Juhannus

Hei vaan...

Meidän Juhannus menee tänäkin vuonna mökillä.
Tässä kuvina mun Juhannus tähän mennessä.

Sunnuntain soperrukset...

Koko viikko on ollut yhtä häröilyä. Sunnuntaina, kun palattiin Virosta,Hubby ilmotti että hänellä on iltavuoroviikko. No sit piti hommata heti lapsenvahti maaantai-illalle, kun mulla oli peli. Tai peli johdettavana! Tiistaina oltiin Neidin kaverin työnä,oli jo vähä ikävä ja pitihän tuliaiset saada antaa. Keskiviikko kului taas pesiskentällä miesten pelissä ja Neiti saa sielä aina kuluttaa energiaa juoksemalla sen pari tuntia ympäriinsä. Ja se makkara.... se on varmaan kohokohta, makkara ketsupilla. Illalla pelin jälkeen,neiti lähti mummin luokse yöksi, kun hoitajalla oli pari koulutuspäivää,ja mun äiti sit lupas ottaa neitin,kun hänellä on eläkepäivät. Mun äiti on osa-aikasella eläkkeellä. Ja käy siis töissä kolmena päivänä viikossa!!! Torstaina mummi ilmotti, että lähtevät paapan ja neitin kanssa mökille. Että tulkaa hakemaan neiti lauantaina. Oltiin sit vähä et... öööö....okei. Me saatiin siis parit vapaaillat isännän kanssa kahdestaan, mut ei siitä paljon käyeen jääny ku toinen oli iltavuorossa. Ja voin kertoa, että mitään en juurikaan saanut aikaiseksi. Siis järkyttävää. Paha omatunto asiasta,mut otin päikyt ja kövin yksin naisten ottelussa,kun mulla siihen oli mahdollisuus. Katotaan siivouksia sit vissiin ensiviikolla.
Perjantaina oli töistä läksiäiset Kantiksen saunalla. Ja siitä sit jatkettiin yöhön.... Käyn ehkä max.3 kertaa ulkona vuodessa. Ja niistä kerroista mulla katoo into ennen kello yhtä yöllä ja mulle tulee tylsää. Nyt päätettiin mun samanhenkisen työkaverin kanssa,että otetaan päiväunet ennen läksiäisiä,ja katotaan auttaisko se. Nukuttiin kumpikin kunnon tunnin päikyt,ja auttoihan se. Ollaan lähetty kotiin 20 yli 2. Eli tunnin päikyillä,puolitoista-parituntia lisää aikaa yöhön. Lauantaina heräsin aamulla kahdeksan aikaan ja olo täysin normaali. Ihmettelen suuresti, mutta mitään oloja ei ollut.... kelpaa toistekin olla noin. Mietin et olisko mahdollista, että se oli jotain hormonaalista??
Lauantai jatkui kuullutustehtävissä. Ja päättyi siihen, että sain neidin takaisin kotiin ja käytiin kaverin luona neidin kanssa paljuttelemassa. Sunnuntaina jatkui kuullutustehtävät ja viikko pulkassa.
Hubbylla on viikko lomaan ja mulla 3. En voi käsittää, että ensiviikolla on jo juhannus. Sittenhän alkaa päivä pidentymään ja kaikkea. 

Kirsi

Kipu!

Oon miettinyt tässä kaiken shaissen keskellä kipua. Henkistä ja fyysistä. Sellaista mihin tottuu ja turtuu ja sellasta mitä vaan on. Sitä ei huomaa, mutta se on läsnä. Kipua mikä satuttaa, vaikka se ei näykkään...

