ämmämmissä) perjantai ja lauantai-iltana teeveetä, neiti nukku Hubbyn paikalla tyytyväisenä ja mä laitoin elämän risaiseksi, join kumpanakin iltana yhden sidukan!! Mietin siinä, että vaikka Zenlike elämään pyrinkin, varmaan koko loppuelämän, niin ihmisillä on kova tarve valittaa. Itsekin valitan tästä tilanteesta, tästä omasta olomuodosta, saamattomuudesta asian suhteen, ja siitä, että tilanne on päässyt tähän pisteeseen. Mutta suurin osa mun valituksista on siis itsestäni, mä suomin itseäni tästä kaikesta. Ja se et puhun siitä ääneen on ruvennut tuntumaan enemmän ja enemmän siltä, että sekin on niin turhaa. Haenko mä sillä hyväksyntää tälle kaikelle? Hetkellistä hyvän olon tunnetta, että mä kelpaankin just tälläsenä. Että vaikka mä kuinka muuttuisin ja marmattaisin matkalla, niin tietyt ystävät ja tietyt asiat pysyy mun elämässä. Pelkäänkö muutosta niin kovaa, että en uskalla muuttua? Miksi mä mietin tällaisia, kun oon jo niin hyvin päässyt alkuun? Mulla on kaikki hyvin, siispä miksi?

Sitten on olemassa tietty niitä ihmisiä, jotka on vaan luonteeltaan kovia arvostelemaan, ja valittamaan. Miettiiköhän sellaiset ikinä, mitä se aiheuttaa, mielipahaa tai muuta? Niinkuin aiemmin kirjoitin, mä tunnen ja koen ihmisten asiat/tunteet tosi voimakkaasti, niin mun usein tulee tilanteessa tosi ahdistava olo, kun ihmiset valittaa toisten asioista, omista asioista, tai muuten vaan asioista, mitkä ei mun mielestä kuulu heille. Oon ollut ite ennen sellanen, että oon laittanut omassa pienessä päässäni sanoja ns. toisen päähän. Kun en oo saanu asiaan heti vastausta, tai toisen elekielessä on ollut jotain ,mikä on pistänyt silmään, niin oon välittämästi "tiennyt" mitä toinen ajattelee, ja mitä sen oikeesti ois ehkä mieli tehnyt sanoa. Jokseenkin energiaavievää hommaa... Ja ne ei ikinä, ikinä ollut mitään positiivista. Aina negatiivista. Ja kun mä en voi sitä tietää. Ei kaikkien ihmisten ulosanti oo tällästä tajunnan virtaa mitä itse tuotan. Ei kaikki oon aina suu auki joka paikassa, niinkuin itse olen. Mun mielestä on törkeen kivaa olla ihmisten seurassa, ja viihdyn isommassakin porukassa, johtuen osittain varmaan joukkueurheilutaustastani, mutta ne on sellasia mulle sopivia juttuja. Silti, oon kyllä vähentänyt sitä "lörpöttämistä" joka paikassa. Ja oon pärjännyt ihan hyvin. Oon edelleen onnellinen, go figure!

Onko mulla lupa valittaa, kun mulla on jo yksi lapsi? Onko mulla oikeus surra sitä mitä oon jo kerran kokenu, mutta en välttämättä koen uudelleen? Se on niin paljon enemmän jo kuin se, mitä moni ei saa kokea ikinä. Hedelmättämyyshoidoissa ja niihin liittyvässä aineistossa, törmää lähes 100% varmuudella tekstiin. - Hoidoilla 80% pareist saa lapsen- Prosentuaalisesti siis iso osa saa sen lapsen, useammankin, mutta siitä et juurikaan lue/kuule mitä sille 20% kuuluu? Mitä heidän elämässään on tapahtunut, kuinka elämä on jatkunut? Onko adoptoitu, vai onko jatkettu vain kahdestaan. Onko tullut ero, ja lapsia sitten jommalle kummalle uudessa liitossa. Mitä heille kuuluu??

