sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Trip down memory lane

Hyvää iltaa!

Kuten otsikko jo kertoo, oon tehny ihanan matkan mun lapsuuteen, ja varhaisteinivuosiin lauantaina. Ja muutenkin ollut aivan ihana viikonloppu. Säät suosivat, ja oltiin todella paljon pihalla.

Mutta, ihan parasta oli kyllä siivota "kotonakotona" verkkokellari, ja huomata että äitini eräs hokema pitää oman iän karttuessa paremmin ja paremmin paikkaansa. Kyllä aika tavaran kaupittee!!! Oon kuullut tuon hokeman satoja kertoja. Uskon että sen ajatusmallin omaa moni 50-luvulla syntyneistä. Kun nykyään taas ollaan vähän enemmän Less is more-tyylisellä kannalla. Ainakin mä olen, ja sitä harjoittelen koko ajan. Peräkärryllinen tavaraa saatiin aikaseksi, josta pieni osa löytää uuden kodin mökiltä, ja suuuurin osa menee "Mossenille". Mut pitää vähän viedä myös mökiltä tavaraa pois, että saadaan homma pysymään balanssissa.

Tässä muutama kuva mikä kertoo mun viikonlopusta.


Onko muut keränny muisteja pienenä? Mä niin muistan sen kun sai liimata uusia tohon vihkoon, ja varsinkin ne missä oli glitteriä!! Ne oli jotain ihan käsittämättömän hienoa.
Kirjoituskone, originaalissa nahkasalkussa. Tuolla ei paljon blogia kirjoteltu, mutta muistan kirjeitä väsänneeni tuolla. Ja sit kun tuli se virhelyönti.... aarrgghh!!!
Sit mun veljen Commodore 64. Se sai facessa jo ihan kyselyitä, että oisko myynnissä.
Mun isän vanha kamera. Mä muistan, kuinka tuolla kuvattiin kaikki meidän etelänreissut. Ja tuo päälle kiinnitettävä salamavalo, Sieltä löytyi vielä filmirullakin, tekis mieli selvittää mitä rullalla on, saakohan sellasta vielä kehitettyä jossain liikkeessä?
Ja viimeisenä, nuo mun "popot". Aivan hirveet, mut olihan ne nyt silloon joskus ihan viimesintä huutoa, ja nythän noita on taas myynnissä. Näitä nilkkoja en kyllä enää uskaltaisi noihin laittaa. Ja ne kyllä saa viimeisen lepopaikan sieltä Mossenilta, ei oo tarvetta pitää kaapissa. Mutta olihan niitä nyt kokeiltava, ja lämpöset muistot noista tulee. Ja Pullon tanssilattia on kyllä nähnyt nuo pohjat usempaan otteeseen. Huoh, ja hih :)

Tänään kun laitoin tän blogin facebook-sivulleni, niin oon saanu inboxiin kivasti viestejä. Iso kiitos siitä kommentoijille. Lämmittää :)

Kirsi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, lämmittää <3