Fyysinen kipu on mulle kipua mikä vaatii särkkäriä, ne niin tutut jäätävät, kramppaavat ja polttavat kuukaustikivut esimerkiksi. Parin ensimäisen päivän aikana mulla menee 4-6kpl Panadolia/Panacodia/Litalginia, riippuen kierrosta. Mähän olen alleginen asetyylisalisyylihapolle, joten perus Asperinit voin unohtaa, ellen halua nopeaa reissua sairaalaan. Burana on myös nounou!! Saan siitä järkkyjä iho-oireita. Fyysiseen kipuun tottuu, mä väitän. Tieto siitä esim. menkkojen aikaan että ne ei kestä kuin muutaman päivän, helpottaa mua ja vaikka herkästi otan särkkärin, koska mun mielestä kivusta ei tarvitse kärsiä, jos on kerran sellasta kipua, että sä sen huomaat, tai se kokoajan muistuttaa olemassaolostaan. Musta on vaan tyhmää kärsiä... Sitä saa tehdä ihan muutenkin. Sit kuitenkin on olemassa fyysistä kipua, mihin en halunnut/ottanut lääkettä ja se oli synnytys. En mielestäni ollut missään vaiheessa niin kipeä, että olisin halunnut kivun lievitystä. Ja sitten kun oli niin kipeä, että sitä halusin, se oli jo liian myöhäistä, kun siitä 15minuuttia, ja neiti oli pihalla. Onko kipu riippuvainen tilanteesta, ajasta, aiheesta? Mä olin onnellisen kipeä, kun vihdoin pääsin synnyttämään. Mä halusin kokea sen kaiken. Kun sitten taas nyt, kun oli tämä kysta, niin otin kyllä särkkäriä, mutta en mielestäni ollut niin kipeä, kuin kaikki lääkärit mulle sanoi. Mä otin särkkäriä siksi, että se vähäinenkin muistutus mun toimimattomasta kropasta lähtis pois. Söin sitä siis osittain myös henkiseen kipuun. Kun fyysinen hävisi, ei henkinenkään puoli ollut ihan niin sietämätöntä. Voiko kipuun tottua? Tai varmasti voi, jos se on kuitenkin siedettävällä tasolla, mutta miksi?

Henkinen kipu. Kipu mikä ei näy, jos ei kyyneleitä valuta. Kipu mikä sattuu, ja siihen ei juuri koskaa ole lääkettä. Se jättää usein pahemmat arvet, kuin kipu mikä lähtee särkkärillä, tai kipu jostain loukkaantumisesta. Mun polvi on leikattu, ja siinä on arpi. Se on siinä aina, mutta silti muistot tuon polven loukkantumishetkestä, ja siitä kuinka hassu se tilanne oli, lähinnä vaan naurattaa mua nykyään. Mulla on poistettu kaulasta imusolmuke, siinä on arpi. Syytä miksi se poistettiin, en edes muista. Mun vatsaa on leikattu pariinkin otteeseen todella isosti, ja mä muistan sen kivun miksi leikkaukset tehtiin, ja mua ei silti mun arpeni haittaa. Mulla on vitiligo, mä tiedostan että ihmiset sitä tuijotttaa, ja mä tiedän kuinka kipeä se on kesäisin jos se pääsee palamaan, mutta mua ei enää haittaa se. Teininä se haittas aika paljonkin, mutta silloin nyt haittaa aina kaikki. Mutta arvet mitä tää kaikki lapsettomuuteen liittyvä "shaisse" on jättänyt, on musertavaa. Ja silti sen kanssa on elettävä, ja mulla on yksi lapsi kuitenkin. Mä luulin et nää haavat on nuoltu ja arpeutunut, ja niin ne olikin. Mutta muutama niistä arvista on jälleen vereslihalla, ja niihin sattuu. Kun sua ahistaa joku asia niin, ette saa henkeä välillä, kun pala nousee kurkkuun. Kun kurkkuun sattuu fyyysisti, kun estät itkua tulemasta. Mä en mielelläni puhu kivusta, jos ei nyt puhuta siis tyyliin sellasesta kivusta kun lyöt varpaas sohvankulmaan, siitä pitää aina mainita, kovaa ja kuuluvasti. Koska AUTS!!!! Mut jos puhutaan vähän pidempiaikaisista jutuista. Se lasketaan mun mielestä valittamiseksi, ja siitä pyrin eroon. Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta.

Ja kuitenkin, mä voin hyvin, mulla on normaaliksi laskettava terveydentila. Mulla on juuri mun näköinen perhe, johon kuuluu se yksi lapsi. Mä teen kovasti töitä, että olisin mukava, sosiaalinen, ja iloinen. Yritän poistaa negatiivisuutta mun elämästä parhaani mukaan. Avoimuutta voisin vähän rajoittaa, mutta heikolla menestyksellä. Mä oon mä ja se riittää kyllä!!!!

Kipu??

Kirsi

Lomailua, lääkäriä ja lässytystä!