Ja silti, vaikka näitä asioita kuinka pohdin, niin huomaan, että onpas mulla ollut ikivä Hubbya joka tänään tulee kotiin. Oon edelleen omalla tavallani todella onnellinen. Kausi alkaa tällä viikolla. Ensiviikolla teen debyytin kuuluttajana, (en vastaa sammakoista jos joku pelaajista sattuu lukemaan tätä) Tallinnan reissu lähestyy, Ja nyt perjantaina lähden hyvän ystävän kanssa maailmanparannusreissulle meidän mökille. Ollaan oltu ystäviä nyt noin 7 vuotta. Tavattiin aikoinaan näissä lapsiasioissa, ja siitä se sitten lähti. Tavattiin meidän neitin kummitädin kautta, ja heti vaan klikkas. Omataan samanlainen huumorintaju (eli vähä roisi) ja sama horoskooppimerkki. Se riittää jo pitkälle....

Arkea ja Ikeaa.

Alkuviikko on mennyt kuin siivillä.... Hubby on ollut iltavuorossa, ja mä oon myyny kamaa facekirpparilla. Koska...... mä lähden Ikeaan mun äitin, tätin ja neitin kanssa. Hubby lähtee Prahan lätkän MM-kisoihin. Kumma kyllä haluaa mieluummin mennä katsomaan finaalia, kun lähteä perheen kanssa Ikeaan. Can you believe it?? Shocking, kun kuitenkin vaakakupissa on laatuaikaa perheen kanssa isossa tavaratalossa, missä ei miehet kyllä niin generally tykkää olla, ja toisessa kupissa on kavereiden kera lätkän ämmämmiin ja vähän olutta, aika paljonkin varmaan ja ei lasta, ei vaimoa. Camoon, onko vaikea valinta? HÄ?

No mut mä lähen Ikeaan, ja ostan meille uuden sängynpäädyn, uudet lelulaatikot neitille ja ja ja ... Tuon sieltä myös muutamalle kaverille kaikkea sälää, joten peräkärryhommiksi meni :) Mäku niiiin tykkään sitä peruutella. Onneksi iskä on liikenneopettaja, niin oon tässä viime viikkoina sitä kovasti harjoitellut. Laitan sitten kuvia uusista tavaroista, kun ne jossain kohtaa tulee paikalleen.

Arki itsessään on ollut ihan leppoisaa. Horkuttoman kuukauden oloista oon tykännyt. EI oo kiristäny ihan hirmusti. Normikireydet on läsnä, ei hirviötä! Noh ehkä vahva ilmaus, mutta you know!!

Oon miettinyt taas sitä, että jäädäänkö me VAIN yhden lapsen vanhemmiksi? Ja miten mä sen asian sitten käsittelen, kun on tullut aika niin tehdä. Kuinka mä sen teen, ja mitäs sit? Hajoonko mä palasiksi, vai oonko asian kanssa sinut? Tosi fiksua miettiä näitä nyt.... Mutta on vaan niin luovuttanut olo, vaikka hyvä fiilis onkin. Mistä se sit kertoo?

Onko linjoilla yhden lapsen vanhempia? Onko ollut tietoista, vai miten ootte siihen päätynyt?

Sateisen päivän pohdintoja...

Kirsi

P.S Lisäsin tonne sivuun sellasen jonku ihme namiskan, missä voi liittyä lukijaksi, ja huomasin että yksi sinne oli jo tullut.... Siistiä. Sieltä vaan liittymään :)

P.P.S Kuulostinpa huomionhakuiselta!!

