Lapsettomien lauantai.

Tulevaan äitienpäiväsunnuntaita edeltää lapsettomien lauantai. Kauheen kaksijakoiset fiilikset on asian suhteen siinä mielessä, että miellän itseni lapselliseksi lapsettomaksi. Talosta kun löytyy tuo neiti, joka tekee tästä tulevasta sunnuntaista taas ihanan, riippumatta ilmasta, tai siitä millä tuulella hän on tai tai... Mutta samalla muistuttaa mua siitä, että lapsia ei KOSKAAN saa ottaa itsestäänselvyytenä.
Kun lasta ei ollut, äitienpäivä oli päivä, minkä halusi vain menevän mahdollisimman nopeasti ohi. Toki oli kiva herkutella parissakin paikassa ja istua vaan juoden kahvia. Mutta se kun oot ihan varma, että jos joku kysyy asiaan liittyen jotain, niin nouset niiltä teloiltas ja HUUDAT kitarisat heiluen, että painu v''''un siitä. Se tukehduttava tunne siitä, että se mikä pitäis olla maailman luonnollisin asia ei vaan onnistu. Se mitä tapahtuu kaikille muille, mutta ei vaan sulle.
Lapsettomien lauantaita ei olla ikinä sen kummemmin "vietetty". Oon tiennyt päivän olemassaolon, tiedostanut sen ja haluan, että se on ihmisten tiedossa. Koska on olemassa sellaista tuskaa mikä toivon mukaan herättää ihmisiä siihen totuuteen, että ihan pienistä ei aina tarttis valittaa. Ja jälleen kerran, VALITTAA SAA JA ON JOSKUS IHAN PAKOTTAVA TARVEKKIN, mutta kun suusta ei muuta tuu kun sitä että valittaa jonkun asian olemassaoloa, aikaansaantia, tai vaikka lasten uhmaa niin tulisi aina muistaa, että jos voi ihan pienistä asioista valittaa, niin yleensä silloin on asiat ihan hyvällä mallilla. Kaikki perusasiat on kunnossa. Ihmisluontoon kuuluu valittaa ihan arjestakin, ja se sallittakoon. Teenhän sitä itsekkin, mutta kyllä mä kovasti yritän ajaa itseäni siihen suuntaan, et positiivisuus tulee positiivisuuden luokse. Ihan niinku aina sanotaan et raha tulee rahan luokse. Ja jälkimmäistä kun ei oo, niin sitä on kai turha odottaa, joten otetaan toi eka sitte..

Olipas taas tajunnanvirtaa, mutta toivottavasti se ymmärretään oikein....

Äitienpäivänä ei ole meillä myöskään mitään kummempia perinteitä. Se ei poikkea oikeastaan muuten, kuin siinä mielessä että nyt on se lapsi. Joka antaa sille päivälle tarkotuksen. Edelleen on lupa herkutella, juoda paljon sitä kahvia ja seurustella isovanhempien kanssa ja vaan olla. Me ei käydä ravintolassa lounaalla, ulkona saatetaan syödä jos ollaan mökillä :) Mä saan jotain neidin askarteluja, ja jotain hyvää aamiasta. Ja se riittää mulle hyvin. Mä oon onnellinen. Ja samalla vähän alakuloinen, koska tiedän, että on niin monia, jotka ei saa äitienpäivänä sitä lapsen tekemää korttia, eikä niitä hellyydenosoituksia sängyssä heti herättyään... Ketä ei kuule sitä kikatusta, kun leikit nukkuvaa ja lapsi yrittää "salaa" tehdä sulle aamupalaa.

Lapsettomien lauantai on mulle yhtä iso juttu, kun on äitienpäiväkin. Se kuuluu musta just tohon ajankohtaan, ja se muistuttaa hyvin siitä, että mikä on maailmassa kaikkein rakkainta. Ja minkä ei pitäisi olla niin vaikeeta osalle, ja toisille se vois olla vähän vaikeampaa. Anteeksi tuo viimeisin lause, mutta kyllä mä välillä oon vakaasti päättänyt löytää lapsettomuudesta kärsivän alkoholisti/huumeidenkäyttäjä/sekakäyttäjän. Olis muutama kysymys esitettävänä....