Varaa valittaa

Viikonloppu meni Ikealla ja ihan kotona ihmetellessä. Oli kyllä hauska ja rentouttava miniloma.... Ikealle nyt sit kuitenkin meni vähän aiottua enemmän rahaa, ja pitää nyt sit vähä uudelleenorganisoida kotona, että saadaan uudet mööpelit paikoilleen. Neitin sänky menee myyntiin, kun ostin uuden, missä on säilytyslaatikot valmiina. Koska tietty se on kivempi, kun ne on siinä, rungossa, kuin että ne on (halvempia) muovisia, ja ei aina oikeen sovi.... Naisen logiikkaa, mene ja tiedä. Mutta kun se oli Ikea Family-kortilla niin halpakin.... Onhan hyvä ostos, onhan. Laitan kuvia, kun saadaan se joskus paikalleen, kun joku ostaa multa tuon sängyn mikä nyt on... Sekin on siis melkein uusi. HUOH!!

No mut kuitenkin. Katsoin itsekseni (kun Hubby on siis sielä lätkän ämmämmissä) perjantai ja lauantai-iltana teeveetä, neiti nukku Hubbyn paikalla tyytyväisenä ja mä laitoin elämän risaiseksi, join kumpanakin iltana yhden sidukan!! Mietin siinä, että vaikka Zenlike elämään pyrinkin, varmaan koko loppuelämän, niin ihmisillä on kova tarve valittaa. Itsekin valitan tästä tilanteesta, tästä omasta olomuodosta, saamattomuudesta asian suhteen, ja siitä, että tilanne on päässyt tähän pisteeseen. Mutta suurin osa mun valituksista on siis itsestäni, mä suomin itseäni tästä kaikesta. Ja se et puhun siitä ääneen on ruvennut tuntumaan enemmän ja enemmän siltä, että sekin on niin turhaa. Haenko mä sillä hyväksyntää tälle kaikelle? Hetkellistä hyvän olon tunnetta, että mä kelpaankin just tälläsenä. Että vaikka mä kuinka muuttuisin ja marmattaisin matkalla, niin tietyt ystävät ja tietyt asiat pysyy mun elämässä. Pelkäänkö muutosta niin kovaa, että en uskalla muuttua? Miksi mä mietin tällaisia, kun oon jo niin hyvin päässyt alkuun? Mulla on kaikki hyvin, siispä miksi?

Sitten on olemassa tietty niitä ihmisiä, jotka on vaan luonteeltaan kovia arvostelemaan, ja valittamaan. Miettiiköhän sellaiset ikinä, mitä se aiheuttaa, mielipahaa tai muuta? Niinkuin aiemmin kirjoitin, mä tunnen ja koen ihmisten asiat/tunteet tosi voimakkaasti, niin mun usein tulee tilanteessa tosi ahdistava olo, kun ihmiset valittaa toisten asioista, omista asioista, tai muuten vaan asioista, mitkä ei mun mielestä kuulu heille. Oon ollut ite ennen sellanen, että oon laittanut omassa pienessä päässäni sanoja ns. toisen päähän. Kun en oo saanu asiaan heti vastausta, tai toisen elekielessä on ollut jotain ,mikä on pistänyt silmään, niin oon välittämästi "tiennyt" mitä toinen ajattelee, ja mitä sen oikeesti ois ehkä mieli tehnyt sanoa. Jokseenkin energiaavievää hommaa... Ja ne ei ikinä, ikinä ollut mitään positiivista. Aina negatiivista. Ja kun mä en voi sitä tietää. Ei kaikkien ihmisten ulosanti oo tällästä tajunnan virtaa mitä itse tuotan. Ei kaikki oon aina suu auki joka paikassa, niinkuin itse olen. Mun mielestä on törkeen kivaa olla ihmisten seurassa, ja viihdyn isommassakin porukassa, johtuen osittain varmaan joukkueurheilutaustastani, mutta ne on sellasia mulle sopivia juttuja. Silti, oon kyllä vähentänyt sitä "lörpöttämistä" joka paikassa. Ja oon pärjännyt ihan hyvin. Oon edelleen onnellinen, go figure!

Onko mulla lupa valittaa, kun mulla on jo yksi lapsi? Onko mulla oikeus surra sitä mitä oon jo kerran kokenu, mutta en välttämättä koen uudelleen? Se on niin paljon enemmän jo kuin se, mitä moni ei saa kokea ikinä. Hedelmättämyyshoidoissa ja niihin liittyvässä aineistossa, törmää lähes 100% varmuudella tekstiin. - Hoidoilla 80% pareist saa lapsen- Prosentuaalisesti siis iso osa saa sen lapsen, useammankin, mutta siitä et juurikaan lue/kuule mitä sille 20% kuuluu? Mitä heidän elämässään on tapahtunut, kuinka elämä on jatkunut? Onko adoptoitu, vai onko jatkettu vain kahdestaan. Onko tullut ero, ja lapsia sitten jommalle kummalle uudessa liitossa. Mitä heille kuuluu??

Ja silti, vaikka näitä asioita kuinka pohdin, niin huomaan, että onpas mulla ollut ikivä Hubbya joka tänään tulee kotiin. Oon edelleen omalla tavallani todella onnellinen. Kausi alkaa tällä viikolla. Ensiviikolla teen debyytin kuuluttajana, (en vastaa sammakoista jos joku pelaajista sattuu lukemaan tätä) Tallinnan reissu lähestyy, Ja nyt perjantaina lähden hyvän ystävän kanssa maailmanparannusreissulle meidän mökille. Ollaan oltu ystäviä nyt noin 7 vuotta. Tavattiin aikoinaan näissä lapsiasioissa, ja siitä se sitten lähti. Tavattiin meidän neitin kummitädin kautta, ja heti vaan klikkas. Omataan samanlainen huumorintaju (eli vähä roisi) ja sama horoskooppimerkki. Se riittää jo pitkälle....