Äitienpäivä

Näin äitienpäivän iltana voin todeta,että mun maha ei kiitä tästä päivästä, mutta minä ristin käteni kyynerpäitä myöten ristiin!  Vaikka meillä ei sen kummemmin asian tiimoilta hörvehditä,niin oon ehtinyt saada ihanan kortin ja hamahelmiperhosen tyttären askarteluja. Isäntä oli ostanu mulle akttivisuusrannekkeen ( pieni vihje siis meni perille..... tai siis suora ilmotus tollanen ois kiva) Nyt pitää vaan oppia käyttämään sitä. Aamupäivällä mentiin mun porukoille ja sielä oli kakkua ja kahvia. Siitä mentiin Hubbyn kotiinkotiin ja sielä oli.... wait for it. ....kakkua ja kahvia. Onneksi ennen sitä oli vähän kunnon ruokaa. Et ei aivan menny harakoille. No mut silti se Anopin tekemä valkosuklaapäällysteinen suklaakakku mustaherukkatäytteellä oli niiiiin törkeän hyvää ja raikasta, että eihän sitä yksi pala riittäny. Kävin ottaas tunnin päikkärit yläkerrassa ensin ja sit pystyi taas syömään  vähän kakkua!
Ollaan Hubbyn kanssa oltu tosiaan pian 12 vuotta yhdessä ja tää oli toka kerta kun nukuin anoppilassa torkut. Ekat oli kun odotin neitiä,niin oli vaan niin väsy jouluna. Ja minä jos joku tykkään nukkua, että ihmeen vähällä oon päässy.
Lauantaina vietettiin Hubbyn kanssa vähän kahdenkeskistä aikaa ja käytiin Seinäjoella katsomassa Vaasa Royalsin peli Crocodilesia vastaan. Oli huikeeta. Oon tosi fani,kun oon Hubbyn kautta lajiin tutustunut ja säännöt oppinu.....ainakin auttavasti. Suosittelen,monella varmasti väärä kuva lajista. Täällä tehdään kovasti lajin tiimoilta työtä,todella mahtavaa. Go Royals Go!! Ei musta kyllä cheerliideriä tule, vai miten se kirjoitetaan? ?

Elämän pieniä oivalluksia...

Olin toissapäivänä ruokalan jonossa, ja vastapäätä oli pari miespuolista kolleegaa, ja mun edessä oli mun äiti, joka siis on mun kanssa samassa työpaikassa, samalla osastolla ja mua ei oikeesti ahdista yhtään. Oikeesti, hän on yksi mun parhaimpia ystäviä.... No siitä enemmän äitienpäivän postauksessa. Niin....mihin mä jäin...... Ainiin, totesin siinä ruokajonossa, että mikä saakeli on, kun ei ahista? Ja on vasta keskiviikko. Kun suupielet on lähes kokoajan ylöspäin, ja korvamadotkin on up beat, ettei tyyliin - kun elämässä kaiken menettää!!! Nää miehet sitten innostui analysoimaan mua sen 10metrin matkalla kassalle, ja lopputulema oli, että he haluavat ehdottomasti sama lääkkeet, kuin mitä mulla on!! No mullahan on, Clomifen muniini, lugesteron keltsiini, flixotide/ventoline keuhkoille, loratadin allergiaani ja panadolit kramppeihin yms....

Noh, sit rupesin miettimään sitä mun Aikalisä-postausta klik ! Ja siinä mä päätin, et vähän kevennän tota olemusta, mitä muuten on nyt siitä postauksesta tähän päivään kilo by the way. Mut se nyt on aika iisii, juo vettä ja älä syö Penttiä ja Jerryä! ( Hieman nyt tää ajatus taas karkailee, koittakaa kestää)  Niin ja tuossa kyseisessä postauksessa siis päätin et nyt jää ainakin kuukaudeksi/pariksi horkut purkkiin. Ja meinaan vähän nauttia tästä keväästä ja tästä breikistä. Voiko tosiaan olla niin, että tuo pelkkä päätös, ja nyt se etten niitä horkkuja napsinut, olisi jo itsessään keventänyt mun oloa? Koska ei nää kelit nyt niin hienoja oo ollu paitsi eilen, että tää siitäkään johtuis. Niin että mikä on, kun ei ahista??? Miksi mä oon onnellinen, onko tää sallittua? Ja voijjee, koskahan tää loppuu? Onkohan alamäki kovinkin kuoppainen? Mitä tää on??? Spookya ny ainaski!!