Miniloma on ohi, ja se tuli kyllä tarpeeseen. Oli ihana käydä ja nähdä ihmisiä, joita näkee jo välimatkankin vuoksi niin harvoin. Kunnon amatöörinä lähdin matkaan, ja kun kerran täälä Vaasassa, aurinkoisuudesta tunnetussa rantakaupungissa oli kylmä ja satoi vettä, niin ei tullut edes mieleen pakata aurinkorasvaa mukaan. No niinhän siinä sitten kävi, että nyt saisin laittaa Joulupukille anomuksen Petterin paikasta, kun nenä paloi, myös toinen olkavarsi ja rinta otti vähän päihinsä. Onneksi muille päiville löytyi isäntäväeltä rasvaa, että saatiin neitikin kunnolla rasvattua. Kokoajan sellasta 23-25c lämmintä, ja kiva pieni tuulenvire. Niin ihanaa... Käytiin Pärnussa ostoksilla lauantaina, ja neiti sai parit kesäkengät, ja mekon. Meitsi sai laukun ja isäntä vähän peräkonttiin täytettä. Itsehän siis syljen kuppiin...oikeesti!! Hehehe...

Lääkärissäkin kävin tänään aamulla, ja voin kertoa, oli poka maailman turhin reissu. Oon vissiin siitä kirjottanutkin, kun oon ollut ihan ihmetyksissäni, kuinka hyvin mua on tän asian kanssa hoidettu. Jopa tuntuu välillä et liikaa hössötetty, ja nyt tänään siihen kyllä tuli stoppi. Mä ymmärrän, että opiskelijat ei oo asiantuntijoita, ja mä ymmärrän, että niidenkin pitää saada kokemusta. Ja mä ymmärrän vielä senkin, että kaikki lääkärit ei oo luotuja asiakaspalvelijoiksi, vaikka kutsumusammatti varmasti on suurimmalle osalle. Mut camoon!!
Mun hoitava lääkäri ei ollut tällä kertaa paikalla, vaan joku erikoistuva nainen. Ja voin kertoa, että kaikkien näiden vuosien aikana, on tonne alakertaan kattonu ja koskenut jos jonkunlainen lääkäri. Ja aina oon antanut harjoittelijoidenkin olla mukana. Mut tänään siis tää lääkäri sanoi sen vajaan kymmenen minuttin aikana ainakin kolmesti, et- Mä en osaa nyt sanoa, kun en oo mikää superhyvä tässä!!! No aijaaa, no saisinko jonkun sellasen joka nyt kertois missä mennään. Tyytyisin jo siihen. Ilmeiseti siis kystasta ei oo jäljellä ku muistojen lisäksi kuori, kai, puhui niin hiljaa etten kuullu. Jostain jäljestä se puhui. Vasen munasarja oli ok, ilmeisesti vastaa kieron tätä vaihetta, kun en taaskaan oikeen kuullut. Sanoi sielä olevan jopa munasolukin, mutta ei osannut kertoa oliko se puhjennut, tai muutakaan. Kun ei tosiaan tässäkään asiassa ollut se superhyvä! Kysyin sit et no näkyykö vatsaontelossa nestettä, niin tuumas et ei näy, et eikai se sit vielä oo puhjennu. No öö, okei... En sit todellakaan ruvennut kertomaan/kyselemään sen enempää. Kohdusta ei ollut mitään puhetta, eikä sielä olleesta myomasta. Oletanko nyt sit vaan et sekin on veks?? Pyysin saada epikriisin kotiin ja lähetän sen mun hoitavalle lääkärille sähköpostilla. PRKL!

Tää viikko on taas niin täyteen buukattu ja Hubbykin on iltavuorossa, et vähän meinaa kiristää. Mut Nyt ajattelin hypätä siihen ZEN-junaan taas ja nauttia kesästä, toivottavasti tulee ne säätkin kohta.

Oikeen hyvää alkanutta viikkoa.

Keskiviikkona ennenkuin lähdettiin, tuli mökillemme tälläinen.

Rusinakeitin :)

Kirsi

Virossa

Moikka vaan kaikille. Ollaan nyt oltu muutama päivä täällä Virossa appiukon hellässä huomassa ja voin kertoa, että olen todellakin nauttinut olosta. Kelit on ollut kokoajan loistavat, yli 20c joka päivä. Nenä paloi, ja kun en tajunnut vaihtaa terassilla puolta, niin myös toinen olkapää ja käsivarsi paloi. Onneksi on hyvät after sunit mukana äiteellä. Ollaan oltu pihalla kaikki päivät ja yänään käytiin Pärnussa shoppailemassa. Löysin itelleni laukun kympillä, ovh luki 45,90. Ei huono... Neiti sai kahdet kesäkengät ja mekon. Nekin yhteensä 20egee.... Sitten tietty juomapuoltakin hoidettiin kesää varten kuntoon.
Oon onnistunut nollaamaan pään täysin, ja maanantain jälleen uusi lääkärireissu ei ahdista enää juurikaan. Hyvillä mielin taas VKS kutsuu maanantaina klo.9:30. Ehkä siihenkin tiirailuun lopulta turtuu...
Mä oon taas happy. Ollaan Hubbyn kanssa taas niin samalla aaltopituudella, että melkein pelottaa!

