VAIN yksi lapsi.... (osa 2)

Palatakseni tähän aiheeseen hieman eri kantilta. Tai siis tarkastelen asiaa vähä suuremmassa mittakaavassa, ja erilaisista näkökulmista.

Itsehän aiemmin kirjoitin näin Vain yksi lapsi

Sittenhän on olemassa paljon naisia/pareja/miehiä, jotka eivät lapsia tahdo. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon heitä asiasta moititaan? Tai kuinka paljon he joutuvat päätöstään selittelemään? Mikä sinänsä jälleen kerran kuuluu...... ei kenellekkään muulle kuin heille itselleen. Mikäli asiasta haluavat puhua, se on tietysti hienoa, mutta ei pakollista. Kenenkään ei tulisi joutua selittelemään valintojaan lapsien suhteen. Kuinkahan monta kertaa ihmiset, jotka avoimesti ovat kertoneet, etteivät halua/aio hankkia lapsia, joutuu selittelemään päätöstään? Tai kuulevatko he usein lauseen - Kyllä sä vielä sitten haluat, kun se "oikea" saapuu. Tai - Kyllä se mieli vielä tuosta muuttuu, yhtäkkiä huomaat että haluatkin, kun tulet vähän vanhemmaksi, tai vähän sitä tai vähän tätä!!!!! Itse olen joitakin kertoja käyttänyt "turvalauseena",  kun tuiki tuntemattomat on ilmaisseet Saran tarpeen sisaruksesta mulle,  sitä, että me päästään nyt jo niin helpolla, kun neiti on vajaa 5.vee. En jaksais enää lähteä tuohon vauvavuoden häppeninkeihin. Tottahan se osittain on, neiti on vajaa 5.vee ja me päästään jo paljon helpommalla. Mutta...!!!!! Eipä tuo elämä aina niin helppoa ole tuollaisen jalkaa polkevan ja vastaan väittävän kokovartaloein kanssa. Mutta mä en valita siitä sen kummempia. Mä en tiedä millaista se on kun on ihan jäätävä määrä niitä lapsia ( eli enemmän kuin se yksi) tai jos lapsella on erityistarpeita, tai jos perheen aikuisilla on erityistarpeita, ja siinä on niitä lapsia. Tai jotain.... Mä en voi tietää.

Katkeruus/viha/paha mieli/epäonnistunut/viallinen on vain osa niitä tunteita mitä silloin tunsin, kun lapsettomuus oli ajankohtainen ensimmäistä kertaa. MUTTA missään vaiheessa, ei muiden raskaus ollut multa pois. Siihen saattoi olla vaikea suhtautua, ja se herätti paljon, paljon tunteita jossain sielä mihin se oma lapsettomuus sattui. Mutta ne lapset ei olleet mun raskauksia, eikä ne saanut mun lapsia. Ne ihmiset sai omat lapsensa, ja me jouduttiin vaan nähdä hieman enemmän vaivaa asian suhteen. Mutta tiedän myös senkin ,että sellaisia lapsettomia on paljon, jotka eivät pysty olemaan lapsiperheiden parissa, tai jos lähelle osuu raskaus, niin se musertaa ihan atomeiksi. Ja se on todella kamalaa!

Sitten on olemassa perheitä, jotka jo ennen lapsen hankintaa tietää/päättää, että lapsiluku on täynnä siinä yhdessä. Arvostan! Vaikea päätös, mutta varmasti juuri hyvä sille perheelle. Tässäkin on pieni mutta, mihin olen törmännyt. Onko se kaikissa perheissä niin ,että MOLEMMAT haluavat vain yhden? Ja en nyt siis tuomitse, vaan pohdin, että onko moni nainen/mies luopunut unelmastaan saada enemmän kuin se yksi lapsi siksi, että toinen ei halua enempää ja avioliitto menee edelle. Eli luopuu useamman lapsen haaveesta pitääkseen ydinperheen kasassa.

Tai jos on menettänyt lapsen, niin kauanko sitä joutuu selittelemään? Kun lapsilukua kysyttäessä, ei fyysinen määrä vastaakkaan nuppilukua paikalla. En edes halua joutua ajattelemaan asiaa, koska meillä on VAIN yksi lapsi! Itku tulee...

Tässä pohdintoja asian ympäriltä. Jättäkää kommentti jos teillä on jotain mielipidettä/kokemusta asiasta. Ja toki voi muutenkin kommentoida.

Hyvää viikonalkua kaikille lukijoille, ja nöyrä kiitos lämpimistä sanoista, mitä sain loppuviikolla Kesäkuntoon 20XX postaukseen,

Kirsi