Siis miettikää, oon niin onnellinen, että vaikka Hubby on pari päivää murissut pahaenteisesti, niin en oo kummempia kysellyt. Muriskoot...kyllä se siitä taas. Ja TaDaa, eilen oli homma illalla taas ihan normia. Mä en siis vetäny hernettä nenään, ylianalysoinut (vähä vaikee sana kirjottaa) ja laittanut sanoja Hubbyn suuhun, mitä hän ei ollut edes sanonut, ja en ressannut, että mitähän mä nyt oon tehny/sanonu/kautta jotain. Ja siis niinkuin ihan tavallinen arki, se tuli taas. Ilman mun häsäämistä! Miettikää, arki rullas, vaikka en tehnyt kaikkea edellämainittua! Toimiiko universumi niin, että mun ei tarvikkaan kantaa sitä ja sen murheita MUN olkapäillä? Koska oonhan kuitenkin kakkivoipa, eix vaan? Kyllä mä jaksan, pakkohan mun on! Niinku kaikki äidit ja naiset, EIHÄN MAAILMA VOI PYÖRIÄ ILMAN MEITÄ? Nyt kun kirjoitin näin, en voi kuitenkaan olla miettimättä, että minkä asian mä täälä universumissa nyt jinxasin? Kaatuuko mun onnellisuus kenties jo tänään? Alkaako Hubbyn murahtelut taas.... APUAA!!! Huoh sanon mä!!

Mä oon onnellinen tällä hetkellä!!!

Maanisuutta hipovaa viikonloppua vaan teillekkin kaikille!!
Toivoo hieman taikauskovainen, hymyilevä, ja hieman pelokas Kirsi!

P.S. Toi taikausko-hommahomma on niin peruja mun peliajoilta. Siis voitteko uskoa, että pelasin yhden kauden kymmenpenninen sukassa, koska sellanen oli vaan kerran unohtunut sinne( miten se voi unohtua sinne on mulle mysteeri) ja löin pelissä 1+6. Joten siitä helekutin kymmenpennisestähän se johtui, ja arvatkaa vaan kun se sit meni hukkaan. Melkeen muserruin. Et voi tottaviä vaan teillekkin!

Lapsettomien lauantai.

Tulevaan äitienpäiväsunnuntaita edeltää lapsettomien lauantai. Kauheen kaksijakoiset fiilikset on asian suhteen siinä mielessä, että miellän itseni lapselliseksi lapsettomaksi. Talosta kun löytyy tuo neiti, joka tekee tästä tulevasta sunnuntaista taas ihanan, riippumatta ilmasta, tai siitä millä tuulella hän on tai tai... Mutta samalla muistuttaa mua siitä, että lapsia ei KOSKAAN saa ottaa itsestäänselvyytenä.
Kun lasta ei ollut, äitienpäivä oli päivä, minkä halusi vain menevän mahdollisimman nopeasti ohi. Toki oli kiva herkutella parissakin paikassa ja istua vaan juoden kahvia. Mutta se kun oot ihan varma, että jos joku kysyy asiaan liittyen jotain, niin nouset niiltä teloiltas ja HUUDAT kitarisat heiluen, että painu v''''un siitä. Se tukehduttava tunne siitä, että se mikä pitäis olla maailman luonnollisin asia ei vaan onnistu. Se mitä tapahtuu kaikille muille, mutta ei vaan sulle.
Lapsettomien lauantaita ei olla ikinä sen kummemmin "vietetty". Oon tiennyt päivän olemassaolon, tiedostanut sen ja haluan, että se on ihmisten tiedossa. Koska on olemassa sellaista tuskaa mikä toivon mukaan herättää ihmisiä siihen totuuteen, että ihan pienistä ei aina tarttis valittaa. Ja jälleen kerran, VALITTAA SAA JA ON JOSKUS IHAN PAKOTTAVA TARVEKKIN, mutta kun suusta ei muuta tuu kun sitä että valittaa jonkun asian olemassaoloa, aikaansaantia, tai vaikka lasten uhmaa niin tulisi aina muistaa, että jos voi ihan pienistä asioista valittaa, niin yleensä silloin on asiat ihan hyvällä mallilla. Kaikki perusasiat on kunnossa. Ihmisluontoon kuuluu valittaa ihan arjestakin, ja se sallittakoon. Teenhän sitä itsekkin, mutta kyllä mä kovasti yritän ajaa itseäni siihen suuntaan, et positiivisuus tulee positiivisuuden luokse. Ihan niinku aina sanotaan et raha tulee rahan luokse. Ja jälkimmäistä kun ei oo, niin sitä on kai turha odottaa, joten otetaan toi eka sitte..

