Se toinen viiva....

On taas se aika kun kuukauden hormonit on huuhdeltu vedellä alas kurkusta. No 5 päivää on se kuuri, mutta vaikutukset kestää lähes koko kierron.
Siitä illasta kun mä ne alotan, niin seuraavan viikon kärsin melkosen kovista "mummokuumeista" eli yöt menee pyöriessä ja hiotessa sängyssä. Ne kuumat aallot on jotain niin järkkyä siinä mielessä, että siihen herää, mä siis herään siihen et jaloista lähtee lämmin aalto vyörymään ylöspäin, nopeasti saavuttaen pään ja sitä sit viilennetään pari minsaa. Ja tämä toistuu noin 3-6krt yössä. Toki jos omaa sukuaan katsoo, niin on syytä varautua, et vähän ennen 50 vee saan näistä aalloista seuraa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Meillä tuppaa olla suht voimakkaita nuo vaihtarit.

Kun yöhikoilusta on päästy, alkaa hieman helpompi vaihe. Mieli on vähän koetuksella, mutta sen kun tiedostaa jo etukäteen, niin sen ailahteluja on helpompi hallita. Oikeesti, en oo (ainakaan kauheen) äksy ihminen. Se tulee sit siellä lopussa kun taaaaas kerran se toinen viiva uupuu.  Ajoittaisia vatsan turvotuksia, ja siis ei mitään normi - voi kun mä söin liikaa- turvotuksia, vaan rehtejä turvotuksia. Mutta siis aika iisiä....fyysisesti. Toki tässä välissä oon jo ehtiny käydä lekurissa vähintään kerran, ku hormonit voi vaikuttaa eritavalla erikierroissa, niin sitä seurataan mitä tuola tapahtuu.

Kun ollaan ohitettu se vaihe mitä me ei selvästikkään osata, kun ei kerran toista lasta ole tullut, niin sitten alkaakin se odottelu ja niiden toisten hormonien nauttiminen. Niitä "nautitaan" siihen asti, että sen testin voi tehdä, ja kun viivoja on vain yksi, niin tämä toinen lääke lopetetaan, vedetään syvään henkeä ja odotetaan uuden kierroksen alkua. Pessimisti ei pety.

En ole mielestäni pessimistinen ihminen, mutta tämän asian tiimoilta pieni pessimismi on minulle sopivaa, kai se on omanlaisensa suojamuuri tässä suossa, mitä toistamiseen rämmitään. Pyrin siihen, että en ajattele asioista negatiivisesti, yritän nähdä kaikki puolet asioista ja ymmärtää jokaisen mielipiteen, mutta onhan se nyt raskasta, kun en vaan voi ymmärtää miksi tämä on näin helekutin (lievä ilmaisu) vaikeaa. Ja kun syy on mussa, mutta kriteerit ei täysin täyty siihenkään, että mitään vikaa olisi, niin sekundäärinen selittämätön lapsettomuus tuntuu niin tyhjältä. Mutta näillä mennään, mä oon niin onnellinen tästä mitä mulla nyt on ja siitä että oon saanu jätettyä monia negatiivisia asioita elämässäni hieman vähemmälle. Se on kuulkaa helpottavaa. Mutta se on vaatinut opettelua. Ja valituksen sanaa ei oo mistään kuulunut, että kai ne ei sit oikeesti oo niin tärkeitä ollutkaan. Vain mun pää on tehnyt niistä suuria. Ja oon myös vähän pettynyt, mä odotin et jotain reaktiota olis tullut, mutta ei sitte. TässäKIN asiassa luulo ei oo tiedon väärti!! On kyse ihmisistä, harrastuksista tai omista tekemisistä.
Luin tässä yksi päivä yhtä blogia, joka kertoi lapsen saannin vaikeudesta, ja törmäsin sielä tähän biisiin. Uusi tuttavuus mulle ja oli kyllä niin kuvaava, varsinkin sillä ekalla kierroksella, ennen sitä ensimmäistä lasta. Toisella kierroksella ei haavat oo enää vereslihalla. Niihin vaan heitetään suolaa välillä ja  ne ei koskaan parane!!

Tässä.
https://www.youtube.com/watch?v=JqfGqOx2iDQ

Viikonalkuja kaikille!!