VAIN yksi lapsi

Oon viimeaikoina käynyt mielessäni läpi vaihtoehtoa, että meillä on vain yksi lapsi. Ja olen lukenut asiasta netin mahtavasta maailmasta, mielipiteitä, tutkimuksia, kirjoituksia, you name it!! Oon saanut valtavasti voimaa lukemastani, ja silti tunnen itseni niin huonoksi, mitättömäksi, kun ei sitä toista ole kaverina neidillä.

Miksi näin?
Ulkopuoliset paineet! Suomessa, jos olet kolmihenkinen perhe, kohtaat käsityksiä kuten laiska ja itsekäs. Miksi et anna lapsellesi sisarusta? Ajattele kuinka kamalaa se on, kun hän on aikuinen ja te vanhoja? Hän joutuu yksin kantamaan vastuun teistä ja teidän hoidosta. Eräskin ihminen sanoi mulle jokin aika sitten, että ei osaa kuvitella elämäänsä ilman sisarusta. NO DAA!!! Kuka osais??? Mutta osaako kukaan kuvitella elämäänsä sellaisena, mihin ei ole koskaan tottunut? En minäkään osaisi kuvitella mun tähänastista elämää ilman mun veljeä, mutta mun ei luojan kiitos tarvi, enkä edes halua. Mutta jos häntä ei olisi, en meidän yhteisiä aikoja ja tekemisiä osaisi myöskään kaivata, kun ei niitä olisi ollut. Kaipaisin ehkä sisarusta joo, mutta....Toivottavasti ymmärrätte mitä ajan takaa.  Sen kummemmin yleistämättä, nämä ovat murto-osa niitä asioita mihin olen törmännyt asiaa tutkiessa.

Määritelmä Perhe!
Olen törmännyt myös sellaiseen, että sana perhe käsittää sen 2 lasta, 2 vuoden ikäerolla, vanhemmat naimisissa. Kolmas sitten ehkä iltatähdeksi. Mutta jos perheessä on 1 lapsi, on sinulla VAIN 1 lapsi, Sitä joutuu selittelemään. Kahta lasta ei ikinä joudu selittelemään. Miksi sinulla on 2 lasta? Tai epäilen suuresti. En taaskaan tarkoita, että kaikki mieltää asian näin, mutta usein tähän törmää.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että joo tunnen perheeni vajaaksi, kun ei sitä toista ole VIELÄ tullut, mutta ollaan siitä huolimatta perhe. Ollaan oltu mun Hubbyn kanssa perhe jo ennen lasta.

Mielipiteet.
Kun asioista keskustellaan, nii jos olisin saanut 1€ jokaisesta kerrasta, kun joku jolla on se kaksi tai useampi lapsi sanoo mulle näin. Odota nyt kun se toinen tulee tohon, niin sit sä tiedät mitä on esimerkiksi väsy. Tai kyllä se vielä yhden kanssa menee, mutta teepä se tämän lauman kanssa/ näiden kahden rasavillin kanssa. Mun ei tarvis tehä päivätöitä jos noista rahaa sais.  Tai kyllä sitä silloon yhdelle osti lahjoja ja hienoja vaatteita, mutta nyt kun kaikkea pitää olla kahdet, kolmet jne... Yms.... Kuullostaako tutulta? Ja taas kerran, en halua syytellä ketään. Kaikki ei varmasti tähän sorru.

Minä teen tämän asian kanssa todella paljon päänsisällä töitä, että pystyisin murtamaan itseni tästä stereotypian musertavasta ja syyllistävästä tunteesta. Koska faktahan on se, että kukaan ei oo niin peto toiselle kuin toinen äiti, ja mielitpiteitä on yhtä monta, kun on niitä äitejäkin.
Mutta niinkuin mun eräs vanha joukkuekaveri sanoi omasta VAIN yhdestä lapsestaan. - Mä en oo ehkä maailman paras äiti, mutta olen universumin paras äiti mun omalle lapselle. Tuo lause on mun mielestä jotain niin mahtavaa!!!!!
Vaikka toisen lapsen kaipuu tässä hetkessä on valtava. Oon saanut kokea jo niin paljon esikoisenkin kanssa. Sen rakkauden, mikä sattuu fyysisesti, sen mitä en ikinä uskonut, että voi niin voimakasta rakkautta kokea. Olen nähnyt ne kauan kaivatut 2 viivaa siinä tikussa, itseasiassa monessa tikussa, tein meinaan joku 10 niitä. Oon saanut katsoa hänen kasvavan, ja kasvaa itse mukana. Oon saanut nähdä ja kokea sen aidon onnistumisen ja riemun mitä vain lapsi kokee.
Mulla on perhe, jossa on minä, mies ja VAIN yksi lapsi, ja oon siitä helkutin ylpee.

Kiitos ja kumarrus...