Olipas taas tajunnanvirtaa, mutta toivottavasti se ymmärretään oikein....

Äitienpäivänä ei ole meillä myöskään mitään kummempia perinteitä. Se ei poikkea oikeastaan muuten, kuin siinä mielessä että nyt on se lapsi. Joka antaa sille päivälle tarkotuksen. Edelleen on lupa herkutella, juoda paljon sitä kahvia ja seurustella isovanhempien kanssa ja vaan olla. Me ei käydä ravintolassa lounaalla, ulkona saatetaan syödä jos ollaan mökillä :) Mä saan jotain neidin askarteluja, ja jotain hyvää aamiasta. Ja se riittää mulle hyvin. Mä oon onnellinen. Ja samalla vähän alakuloinen, koska tiedän, että on niin monia, jotka ei saa äitienpäivänä sitä lapsen tekemää korttia, eikä niitä hellyydenosoituksia sängyssä heti herättyään... Ketä ei kuule sitä kikatusta, kun leikit nukkuvaa ja lapsi yrittää "salaa" tehdä sulle aamupalaa.

Lapsettomien lauantai on mulle yhtä iso juttu, kun on äitienpäiväkin. Se kuuluu musta just tohon ajankohtaan, ja se muistuttaa hyvin siitä, että mikä on maailmassa kaikkein rakkainta. Ja minkä ei pitäisi olla niin vaikeeta osalle, ja toisille se vois olla vähän vaikeampaa. Anteeksi tuo viimeisin lause, mutta kyllä mä välillä oon vakaasti päättänyt löytää lapsettomuudesta kärsivän alkoholisti/huumeidenkäyttäjä/sekakäyttäjän. Olis muutama kysymys esitettävänä....

Perinteet...

Meidän Vappu meni mökillä... Ylläri!

Vappupallon neiti sai jo viikolla, mumman kanssa hakivat Honkkarista. Joku hirmuiso prinsessapallo sieltä tuli. Sydämen muotoinen, ja sivussa vielä monia muita sydämiä... Olihan se nyt hieno!!
Mietin, että meillä ei oo mitään perinteitä Vapulle. Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitin, ei edes mun sima onnistunut. Mä vaan en oo sellanen pullantuoksuinen äiti, mikä on kauheen valitettavaa, kun pullakin on niin hyvää. Mä oon kolmesti tehny muffinseja, ja niillä ois voinu suorittaa pahoinpitelyn. Ne on niin kovia. Ja oon yrittäny kaikilla eri kikoilla saada niistä sellasia ihania, kuohkeita ja kauniita. Ja tulos on ollut littana, kivikova, ruma. En tee enää....