Kesäkuntoon 20XX???

Pää junnaa, ruokavalio lipsuu, ja olo on sen mukanen...

Paino tippuu joo, mut ihan väärällä tavalla. Mulla ei oo minkään valtakunnan ruokahalua, ollu nyt pariin viikkoon. Ja seki ottaa päähän.... Mut musta tuntuu et laatta lentää jos paan jotain raskaampaa suuhun kun sen pari jälkiuunipalaa päivässä. Mulle hämärä tunne, kun oon aina ollu tunnesyöppö. Ehkä mä tän "laman jälkeen" mätän sitten taas kaksin verroin. Ja sithän vasta ottaakin päähän, ja oravanpyörä on todellakin valmis...

Nyt on vaan kehitettävä jotain.... Mutta mitä? Miten mä saan tän kurssin taas käännettyä? Ehkä tää Tallinnanreissu auttaa, pöhön mä saan aikaseksi anyway, kun on autossa istumista ja matkalla syömistä ja varmaan joku zidukkakin tulee nautittua !!




Mutta vähä hienoa on se et viimevuonna syksyllä on tullut Tallinnaan Sportsdirektin myymälä. Joutuu ehkä väkisin käydä sielä, kun seilä vaan on niin paljon paremmin kaikkee. Neiti tarvii kumpparit, ja sielä on Frozen-kumppareita, ja neiti tarvii myös kaikkee muutakin, kuten verkkarit ja nekin on vaan niiiin paljon halvempia sielä. Ja mä tarviin vaikka ja mitä samoin Hubbylle yleensä tulee jotain ostoskoriin, kun sieltä tilaan. Huomaatteko innostuneisuuteni??? Valtavaa...

Kirsi

Sekopää sepittää....

On ollut vähä taukoa nyt täältä, ja en tiedä mitä saan tällä kertaa aikaiseksi.

Mun päässä ei liiku mitään, ja toisaalta taas liikkuu ihan hirveesti. Alkuun haluan sanoa et vauvauutisia poksahtelee ihan ovista ja ikkuinoista ja oon NIIN onnellinen heidän puolestaan. Siis ihan mahtavaa....

Mut mun tajunnan virta on tällä hetkellä hyvin sekavaa. Lääkärissä on hypätty nyt 4 krt ja vielä pitäs kerta jaksaa tälle viikkoa. Kysta on pienentynyt, mutta ei halutulla tahdilla ilmeisesti, mun omat olot on paremmat, vaikkakin kyllä edelleen tiedostan kystan läsnäolon... Kivut on väistynyt, paine jäi. Nyt mielessä liikkuu, kun tilanne vähä niinkuin laitettiin " on hold", että mun pitää saada nyt päätös aikaan tän parin kuukauden aikana, että mitä tän asian kanssa tehdään. Haluanko enää syödä horkkuja? Haluanko mä et jatkuvalla syötöllä saa ravata jos jonkunmoisessa lääkärissä? Lähetäänkö kokeileen oikeen hoitoja? ( Siis ei pelkkää horkkua) mut sitä en kyllä usko!!! Oikeesti. Ja sit se.... HALUANKO OIKEASTI VIELÄ LAPSEN? Mä tiedän että halutaan, mutta mikä hinta ( ei rahallinen) siitä pitää maksaa? Mä tiedän et se on todella arvokas palkinto, mutta tosiaan, millä hinnalla? Terveys, ihmissuhteet, mielenterveys, avioliitto, suhde omaan lapseen?? Nää on kaikki asoita mitä mietin. Onko mun/meidän hyvä olla näin? Pääsenkö yli tästä tunteesta, mikä sanoo et mä en voi olla onnellinen jos en saa toista? Kun mä kerran nyt olen onnellinen, niin miksi mä mietin onnellisuutta tulevaisuudessa? Oonko vuosisadan paskin mutsi jos en annakkaan neitille sisarusta? Riitänkö mä ihan näin? Riittääkö mun perhe näin? Miksi tää vaan ei voi olla helpompaa? Onko oikein valittaa, kun on jo lapsi? Miksi oon niin onnellinen, kun kuitenkin kaipaan jotain?

Että tällästä....

Torstaina Tallinnaan appiukon luokse pidennetylle viikonlopulle, ja mä niin tarvin päästä pois kotoa, ihanaa!!

Kirsi