Perinteistä sen verran, että meillähän ei oo oikeen mitään kirkollisiin juhlapyhiin liittyviä perinteitä. Eikä muutenkaan ole hirveästi sellasia yleisiä perinteitä. Meillä on sellasia meidän perheen perinteitä. Ne on jokapäiväsiä, arkisia, ja just meidän näkösiä. Me ei käydä vapputorilla, koska sielä on jäätävä meteli, useinkaan ei keli suosi ja ei tarvi vappupalloa, kun ne ostetaan marketista halvemmalla. Loivarikaan ei oo enää oikeen tarpeen!! Pääsiäinen ei eroa meidän perheessä millään tavalla normi arjesta. Suklaamunia syödään joo, mut niitäkin saa nykyään ympäri vuoden. Ennen Kindereitä sai vaan pääsiäisen tienoolla kaupoista. Ruohot laitetaan kasvamaan jos muistetaan. Tänä vuonna oltiin Rukalla, niin ei tehty sitäkään. Trullittamassa me ei käydä. Joulusin ollaan oltu ennen lasta joka ikinen jouluaatto Hubbyn kotona, koska meidän perheessä ei joulua ole vietetty mitenkään perinteisellä tavalla. Mun kotona keräännyttiin vaan perheen kesken syömään hyvin, ja viettämään aikaa yhdessä. Me ei olla ikinä ostettu joululahjoja, tai jos saatiin niin se oli joku yksi juttu mikä sillä hetkellä oli haluttu. Mun kotona on aina ostettu silloin, kun on tarvittu jotain. Ei oo tarvinnu venata synttäreihin, eikä jouluun. Nyt lapsen tulon jälkeen nämäkin on kokeneet hieman muutosta.
Hubbyn kotona on taas aina vietetty pääsiäistä, joulua, pikkujoulua, yms. Ja siksi osa näistä perinteistä on tullut myös meidän perheeseen. Ja neiti on näihin jo osittain tottunut. Ja hyvä niin, tietty kaikki nämä ovat omalla tavallaan rikkaus.  Nyttemmin pyritään jakamaan jouluaaton tunnit niin, että käydään kummassakin paikassa. Sekä mun kotona, että Hubbyn. Ja sit me ollaan Hubbyn kanssa tyytyväisiä, kun päästään illalla kotiin. Pieruverkkarit jalkaan, ja mussutetaan vielä siihen ähkyyn lisää herkkuja, ja katotaan teeveetä. Ja sama toistuu usein joulupäivänä. Tää toimii ainakin vielä meillä tosi jees.
Itse koen suurta ahdistusta siitä, että pitää ostella lahjoja jouluna, vaikkei välttämättä pysty tarjoamaan sellaista mitä toinen oikeasti tarvitsee. En pidä lahjojen ostosta vain siksi, että kuuluu ostaa. Ja tätä yritän kovasti myös tytölle jossain kohtaa sitten opettaa. Ahdistaa myös kovasti ajatus trullittamisesta. Itseasiassa, reilu kuukausi sitten juttelin neidin kummitädin kanssa, ja hän kertoi että varsinkin heillä taas tuo trullittaminen on ollut kova juttu pienenä. Ihan huippumuistot siitä. Kivaa huomata, että on niin monia eri tapoja. Mutta siltikään, meidän neiti ei trullita .)
Synttärit vietetään normisti, kuten suurin osa kansasta varmasti tekee. Hyvää ruokaa, juomaa ja keskustelua aikusille, lapsille leikkiä. Lahjoja pyrin siinäkin minimoimaan. En ikinä tykkää siitä, kun lapset laskevat montako lahjaa saa/sai.

Minua ei ole kastettu, niin mä oon ihan pihalla kaikista kirkollisista pyhistä, ja niiden perinteistä. Ainut missä kohtaa on ottanut päähän, että en kuulunut kirkkoon, on se kun kaverit sai riparilahjaksi paljon rahaa.
Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä mullakin uskoni on!! Toki välillä vähän koetuksella tän kaiken vuoksi, mutta en vain kuulu mihinkään instituutioon ja maksa veroja siitä. Neitihän on kastettu, joten jonkun asian sentäs on Hubby saanut päättää :) :) Toki tais muuten myös valita nimen....

No sen enempää kenenkään mieltä järkyttämättä!!

Kirsi

Aikalisä...

Kun mä vielä pelasin, niin vastustajan mennessä johtoon pelin aikana, ja tilanne piti saada poikki, niin otettiin aikalisä. Sillä yritetään saada vastustajan hyvä flow poikki sisäpelissä, ja oma peli kasaan, että saadaan ne tarvittavat palot, ja päästään sisälle. Pähkinänäkuoressa, kun peli menee niinku lumivyöry eteenpäin, ja SÄ oot häviävässä ( sillä hetkellä) joukkueessa, niin on aika ottaa aikalisä. 

Ja sen aika on tullut nyt myös mun lumivyöryisessä päässä. Musta tuntuu, että oon elämässäni jonkunlaisessa taitekohdassa. Mietin kysymyksiä kuten, että pitääkö mun olla jo aikuinen? Tai siis joo, mut mitä mä haluun tehdä elämälläni? Mulla on sellanen olo, et mun tulee tehdä jotain ihan mua, ja ainoastaa mua itseäni varten. Ja sit kuitenkin, näiden kysymysten kanssa pähkäillessäni, oon onnelisempi ku hetkeen. Siis puhutaan parista vuodesta. Mä oon niin lopen kyllästyny ihmisten negatiivisuuteen, teeskentelyyn, ja siihen kuinka se oma työ, oma perhe, oma elämä hallitsee ihmisten elämää niin ,ettei nähdä oikeasti vaivaa kysyä ystäviltä miten ne voi? Tai mitä niiden elämään kuuluu? Ja olla aidosti kiinnostuneita siitä. Mä ymmärrän ruuhkavuodet, ja mä tajuun myös sen, että se vaan on tässä kohtaa elämää sellasta, et kaikkeen ei oo aikaa ja huvitusta/jaksamista. Mutta kyllä mä väitän, et jos joku asia on ollut sulle tärkeä, kuinka siitä yhtäkkiä tulee EI tärkeä? Ja mä pohdin nyt siis mun omaa elämää. Ja sitä et kuinka paljon mä oon käyttänyt aikaa miellyttämiseen, ja siihen et mä mietin mitä mieltä ihmiset on musta? Kelpaanko mä näin ja näin? Pitäiskö mun kuitenkin käyttäytyä vähän enemmän näin, tai näin? Mun vanha uskonnonope sanoi aina kyllästymiseen asti, että yksi neuvo tulee muistaa aina. Minä olen minä ja se riittää kyllä! Me ollaan niiden ystävien kanssa ketä tietää kyseisen ihmisen ja hänen "fraasit" niin naurettu aina tällä jutulle. Mutta näin kun ei ole enää yläasteikäinen, niin sehän alkaa kuullostaa ihan hyvältä neuvolta. 

Oon ajatellut usein, että on tiettyjä asioita mitkä kestää läpi tuulen ja jään. Ja on niitä varmasti sellasiakin, mutta ei ehkä siinä määrin, kun mä luulin. On aika puhkasta tää mun pieni kupla, ja katella ympärilleen. On varmaa, et nyt mä otan aikalisän, ja koitan saada kurssin kääntymään. 

Ja se alkaa mun omasta hyvinvoinnista. Ja se taas lähtee.....painosta. Mä en haaveile "bikinifitneksestä" enkä ees "fitneksestä"!! Mä haaveilen omasta hyvinvoinnista. Kun mä sen saavutan, mä katon asiaa uudestaan. Ja hei, oon tehny tatä matkaa jo sen kymmenen vuotta. Et aikataulua en itelleni laita, Mä teen tän julkiseksi, se ehkä riittää mulle tässä vaiheessa. 

Ja mä otan aikalisän myös horkuista. Mä nautin nyt tän kesän mökkeilystä, mun perheestä, ja horkkuvapaasta kesästä. Se on tosi kivaa se. 

Asia numero yksi! Pelin seuranta! 

Mä en kerro tänne numeroita mistä lähden. Tää kone varmaan heittäis jonkun errortilan päälle, mutta mä kerron viikkotasolla tuloksen, viikottain, to-pe. Riippuen tilanteesta.. On se sitten plussaa, tai miinusta. 

Ja kun se tikku nyt jälleen kerran näytti mulle kaapin paikan, niin ehkä mä nyt vaan annan olla niiden horkkujen sielä purkissa, laitan itseäni vähän kuntoon ja lopetan sellaisten asioiden murehtimisen, mille mä en voi mitään. Mä en saa ketään ihmistä muuttumaan, enkä halua. Mä haluan olla edelleen ystävä harvoille, kaveri useille ja tuttu tosi monille. Ja mun ei tarvi enää väkisin sitä yrittää!!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. Jos omaatte kokemusta asian tiimoilta, niin laittakaa rohkeesti kommenttia, tai viestiä! Ois kiva kuulla, oonko mahdollisesti menossa perse edellä puuhun, vai ihan oikeenpäin.

Kirsi